tiistai 2. heinäkuuta 2013

Krakow it is...

Niinhän siinä aina käy, että edellisen loman on loputtava, jotta uusi voisi alkaa.... Huooh. Viime päivien sadeilmat ja saunamaiset yöt ovat saaneet meidät siipan kanssa katselemaan maailmaa matkatoimistojen silmin. Mihin voisi matkustaa lokakuussa pienehköllä budjetilla? Katselimme pitkään sillä silmällä Maltaa, mutta hinnat nousivat koko ajan ja kiinnostus väheni sitä mukaa, kun luimme teinien biletyskokemuksista. Parhaat osat saaresta nukkuvat talviunta jo tuohon aikaan, joten hylkäsimme haaveet lokakuisesta rusketuksesta.

Onneksi löysimme tilalle jotakin taatusti paljon parempaa. Testailin vertaa.fi -lentohaussa sattuman sanelemana kaikenlaisia Euroopan kaupunkeja ja katsoin, mihin pääsee halvalla. No Krakovaan pääsee, ja sinne siis menemme. Madrid oli toinen vaihtoehto, mutta siippani kulinaristiset mieltymykset eivät kohdanneet espanjalaisen ruoan kanssa 2009 viimeksi maassa ollessamme, joten unohdin Madridin. Myös Reykjavik kiehtoi, mutta se olisi vaatinut jo hiukan isomman budjetin ja myös käyttövaraa matkalle, sillä urbaanin legendan mukaan tuopillisesta oluttakin saa tuossa pohjoisessa kaupungissa pulittaa joskus jopa yhdeksän euroa. Mene ja tiedä, mutta ainakin Krakovassa sammuttaa janonsa halvemmin ja se olikin paras myyntivaltti kohteelle, kun sitä oluita harrastavalle siipalleni myin.


Tosin lokakuu Suomessa on yhtä kiva kuin kaurapuuro jouluna, joten kovinkaan paljon taivuttelua ei tarvinnut kummankaan kohdalla käyttää, kun mietimme, viettäisimmekö loman kotona sisustaen vai ulkomailla hummaillen. Viimeksi lokakuisella lomallamme teimme pienen ostosmatkan Ouluun, ja Iin kohdalla menomatkalla taivaalta alkoi sataa märkiä räntärättejä. Hymy hyytyi kesärenkaat alla. Selvisimme perille. Kaikki eivät tuolta matkalta selvinneet, vaan jonossa taaempana ollut hurja ohittelija soittaa nyt taivaallisessa soittokunnassa. Täten minua ei saa noihin aikoihin edes Ikeaan tai Posion Pentikille, vaikka milloin tahansa muulloin lähtisin kiljuen. So, Krakow it is, ja iltalukemisina on tänään nippu vanhoja matkalehtiä, joissa kohdetta esitellään. Spa-hotellimme (juu, minä valitsin) sijaitsee yllä olevassa juutalaiskaupunginosassa, missä on myös suurin osa kiehtovimmista uusista ravintoloista ja pubeista, joissa on kuulemma mahdollista löytää mahtavia makuelämyksiä. Vihii, parasta on, kun on mitä odottaa, eikö totta? :)

Ei kommentteja: