tiistai 30. heinäkuuta 2013

Nenä kirjassa

Tälle postaukselle oli vaikeaa keksiä otsikkoa, lopulta lainasin sen eräältä kirjallisuusblogilta. Otsikon keksimisen vaikeus kuvastanee koko päivää. En ole saanut mitään aikaiseksi enkä ole tehnyt mitään raportoimisen arvoista. Miksi tällainen päivä saa tuntemaan itsensä niin syylliseksi? Eikös loman kuuluisi olla tällaista päämäärätöntä harhailua? Ihminen on kummallinen eläin. Viimeisiä viedään kuitenkin tämän vuoden lomasta, joten oli se jo aikakin vain levätä, pientä työhönpaluustressiä on ilmassa, sekä minulla että miehellä.

Postaus sai kuitenkin innoituksensa kirjastoreissusta, jolla palautin lukemani kirjan "Petite Anglaise". Kirja kertoo Catherine Sandersonista, brittiläisestä bloggaajasta, joka bloggailee elämästään Pariisissa. Kirja ei ole mikään syvällinen eepos tai maailmanhistoriaa ravisuttava merkkiteos, mutta mukavaa viihdettä lomapäiviksi. Oli hauskaa lukea bloggaamisesta, en itse ole ainakaan törmännyt vastaaviin kirjoihin aiemmin. Saa vinkata, jos tiedätte muita saman aiheen opuksia.


Lomalukemisina minulla ei ole koskaan Dostojevskia tai Milleriä, tykkään lukea jotakin hyvin kevyttä ja helppoa, siis naistelehtiä ja chicklittiä tai dekkareita. Talvisin taas voin rauhoittua ja haastaa aivojani syvällisemmillä teoksilla. Talven varalle jää muun muassa eilen aloittamani Hytti nro 6, joka tempasi heti mukaansa, mutta joka tarvitsee rauhan ympärilleen, kesällä en jaksa keskittyä. Tai jaksan, mutta kärpäset ja öttiäiset, tuuli, vesisade tai illalla (yöllä) valot sammuttava siippa keskeyttävät aina lukupuuhat parhaimmilleen. Liksomin sijaan olen siis lukenut kaikki viime talven sisustuslehdet sekä uusimman osan lempparidekkarisarjastani Mma Ramotswesta, joka puolestaan kertoo botswanalaisesta ykstyisetsivästä. Sarja on aivan kerta kaikkisen hurmaava ja kuvaa afrikkalaista joutilaisuutta ihanasti, ollapa elämä täälläkin yhtä hidasta ja aistirikasta ja voidappa länsimainenkin ihminen sellaisesta hitaudesta nauttia ilman syyllisyyttä.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Soudellan soudellaan riidat sivuun anna laineen lipuu liplottaa...

"soudellan soudellaan 
riidat sivuun 
anna laineen lipuu liplottaa 
nyt juhannus aaton. 
wo-oo-oo-ou 
soudellaan soudellaan 
wo-oo-oo-ou 
sä näytät upeelta 
sä muistit mun kellukkeet 
wo-oo-oo-ou 
soudellaan soudellaan 
järvee pidemmälle 
sano anna käsi tänne 
kädessäni hento kämmen 
naiseni mun ah!"


Tai itse asiassa melotaan, mutta vanhempamme aina puhuvat soutelemisesta, tämä melonta on heille liian moderni juttuu vissiin. Aloitimme "soutelemaan" vuonna 2008, vuotta myöhemmin kuin tapasimme. Se ja paritanssikurssi osoittivat kyllä hyvin pian suhteemme lujuuden, kehotan kokeilemaan. Veneemme on -monessakin mielessä- sitä sorttia, ettei sitä hevillä saa kaatumaan. Niinpä appiukko lainasi hääpuheessaan osuvasti Elokuuta. Allekirjoitan.


Tällä kertaa meloimme pumpattavalla kajakillamme Ounasjoen saarten välissä. Kolme päivää olemme jo meloneet, ja se alkaa jo tuntua ja näkyä yläselän lihaksissa. Huomenna täytyy vaihtaa lajia. Melonta näin helteellä on kuitenkin paras urheiluharrastus, ainakin, jos voi välissä pysähtyä särkälle uimaan ja vesijuoksemaan. Tuskinpa mitään muuta lajia jaksaisin neljää tuntia näin kuumalla urheillakaan.


Vaikka kajakkimme on ilmatäytteinen ja tasapohjainen, se ei ole mikään lasten kumivene -kuten itsekin alussa hiukan epäilimme. Ilmatäytteisyys mahdollistaa kajakin kasaan laittamisen ja siirtämisen paikasta toiseen, kajakki kassissa painaa vain 26 kiloa, joten sitä voi kantaa kaksistaan pidempiäkin matkoja. Olemme liikkuvina ihmisinä olleet oikein tyytyväisiä hankintaan.

Paatti tarttui mukaan erämessuilta, joilla pääsimme sitä kokeilemaan. Sen pitäisi olla merikelpoinenkin, mutta toistaiseksi olemme kokeilleet sitä vain joella ja järvellä. Parhainta melonta on joen pudasalueilla, joilla seikkailimme tänäänkin. Mikäli kajakki kiinnostaa, mutta ette ole niin innostuneita pulahduksista ja eskimokäännöksistä, täältä lisää infoa: http://www.advancedelements.fi/.

Tässäpä vielä melontaleganssia. En muuten ole pitänyt lippistä kuin kaksi kertaa tänä kesänä, molemmat ovat sattuneet tallentumaan tänne blogiin. Jotenkin tunnen itseni hiukan juntiksi lippis päässä, mutta mieluummin juntti kuin auringonpistoksessa, jota kokeilin jo Portugalissa. Mukavia hellepäiviä sinneksi, näillä ilmoilla jää ikkunat pesemättä, mutta hei, nautin nyt niin kauan kuin tätä kestää, ikkunat voi pestä sitten.....joskus.  Juhannuksestahan nuo puhuvat, mutta
vuotta ei mainita ;) Anteeksi mummo, kuulin, kuinka
pyörähdit juuri haudassasi, tiedän :P


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Voiko tällaista elämää ollakaan

Keravan vieraat totesivat saaressamme käydessään, että kun on ollut viikon mökillä, voi palata kaupunkiin ja huokaista sisävessan uumenissa "voiko tällaista elämää ollakaan". Noh. Meillä se on toisin päin. Tänään aamulla autiolla kilometrien pituisella Kälkäjä Beachillä emme voineet kuin todeta, että elämä on ihmeellistä, kun sen oikein oivaltaa. Emme tarvitse jatkossakaan sisävessaa tai suihkua onnemme lähteiksi. Tyyni järvi, täysin äänetön luonto ja ihoa hyväilevä lämpö riittävät. Illallisenkin valmistamme tulella tai muurikalla ja syömme hyvällä ruokahalulla karsinogeenejä -ja juomme kolme päivää seissyttä hanavettä janoomme. Selviydymme -toisin kuin keravalaiset- ja nautimme. Ai että. Tässäpä kuva-aineistoa. Huomenna täytyy asennoitua hautaamaan kuivuuteen kuolleita kasveja ja tutkiskella laskupinoa. Tällaista elämää emme kaipaa. Ehkäpä vihoviimeisen lomaviikon kunniaksi käännämme auton nokan kohti paratiisiamme heti maanantaina...
Aamupuuromustikat suoraan metsästä.

Kesän paras liikunta-aktiviteetti on vesijuoksu, 10 minuuttia reipasta vesijuoksua vastaa 30 minuutin juoksua kuivalla maalla. Ette usko, mutta testatkaapas huviksenne ;)


Minä ja tyhjä järvi, onko autuaampaa olotilaa...
...ehkä minä, aruinko ja tyhjä biitsi. Aurinko on muuten Lapissa kuuman paahtava, kuumempi kuin etelässä.
Mökillä pukeudutaan retrovaatteisiin, rakastan tuon random-topin kuosia.

Tuore muikku lienee parasta mitä tähän aikaan voi järvestä nostaa, nämä suoraan nuotalta haettu. Onko luomua, kysyi keravalainen. Meinasin kysyä, tiedätkö, mitä luomu on, mutta sain pidettyä suuni kiinni...kaupunkilaiset, pah.
Skool auringolle -puoliltaöin. Pian auringonlaskun jälkeen skoolattiin jo auringonnousulle ;)

Sininen heti, kuvassa kihlasormukseni tunturit, täällä samantapäinen, omassani on hopeaa, kultaa ja valkokultaa http://www.taigakoru.fi/product/566/tunturisormus-valkokulta




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Syksyn värejä

Vaikka kesää on vielä jäljellä, tässä vaiheessa alennusmyyntien loputtua kääntyy katse aina kohti syksyn muotia. Pieni pisto siitä aina tulee sydämeen, aivan kuin jotenkin haluaisi kesän loppuvan, mutta sitähän se ei ole, vaan sitä, että syksyn sävyt ja pukeutuminen nyt vain ovat kaikista kiinnostavimmat muotivuoden asiat. Pidän syyspukeutumisesta saappaineen ja syystakkeineen kaikista eniten. Ja niin vaikuttavat pitävät kaikki muutkin. Siksipä uskallan julkaista pientä kollaasia omista syksyn suosikeistani keneltäpäs muulta kuin suosikiltani River Islandilta. Tämä ei ole mainos, satun tykkäämään näistä oikeasti ;)



Minuun iskevät tulevassa syksyssä eniten musta, harmaa ja valkoinen. Pidän niistä sisustuksessa ja pidän niistä vaatteissa. Jostakin syystä tuo seeprakuosi on viehättänyt minua kesällä ja nytkin tuo ihana valkomusta huivi sattui silmiini, ihanan muhkea. Khakinvihreästä pidän myös, ja yhdet housut on alesta vielä tulossa sovitteluun, jotakin tätä tyyliä, toivotaan, että nappaan housut alesta, muutoin joudun kyllä varmaan hankkimaan sellaiset muutoin, niin hyvältä nämä näyttävät. Burgudykin näyttää jatkavan syksyn värinä, mikä on mukavaa, aika monta burgundya vaatekappaletta hamstrasin viime vuoden aikana, joten niitä en nyt tänä vuonna katsele. Farkkupaitakin minulla on keväältä kaapissani, joten koetan olla kuulematta farkkupaitojen kutsua, vaikeaa on kyllä vastustaa tätäkin River Islandin farkkupaitaa.

kuva: blognetrobe.com

Reppu sen sijaan on kesällä keikkunut olallani niin tiuhaan, että sellaisen haluaisin myös syksyksi. River Islandin niittireppu on ihana, mutta ei minua varten. Jännää, miten kiinnitän niitteihin niin paljon huomioita siitä huolimatta, että ne eivät sovi minulle ollenkaan. Kesäreppuni ovat kesäisiä ja ihania sellaisenaan, mutta syksyksi toivoisin löytäväni jotakin nahkaista tai tekonahkaista tai vahvemaa kangasta, jotakin yllä olevan kollaasin tapaan. Noista minun silmääni miellyttää eniten numero kaksi, myös vitonen on tosi jännä.


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Uutta ja uutta vanhaa

 Juuri kun ajattelin mennä kameran kanssa ulos kuvaamaan aikaansaannoksiani viime päiviltä taivas synkkeni ja tuuli yltyi, nyt sataa jo aika tavalla. Viime päivät ovat kuitenkin olleet hyviä työilmoja ja olemme viipyneet puutarhassa aamupäivästä alkuiltaan tauotta. Meillä on nyt ihana suojattu ja lämitettävä terassinpätkä, rajatut istutusalueet, muutama uusi marjapensas ja tuuheampi pensasaita. Seuraavaksi projektina on kivijalan maalaus ja pyykkitelineen asettelu aluskivien päälle. Mutta. Sitä ennen lähdemme mökille hiukan huokaisemaan, helteitä on nimittäin luvassa ja kuulen jo Kälkäjä Beachin kutsun :)


Tässä siis ulkokuvien sijaan tällä kertaa sisältä uutta ja uutta vanhaa. Yllä oleva Hayn käsi on parin viikon ajan majaillut eteisessämme. Iskelmätuliviikonloppuna juhlimme kihlajaisiamme kihlautumiskaupungissamme Kemijärvellä. Sitä ajatellen olin jo toukokuussa tilannut itsell... öh miehelleni elikäs meille lahjaksi Hayn käden, johon ihastuin täällä White & Black blogissa toukokuussa. En jäänyt aikalemaan, sillä kuuden viikon toimitusaika tiesi sitä, että toimitus on perillä juuri sopivasti kihlajaispäiväksi. Annoin lahjan heti puolen yön jälkeen kun kotiuduimme tai pitäisikö sanoa mökkiydyimme festareilta. Alkukohtaaminen oli jäätävän kauhun hyytämä, hih, mutta sitten mies innostui hauskasta sisustuselementistä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Nyt käsi säilöö minun sormuksiani, etten upota niitä puutarhan multiin.


Tuoli puolestaan on löytö vanhempien kodin vinttivarastosta, jossa oli muutakin mielenkiintoista kunnostettavaa. Tämä tuoli pääsi sellaisenaan hieman skarpimpaa järjestystä saaneeseen työhuoneeseemme. Se on juuri sopivan mukavasti kulunut, ja tuo kontrastia muuten aika moderniin sisustukseemme. Aion hankkia vielä lisää aikaa nähneitä elementtejä sinne tänne, jahka tältä puutarhan hoitamiselta taas joudan paremmin keskittyä sisätiloihin. Takana häämöttävä taulu on niin ikään kiertokamaa, anoppi on sen joskus huutokaupasta hankkinut ja todennut, että sen kirkkaat värit eivät sovi hänelle. Minä raahasin sen keväällä miehen työpaikalta kotiin ja päätin, että se saakoon olla hiukan pliisun työhuoneemme värittäjä. Enää miljööstä ei puutu kuin String-hylly, mutta sille minun pitää saada mies ensin lämpenemään. Hän ei ole vielä honannut, mikä hyllyssä on niin hienoa ;)


Taulu on löytö omasta kaapistamme, sekin työhuoneessamme ovella. En muistanutkaan, että löysin muutama vuosi sitten Ateenasta vanhan Pepsi-cola julisteen, jonka sittemmin kehystytimme. Julisteita on muitakin ja vaihtelemme niitä fiiliksen mukaan, osa saa levätä kaapissa aina välillä. Ulkomailla kannattaa muuten aina tsekata torien vanhojen pappojen juliste ja lehtileikekokoelmat sekä antikvariaatit ja galleriat. Olemme tehneet monta hienoa löytöä vuosien varrella. Nytkin meillä on kehystettävänä pari Lissabonista löytynyttä uutta kuvaa. Kuvia niistä sitten jahka ovat valmiit, ovat olleet jo pari viikkoa kehystysliikkeesssä, joten mahtaa tulla hyvät kehykset, kun eivät vieläkään olleet valmiit... hmph.


Ainoat pihakuvat ovat tässä, pari katkennutta orvokin oksaa ja lenkillä keräämäni luonnonkukkakimppu. Niiden alusena on syksyn projektimme. Aiemmin keväällä kirjoittelin, että aiomme laittaa eteisen seinään Fruits&Wine -laminaattia, ja nyt projekti on ottanut askeleen eteenpäin. Tilasimme erikoisparketti.fi -kaupasta näytepalan ja totesimme, että pidämme laminaatista livenä yhtä paljon kuin kuvanakin, joten eiköhän tuota tilata piakkoin muutama paketti ja lyödä seinään syksyn pimeillä. Nyt keskitytään kuitenkin puutarhaan ja pihaan -ja aurinkoon, se tulee taas, vihdoin. Ihanaa :)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Syyshäiden pukeutumiskoodi

Jos oli vierailla vaikeaa pohtia, mitä laittoivat päällensä minun keskitalven häihini, niin eivät nuo syyshäätkään helpoimmasta päästä ole. Mieheni sukulainen juhlii häitään elokuun lopussa. Onko silloin kesä vai syksy? Nooh, näillä leveysasteilla se voi olla talvikin. Riittääkö kesämekko? Joutuuko olemaan ulkona? Bleiseri? Bleiseri ja takki? Huivilla ei ainakaan pärjää. Kaiken kukkuraksi juhlat ovat ulkona, se tietää tylsiä matalia korkoja. Loboutineja ei viitsi varmaan kovin moni kiskoa pellosta pylly pitkänä pitkin iltaa ylös. Ei sillä, että omistaisin, mutta eipä tarvitse harkita tätä varten ajatella hankkivansakaan, kuten ei btw omia häitäkään varten, mies on 170cm sulka päässä... huooh, elämäni tragedia.

corbisimages.com

Käytännön asioiden lisäksi olen pohtinut värimaailmaa. Pastellinen pitsiunelma näyttää syksyn pimenevässä illassa yhtä tyhmältä kuin pikkujoulumekko juhannuksena (nähty on!). Mustaa en oikein haluaisi laittaa, vaikka yhden mekon siinäkin värissä tilasin kokeiluun. Syksyn värikartta kukkii jälleen burgudya, joten sitäkin aion kokeilla. Kaapissa roikkuu ruskeankirjava pikkujoulumekko, joka on vähän so and so. Lisäksi olemassa on musta tyköistuva mekko, jossa on pinkki yläosa.

Tämä hm.com syysmalliston uutuus lähti sovitukseen.

Hetken jo ajattelin, että jälkimmäisellä pinkillä mennään. On vain helpommin sanottu kuin tehty pysyä pyykkilautavatsassa kesällä,kun salikorttikin on tauolla, ja pienikin makkara näyttää tyköistuvassa rumalta. Tyköistuvuus tuottaa myös ruokailuongelman. Olisi kiva syödä jotakin ilman, että heti tiedustellaan raskauden etenemisestä. Koettu on nääs. Ei kärsi hoikkana montakaan suupalaa ottaa ennen kuin maha jo näkyy. En millään jaksaisi kuijottaa paria viikkoa ja pihistä hääjuhlassa makkarankuorialuspuvussa, joka litistää vatsalaukun muita sisäelimiä vasten. Pikkujouluissa kokeilin, huh... juontokeikalla seistessä korsetti oli ihan kiva, mutta syödessä ei.

Tämä hm.com on matkalla minulle mustana, tätä odotan kovasti, jos ei häihin, niin syksyn rientoihin... ;)
Jos jollakin itseäni olisin halunnut hemmotella juhlia varten, niin Minna Parikan laukulla. Olen himoinnut Parikan clutchia jo pitkään, ja olin ajatellut napata alesta melt-clutchin. Mutta. Joku muu ehti ensin. Oih, tätä materialistisen haaveen menetyksen tuskaa. Vaikuttaa siltä, että melt-tuotteet ovat katoamassa valikoimista. Mitäpä mietin liian kauan...kolme vuotta itse asiassa. Hmph. Jos olisin tämän vuoden morsian, nämä alla olevat uudet Starletit olisi tilattu jo aikapäiviä sitten. Omiin häihini en löytänyt Parikalta mitään sopivaa tarpeeksi matalalla korolla, mitään kivaa max 9cm korolla ei ollut silloin tarjolla. Löysin kuitenkin lopulta ihanat randomit Glitter-korkkarit, joiden kanssa jouduin vain hiukan polvistelemaan alttarilla... Kohtalotovereita? ;)




tiistai 16. heinäkuuta 2013

Ihan pihalla

Täksi päiväksi luvattiin armotonta sadetta, ja olin jo suunnitellut sisäseinien maalausprojektia. Aamulla kuitenkin aurinko näytti isojen pilvien raosta pilkahtelevat, joten hipsin pihaprojektien pariin. Kuinka ollakaan, pihalla vierähti yli viisi tuntia eikä sateesta ollut tietoakaan, jossain vaiheessa vaihdoin jopa shortsit, koska oli niin kuuma. Mahtava positiivinen yllätys!







Koskapa sateen uhka oli päällämme, olimme myös ripeitä, minä ja mies, saimme todella paljon aikaan tänään. Nyt meillä on sateelta suojattu terassin pää, jossa syyskesällä voimme istuskella iltaa lämmittimen varjossa. Meillä on myös puoliksi reunustettu syreeniaita. Kyllästyin kiertelemään ruohonleikkurilla jokaista pensasta erikseen ja siirsin ne kaikki yhteen riviin, jonka reunustan ja täytän hakkeella. Penkkiä on vain viisitosita metriä kulman mallissa, mutta, babe, se on hyvvää reeniä, niin kuin karjut täällä sanovat. Totta puhuvatkin, haukka huutaa hoosiannaa ja selkä on mukavan väsynyt lapioimisesta.



Syreenipenkin ja aidan lisälksi meillä on myös viisitoista astinlautaa, jotka ostin Terran alekorista hetken mielijohteesta. Päähäni pälkähti kuva polusta, joka täytetty pikkukivilla, esimerkiksi rantakivilla, ja johon näitä astinlautoja on ripoteltu. No mihinpä tämä polku vie? Sehän vie uudelle alennusmyynnyistä ostetulle metalliselle kuhertelupenkille saarnin varjossa. Shoot me. Sinne menivät kulutusvarat tältä heinäkuulta, money comes and money goes.... No, olen tehnyt voitavani taantuman taittamiseksi taas. Penkki oli kuitenkin pakko ostaa. Istuin siinä viime syksynä ja odotin, että hinta halpuu. Lopulta kantoivat penkin varastoon, ja kun huomasin, että se oli sieltä tuotu somisteeksi K-Raudan pihakiviosastolle halvennetun hinnan kera, en jäänyt miettimään. Se on ihana! Jos olette nähneet Notting Hill -elokuvan loppukohtauksen ja itkeneet penkillä istuvan parin onnea, ymmärrätte, mistä pakkomielteeni juontaa.


Jospa vain joskus malttaisi istua alas tämän touhun keskellä. Puutarhassa tulee niin monta ihanaa ideaa ja tämä kesäpahanen on täällä Lapissa niin lyhyt, että kaivuuaikaa roudan sulamisen jälkeen ennen räntäkeliä on pari kuukautta. Onneksi aurinko paistaa yöt ja päivät läpeensä edelleen, illalla voi kaivella ihan helposti iltayhdeksältäkin. Naapurin rouva tosin hiukan hörhti, kun näki, että teen penkkiä vatupassin ja metrimitan kanssa, jotta aikaa siinä sillä tavalla saa vierähtämäänkin. Miten niin perfektionisti? Vielä, kun nuo apumiehet, Sallin ja Jullin, saisi valjastettua lapion varteen homma nopenisi. Läsnä ne ovat kyllä, jopa niin lähellä, että Jullilta päsähti kuono päästä pala pois, kun leikkasin nurmea ja se seisoskeli leikkurin takana. Eipä näytä haittaavaan. Huooh, paree mennä nukkumaan ennen kuin juttujen taso saavuttaa uuden pohjalukemaennätyksen. Huomenna taas lapion varteen :)


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Käärme pelottaa vain appiukon

Tänään on taas ollut kylmähkö ilma. Oikein pisti vihaksi, kun nelosen uutisissa päivittelivät, kuinka kesällä voi olla pakkasta ja koleaa. Hmph. Tulkaapas joskus sieltä kehänne sisältä katsomaan maailmaa, ei tämä niin kummallista ole, vaikkakin harmillista. Noh, maksan takaisin sitten, kun Helsinkiin taas sataa parin metrin hanget ;) No joka tapauksessa, koleaa oli, jopa niin koleaa, ettemme kehdanneet jatkaa takaterassin aidan rakentamista, mitä olemme pari päivää puuhailleet. Korkkasinpa siis toukokuisen synttärilahjani, ja kokeilin, kuinka ikkunat peseytyvät ikkunanpesurilla. Halleluja, aamen, kiitos tästä koneesta, ikkunat nimittäin peseytyvät kuin unelma. Pelkäsin pahinta, sillä moni on kironnut vehkeen alimpaan helvettiin, mutta minulle se aukaisi taivaan niin, ettei aurinkokin alkoi paistaa neljännen ikkunan kohdalla ;)


Ensin pruuttasin suihkupullosta laitteen mukana tullutta pesuaineseosta ikkunaan ja pyörittelin liat pois valkealla sienellä. Sitten pyyhin kostealla ihmesienellä ja vedellä enimmät pesuaineet ja osan liasta pois. Sitten kuivasin kuivurilla parilla vedolla. Paljon puhutun ikkunanpieliongelma ratkaisin siten, että pyyhkäisin rutikuivaksi puristetulla ihmesienellä laudat ja ikkunan reunat, joihin kone jättää paljon parjatut pisaravanat. Ihmesieni ei näy kuvassa, mutta se on tiivis sieni, joita usein kaupitellaan erilaisilla messuilla noin kymmenen euron hintaan. Sillä puhdistaa käteväsi paitsi ikkunoita ja peilejä, myös alcantaran kaltaisia kangassuojia esimerkiksi sohvista. Tosi kätevä peli, mutta en suosittele pelkästään sen avulla pesemään ikkunoita nyt, kun näen, minkälaista jälkeä koneella saa aikaiseksi.


Pieneksi loppukevennykseksi voin kertoa, että ikkunanpesimen takana häämöttävä käärme on pikkulintujen päiväkahvipaikka nykyään. Eikö niiden pitäisi pelottaa pikkulintuja? Siihen tarkoitukseen ainakin ostin kolme käärmettä jo hyvissä ajoin välttääkseni viime vuoden pommit, jotka ihan kivasti näkyvät tuossa kelonharmaalla terassilla... Mietinkin kaupassa, miten linnut tietävät pelätä vihreää käärmettä, kun täällä ei sellaisia -tai minkään muunlaisiakaan- ole. No eivät tiedä. Mitäs seuraavaksi ostaisin? Huuhkajat? Haukan? Vinkkejä voi antaa. En kestä, jos joku ampuu löysät noihin puhtaisiin ikkunoihin. Silloin laulaa appiukon ilmapistooli. Sen appiukon, joka tähän mennessä ainoana on luullut käärmettä oikeaksi...

torstai 11. heinäkuuta 2013

"Oo miten suloinen kesä..."

"...kun se loppuu jää vain pimeä." Miksi tietyssä vaiheessa kesää alkaa aina surettaa se, ettei kesä voi jatkua loputtomiiin? Tänään iski sellainen haikean karvas tunne, että tämä ihanuus ei kestä enää kuin kuukauden päivät. Kauppiaat auliisti muistuttavat, että syksy on jo ovella; koulureput oli kannettu tänään telineisiin. Postikin muistaa ahkeraa shoppaajaa syyskuvastoilla harva se päivä. Huooh.
 Noh, pimeitä päiviä odotellessa voi muistella niitä ihanan kirkkaita keskikesän hetkiä. Tässäpä hiukan kuvasatoa turistiviikonlopusta Kemijärvellä. Yleensä porhallamme suoraan kohteeseen keskustassa pysähtymättä, mutta festarit innostivat meidät tekemään pienen turistikierroksen No Man's Land -turistitoimistoon Jetsua, Raunia ja Aimoa katseomaan sekä pizzalle Pizza Mestariin. Suosittelen erityisesti jälkimmäistä, jos joku joskus eksyy tänne pohjoiseen. Äitini serkun ex-mies leipoo mainiot pizzat. Ja kyllä, täällä kaikki ovat sukua keskenään. Jopa minä ja mieheni.

Sunnuntaina kesä huipentui veneajeluun Kälkäjä Beachille. Ranta on mykistävä: noin puoli kilometriä pelkkää hiekkaa -eikä juurikaan ihmisiä. Uimme ja otimme aurinkoa kolmisen tuntia, ja huomasimme viime tipassa lähteä pois ennen kuin pienehkö myrsy alkoi nousta. Kuvissa on ikuistettu tyyni ennen sitä myrskyä, oli jopa niin tyyni, että oli vaikeaa navigoida, kun kaikki saaret näki kahtena. Isohko rouva kuvassa en ole minä, jääköön mysteeriksi, kuka siinä pyllistelee, tarkoituksena on esitellä hienoa rantaa ;)

Lopuksi pieni grillausvinkki maissin ystäville. Pyörittelimme paistettuja maisseja öljyssä, johon oli lisätty aavistus sitruunan mehua ja pari valkosipulinkynttä. Ai että! Valkosipuli maistuu yllättävän hyvältä maissin kera. Maissit menivät sulassa sovussa kesäkurpitsan, mozzarella, ja kahdelaisen kanan sekä vihersalaatin kera, crosskitcheniä parhaimmmillaan, heh. Kuvassa näkymätön Colesaw puolestaan on loihdittu seuraavalla reseptillä: 1/2 kaalia, 3 porkkanaa, 1dl jogurttia, 2rkl majoneesia, 1 rkl dijon sinappia, suolaa, pippuria ja purkki ananaspaloja. Se on ihana kyytipoika lihalle ja makkaralle -tai minun tapauksessani toisin päin, makkara on salaatin kyytipoika. Testatakaapas, vielähän noita grillauskelejä on viikonlopulle luvattu ;)



tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kemijärvi kipinöi

Festaripossea.
 En ole eläessäni nähnyt niin paljon ihmisiä Kemijärvellä kuin näin viime viikonloppuna. Paljon niitä olikin, 13 400 pohjoisen aviisimme mukaan, se on puolet koko kunnan asukasmäärästä. Moisen määrän porukkaa houkuttelivat paikalle lähinnä Katri Helena, Tuure Kilpeläinen ja Antti Tuisku, osansa oli myös ilmojen herralla, joka päjäytti kunnon helteet varsinkin lauantaille.

Antti villitsi yleisön jo varhain iltapäivällä.

Festarit olivat festarit, vaikka yleisö olikin aluksi hiukan pyyröllään siitä, kuinka festareihin pitäisi suhtautua, taisi olla ensimmäiset jamit aika monelle. Keski-ikä oli verrattain korkea ja tyyliksi oli valittu samat kamppeet, joita viimeksi käytettiin naapurin Siirin lakkiaisjuhlissa. Oli prameaa kuulkaas! Myöskään mekot ja puolisäären legginssit eivät olleet menneet muodista näillä leveysasteilla, ja koruja oli otettu varmuuden vuoksi niin paljon, että joulukuusikin rinnalla olisi kalvennut. Tunsin itseni vallan alipukeutuneeksi, mutta sehän ei tunnelmaa haitannut. Oli mukana tosin muutama sellainen tyyliniekka, joista muotikuutiokin olisi varmaan kiinnostunut, tässä parhaita paloja:


Festarityyliä a'la Iskelmätulet.

Hauskasti pukeutunut juhlakansa lämpeni esiintyjille vilpittömästi ja käyttäytyi vallan siististi. Estradia tuijotettiin omassa pikku kuplassa, ketään ei tönitty ja seuraavaan kuuntelijaan jätettiin pieni hajurako. En ole ikinä moista väljyyttä kokenut konsertissa täällä poronhoitorajan eteläpuolella (Kemppahan on siis siellä pohjoispuolella). Saimme anopin kanssa osaksemme suurta paheksuntaa, kun sukkuloimme eturiviin Katri Helenaa kuuntelemaan viisi minuuttia ennen kuin konsertti alkoi. Olisin itsekin paheksunut, vaikkakaan en olisi tönäissyt niin lujaa kuin paikallisen kansalaisopiston rehtori minua tuuppasi ohi mennessäni. Toki hän pyysi anteeksi keikan päätteeksi, kun huomasi survaisseensa kyynärspäänsä entisen alaisensa kylkiluiden väliin, ja sekös herätti huvistusta minussa ja anopissa.

Mun sydämeni jäi Katri Helenan keikalle...
 Mahduimme kuitenkin sulassa sovussa kuuntelemaan Katria, joka hän vetikin eittämättä festareiden parhaan keikan, enpä olisi uskonut, että minusta tulee fani, mutta niin kävi. Lauloin mukana kaikki kappaleet, jopa ne uusimmat, kiitos äitini mökille jättämän CD:n. Jopa Katri katsahti ihmetellen, kun pysyin mukana 60-luvulta 2010-luvulle ainoana yleisössä, hihhii ;) Tässäpä henkilökohtaiset suosikkini videoina:
video


video

Ensi vuonna uudestaan! Harmi vain, että mainio festaritukikohtamme palvelutalolla taitaa ensi vuonna olla mennyttä, sen verran paha oli papan amnesia, että siirtyminen ryhmäkotiin taitaa olla edessä. Sääli! Täytyy istahtaa väliajoilla puskaan Kari Väänäsen seuraksi ensi vuonna sitten, lakosi koko puska tosin, mutta tokkopa tuo ensi vuoteen mennessä toipuu. Puska siis. Tässäpä on vielä muutamia tunnelmapaloja kuvien muodossa:

Freeman goes mattolaituri. Mahtavaa!


Festariasua perjantailta ja lauantailta, conssit vaihtuivat ballerinoihin lämmön kohotessa.
Anna Puu lauloi tunnekuohussa, Danny paljasti syyn Annan lopetettua: avioero tuli. Harmi :(

Ihana Antti hurmasi yleisön lauantai-iltapäivänä. Joku kommentoi Antin kävelleen keikalle pyykkinarun alta ;)