sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Narua vyölle

Suomen kesä on lyhyt ja lämmin. Trooppisen yön ja Jutajaisten Sami Pitkämö -orkesterin tahdissa tanssittujen tanssien jälkeen koitti jälleen syys -ainakin ilmojen puolesta. Vettä tulee kuin aisaa ja kaikki suunnitelmat nurmikon leikkaamisesta tai istutusten rajaamisesta voi unohtaa.


Uutta parempaa huomista odotellessa viilasi blogin asua hiukan kesäisemmäksi, kuvat bannerissa ovat juhannukselta. Sateen piiskatessa ajattelin myös kuvata alennusmyyntilöytöjäni, saaliini on parempi kuin aikoihin. Keräsin sen yksinomaan Nellyltä, ei kannattane enää keskustaan lähteäkään alennusmyyntejä tutkimaan muutoin kuin urheilukauppoihin. Kun tarjonta on se, mikä täällä Lapin pääkaupungissa on ja ostajia akselilla Murmanskista Haaparantaan on aivan turha kuvitella löytävänsä mitään. Nettikauppa-alessa olin sen sijaan ajoissa, ja Nellyn saalis oli niin hyvä, ettei budjetti sitten antanut periksi muuta tilatakaan. Hiukan haikalin Net-a-porterilla Philipp Limin laukun perään, mutta pidin pääni kylmänä, sillä malli ei ollut sellainen, mitä olin ajatellut. Jaksan odottaa, että se oikea kävelee vastaan.


Hauska uusi löytö minulle alerintamalla on Mango Outlet. Aina Mangolla käydessä jotakin tarttuu mukaan, ja tältä sivustolta on mahdollisuus tehdä löytöjä jopa 80 prosentin alennuksella. Muita sivustovinkkejä alehaukoille on kesäkuun Trendissä, jota kai tässä vaiheessa kuukautta löytää lähinnä kirjastoista... heinäkuu jo huomenna, kylläpä aika menee nopeasti näin lomalaisena. Kuvituksena tässä tekstissä ovat viime viikon kaupunkireissun vaatteet, joiden jujuna oli naruvyö. Sillä saa simppelin randomasun näyttämään tarkoin harkitulta yhdistelmältä aika pienellä vaivalla. Moisen hankin joskus Ginasta, jouduin tosin ostamaan rumat housut vyön mukana, heh, naisen logiikkaa kai tämäkin, mutta sainpa vyön ;)


Ei kommentteja: