lauantai 29. maaliskuuta 2014

Random life

Jei, succes, projekti on valmis ja voin rentoutua kuvaamalla uusia arkojani. Hah :D

Tämä viikko on ollut kyllä touhua täynnä. Eilen havahduin sydämen tykytyksiin ja aloin pohtia, mistä moiset johtuvat, enkö ole jo paranemassa tästä mokomasta mykoplasmasta. Sitten aloin miettiä, mitä tällä viikolla olen tehnyt, ja maanantai tuntui olleen kolme viikkoa sitten...

Uudet kengät -70% alesta. Siinä, missä etelässä kaivetaan baltsut esiin, täällä alkaa välikausi. 
Tällä viikolla olen ehtinyt lautailla (ja kaatuilla nuoskaan), hiihdellä jäällä (jes, vihdoinkin!), hankkia uusia urheiluvaatteita, jännittää koiran astutusta, innostua peililinsseistä, saada tutkintotodistuksen Jyväskylästä ja miettiä, mitä tein väärin, kun niin kauniit narsissini harottavat kuin heinähaasio. Touhua on riittänyt siis. Tänään viimeistelin erään pitkään työn alla olleen projektin. Jos kaikki meneee hyvin, elämäni saattaa muuttua aika tavalla ensi syksynä. Noh, never say never, mutta nyt olen huojentunut, sillä iso työ on tehty.

Tulevan koiravauvamme lempeä isä. Ihana! Nyt jännitämme kolmen viikon päässä olevaa ultraa.

Aurinko paistaa ja virtaa tuntuisi riittävän vaikka millä mitalla. Liikunta on maistunut joka päivä, vähintään työmatkapyöräilyn muodossa. Myös punttiksella olen päässyt vauhtiin, kesäkunto häämöttää jo silmissä. Parin kuukauden lepäilyn jälkeen työtä riittää niin kunnon kuin kropankin suhteen. Tällä hetkellä olen oikeastaan iloinen, että käyn salilla, jonka konseptiin peilit eivät kuulu, heh.

Uudet peililinssin Lindexiltä. Hetken harkitsin Ray Baneja, mutta testataan näillä ensin, tuleeko käyttöä tälle villitykselle.

Olen myös miettinyt, mitä tekisin, jos voisin nyt tehdä mitä vain. Jos olisin vastuista ja velvollisuuksista vapaa opiskelija, lähtisin ehdottomasti toukokuussa juurilleni Venäjän Karjalaan Karelian Summer School -koulutukseen tekemään opintoja. Mikä voisi olla mielenkiintoisempaa kuin olla kolme viikkoa siellä, mistä isäni lähti evakkona 75 vuotta sitten pakoon? Nähdä kaikki tähän mennessä vain kartoista katsotut paikat omin silmin. Vaan... olen aikuinen ja aikuisella on velvollisuutensa. Ehkä vielä joskus teen irtioton.

Positiivinen ongelma: hiukset kasvavat liian nopeasti. Mihin katosi syksyllä leikattu long pop -malli?

Kuvitus tässä jutussa on yhtä random kuin koko postaus. Pahoittelen pääni ajatusten tulvaa. Ymmärrän, että mieheni on joskus hiukan vaikeaa pysyä perässä. Toivotan hienoa viikonloppua kaikille! Eteläläiset nauttikaatte keväästänne, pohjoisen ihmiset pakkasen suomasta mahdollisuudesta seikkailla jäillä. Itse aion ainakin suksia joella nyt päivittäin niin kauan kuin se on mahdollista. Sillä tosin on se harmillinen mutta positiivinen sivuvaikutus, että meikkivoide täytyy vaihtaa, jos rusketusta tulee lisää samaa tahtia kuin tällä viikolla :)

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kukkasvinkkejä

Kevät tarkoittaa minulle kukkia. Joulun jälkeinen kukaton jakso katkeaa aina tulppaanikimppuihin. Sitten saapuvat lempikukkani narsissit. Olen tosi iloinen, että Suomestakin saa nykyään kukkia halvemmalla. Asuin vuonna 2006 tovin Saksassa ja hukailin aika kukkatorilla kimppujen halpuutta. Kovin montaa vuotta ei tarvinnut odotella sitä, että Suomessakin on aivan tavallista, että 20 tulppaanin kimpun saa vitosella.

Tällä kertaa laitoin tulppaanit perinteiseen pyöreään maljaan, en taitellut tai tehnyt niistä muunlaisiakaan asetelmia. Runsas kimppu on kaunis sellaisenaan. Leikkasin kukat sen verran lyhyeksi, että ne eivät nuupahtaessaankaan pääse nukahtamaan ruukun reunan yli, vaan reuna tukee niitä pysymään pystyssä koko niiden elinajan.

Yksi kukka katkesi operaatiossa ja tuikkasin sen Iittalan tuikkuun. Se näytti hauskalta mutta yksinäiseltä. Voisin ajatella tekeväni tuollaisista katkaistuista tulppaaneista jonkinmoisen asetelman asettelemalla niitä useampaa tuikkuun, vaikkapa erikokoisiin. Tosin, jotenkin en henno katkaista kaunista kukkaa ennen kuin se katkeaa tai nuupahtaa. Nuupahtaneille tulppaaneille tuikkuun asettaminen antaa kuitenkin melkein viikon lisää elinpäiviä, sillä pitkä varsi ei vie ravinteita.






Narsissit puolestaan aiheuttivat pienen dilemman, sillä en saanut juuripaakkua sopimaan nätisti mihinkään ruukkuun. Ei näytä kivalta, jos sipulit tursuilevat yli reunojen. Melkein jo kirpparille viemäni kynttilämalja kuitenkin pelasti tilanteen. Avasin kahden narsissin juuripaakut puolikkaiksi ja asetin puolikkaat vastakkain maljaan. Se oli niille juuri sopiva. Niin ikään tämä malja tukee kukkaa sillä tavoin, ettei se heti parin päivän jälkeen ala harottaa pitkin ja poikin -toisin kuin eteiseen laittamani narsissi, jota sattuneesta syystä en kuvannut, heh....


Viimeisenä mutta ei vähäisempänä ihana virkattu ruukkuni ja ikinuori joulutähti. Mitä minä tein väärin, kun se vieläkin elää? Kaikki muut ovat saaneet joulukukkansa kuolemaan jo tammikuun puolivälissä, mutta tämä sitkas sissi se vain katselee kevätaurinkoa. Olen unohtanut kastella sitä, joten siinä lienee taika. Vien sen noin kerran viikossa kodinhoitohuoneeseen saunapäivänä, lasken vettä ruukkuun ja annan sen nauttia höyryistä yön yli. Siitä se vain pörhistyy. Heh, en tosiaan tiedä, johtuuko elon pitkä tie tuosta, mutta jotenkin into hoitaa sitä kasvaa. Sillä innolla saankin sen varmaan kuukahtamaan. Hyvä merkki on kuitenkin se, että saamme nyt paremman puoliskoni kanssa viherkasvit kukoistamaan, joten uskallamme huoletta siirtyä astetta vaativampaan tehtävään, koiranhoitoon. Vauvaa harkitaan sitten vasta, kun nähdään, miten koiran kanssa onnistuu ;)


torstai 20. maaliskuuta 2014

Tunto Hieno in action


Nonni. Nyt se on valmis -vihdoin. Mutta hei... kuka sitä nyt malttaa sisustaa tai keskittyä muotiin, kun ulkona on HANKIKELI :) Tätä asiaa ei taatusti ymmärrä kuin hiihtoniilot, mutta who cares. Vakka on löytänyt kantensa, ja tuolla me olemme suihkineet jäätyneen suon kantavalla hankipinnalla pari tuntia joka päivä. Sen jälkeen uni on tullut silmää jo yhdeksän jälkeen illalla. Yhtenä iltana väkräsimme väsyneenä tuon DIY-lehtipinon keltaiselle seinälle pariksi. Kahden tunnin hiihtolenkin jälkeen kesti luvattoman kauan hoksata, minkälainen vyö tuolle keltaiselle sopii pariksi, yritimme aika kauan työntään niin sanotusti neliönmuotoista palikkaa pyöreään aukkoon, heh.

Tänään konkretisoitui myös pennun tulo. Sitä ei ole itse asiassa vielä laitettu alullekaan, mutta koirien vauvojen hankinta kuulosti siltä, että siellä ei paljon tuhkamunia ammuta ;) laskettu aika on aika lailla tarkalleen minun 30-vuotissyntymäpäiväni, jos oikein sattuu natsaamaan. Sepäs se olisikin paras synttärilahja. Luovutus puolestaan osuu osimoilleen juuri niihin päiviin, kun meillä on viitisen viikkoa lomaa edessä. Voiko ajoitus paremmin kohdalleen osua? Nyt täytyy koputtaa puuta, olen hiukan taikauskoinen, koskaan ei pidän toivoa liikoja, jos langat eivät ole omissa käsissä ;)

Nyt pidemmittä puheitta kuvia kehiin. Juuri tällä hetkellä menossa on olohuoneen verhojen silitys, nuo koivuhässäkät eivät todellakaan ole jäämässä tuohon. Ne olivat tilapäinen kokeilu..joka tosin kesti kolme viikkoa, mutta minkäs teet, kun hiihtokelit yllättivät. Mikäli kelit tästä huononevat esittelyssä olisi pitkästä aikaa muotia sisustuksen sijaan. Hankin nimittäin suositusten perusteella ensimmäisen arvokkaamman arkilaukkuni. Se on mahtava! Mutta... siitä lisää myöhemmin, nyt ällökkipuuhani silityksen pariin. Voiko mikään olla ärsyttävämpi kotihomma? Ei voi, jos minulta kysytään.




sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ripaus keltaista

Ensin se oli tällainen....


...sitten siitä tuli tällainen.


The story of our wall. Kun kaikki ei mene putkeen, maalataan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Nyt on niin monta maalikerrosta, että seuraava rapisee palasina alas. Onneksi olemme kuitenkin oikein tyytyväisiä tähän nykyiseen välimerelliseen keltaiseen seinään eikä viidettä maalauskertaa tule ;)

Maalasimme siis ensin Tikkurilan Harmony maalilla sävyllä Pai koko seinän ensin kahteen kertaan. Kipsilevyseinä kuitenkin kuivui epätasaisesti ja jäi laikukkaaksi. Tämän näki tosin vain sivusta, kun aurinko osui. Jotenkin asia kuitenkin otti pannuun, kun näimme sen koko ajan keittiössä istuessamme. Siispä mies suti seinän kolmanteen kertaan. Odottelimme kuivumista viikon, mutta kummempaa ei tapahtunut.


Googlailimme eri vaihtoehtoja ja löysimme Tikkurilan Tunto Hieno -maalin, jota on nimenomaan tarkoitus levittää samansävyisen alumaalin päälle. Tunto-maaliin voi vetää kuvioita, lopputulos riippuu siitä, laittaako maalia paksummin vai ohuemmin. Me laitoimme ohuemmin, ja alumaali kuultaa läpi. Kuvioista teimme pieniä, sillä tuttavillamme on isosti kuvioitu seinä, emme halunneet samanlaista.


Sävyn nimi on rikki, ja kuviot on tehty taipuisalla mattolastalla. Sävy on siis yhden asteen tummempi kuin alkuperäinen sävy, vaikka kuvat muuta valehtelevatkin. Auringolla on osuutta asiaan. Uusi sävy on joka tapauksessa lämpimämpi. Halutessaan seinän voi käsitellä Taika-maalilla, jolloin siitä tulee sileä. Toisin kuin luulimme, Taika-maali ei kimaltele. Hopeinen on käytännössä täysin läpinäkyvä. Nyt seinä on karhea ja tulee hiukan rapisemaan, mikäli sitä näpräilee. Koska lapsia ei ole, joten toistaiseksi seinä varmaan saa jäädä tuollaiseksi.

Tikkurilan maalikoulun videoista oli maalausoperaatiossa paljon apua. Siistein lopputulos tuli, kun toinen telasi maalia ja toinen alkoi samantien vetämään kuvioita. Maali kuivahti aika nopeasti siten, että kuviosta ei tullut sievä, joten taaksepäin ei auttanut palata. Myöskään liian suurta alaa ei kannattanut telata kerralla.

Lopputulos tyydyttää edelleen silmää, vaikka operaatiosta on jo vuorokausi ;) Ihan viimeistellystä tilasta ei vielä ole kuvia. Seinä saa kuivaa noin kolme vuorokautta. Annamme siis sohvien olla toistaiseksi keskellä lattiaa, jotta seinä pääsee kuivumaan.  Sellainen projekti siis tänä viikonloppuna. Mitähän sitä seuraavaksi maalaisi.... ;)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Harmaata arkea


Kaikki on harmaata! huudahti äitini, kun näki sisustusprojektimme lopputuloksen. Sitten hän näki olohuoneen keltaisen seinän...mutta se onkin jo toinen tarina ;) Harmaata on, mutta olemme tyytyväisiä. Se tuo kotoisan ja levollisen taustan kaikelle muulle sisustukselle. Asunnon liiallinen valkoisuus alkoi jo ahdistaa, täällähän oli kaikki valkeaa lattiasta kattoon, kun muutimme kaksi vuotta sitten. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu päivänvalossa ja viimeinen iltavalaistuksessa. Oikeastaan viimeisessä värit ovat todellisimpia, aurinko on niin kirkas paistaessaan puolelta taivaalta sisään, että se hiukan laimentaa kontrasteja.



Harmaata laitoimme ensiksi mediahuoneen seinään. Huone on mieheni unelma, ja sitä lienee sisustettu kaikista huoneista eniten, heh. Täytyy todeta, että se on kyllä tosi hieno. Sohvan tyynyjä täytyy ehkä vielä pohdiskella, mutta muutoin olen täysin tyytyväinen. Ikean "blogimatto" tuo yksivärisyyteen hiukan rytmiä. Keltainen ja harmaa toimivat mielestäni tosi hyvin. Kulahtanut sohvakin piristyi taustasta. Jos jollakin on vinkkejä sohvan kirkastamiseen, niin otetaan mielellään vastaan. Sohvan arvo nousi tuon taustan edessä nyt kovasti enkä halua enää peittää tai vaihtaa sitä. Onko muita vaihtoehtoja kuin uudelleenverhoilu?


Nyt, kun sisällä on päästy hiumin loikin eteenpäin, alkaa katse kääntyä ulos. Lueskelin äitin luona Viherpiha-lehteä menneellä viikolla, ja innostuin jo suunnittelemaan istutusalueita. Nehän meiltä vielä puuttuvat. Viime kesänä laitettiin seinät ja katto eli puut ja pensaat. Nyt olisi sitten istutusten vuoro. Äiti, kummitäti ja anoppi ovat kaikki onneksi hortonomeja, joten istutuksia voisi saada ilman suuria sijoituksia. Polkuja on niin ikään tarkoitus tehdä. Saa nähdä, mitä "vauvanhoidolta" sitten käytännössä ehtii, kiirehän ei tässä valmiissa maailmassa ole mihinkään. Jos ei ensi kesänä, niin sitten seuraavana, näin täällä pohjoisessa ajatellaan ;) Rentouttavaa viikonloppua!


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Meille syntyy vauva...

Kuva: https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images
..huhtikuussa :) Puhutaan siis koiravauvasta, mutta en kyllästy tuohon vitsiin ollenkaan. Hauskaa saada katseita liikkumattomuudesta turvahtaneeseen alavatsaan ja laittaa ihmiset pohtimaan, onko kyse vitsistä vai ei ;)

Heh, noh, ei siis synny oikeaa vauvaa, mutta toivottavasti saamme pienen poikapuolisen koiravauvan. Kai tosin koirienkin raskaudessa on niin kuin ihmisillä, että koskaan ei tiedä, miten käy. Jos kaikki kuitenkin menee hyvin ja poika syntyy, se on meille varattu :) Olen jotenkin ihan innoissani, en ole pitkään aikaan ollut näin innoissani. Ajatus perheestä saa minut tosi iloiseksi. Koirien raskausaika on tosin niin lyhyt, että parempi innostua, jos meinaa ehtiä enne syntymää.

Olemme harkinneet koiraa jonkun aikaa, mutta mieheni ei ole oikein lämmennyt, koska ajoitus ja rotu eivät ole natsanneet. Nyt syntyvät kultaisennoutajan pennut kuitenkin syntyvät tänne Rovaniemelle ja ovat luovutusikäisiä kesäkuussa juuri sopivasti lomamme aikana. Tämä on hiukan samanmoinen onnenkantamoinen kuin talon ostommekin. Silloinkin kävimme katsomassa taloa, jonka omistaja halusi talosta niin kovasti eroon, että osti asunnon altamme. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa silloin -eikä nyt :) Uskon kohtaloon, ja hyviin tilaisuuksiin on tartuttava.

kuva: www.mrwallpaper.com
Paljon on tapahtunut sisustuksen osalta, mutta en ole jotenkin nyt malttanut pysähtyä kuvailemaan sinänsä tosi hienoja muutoksia. Olen roikkunut päivät netissä lukemassa koirista. Aiomme nimittäin kohta soittaa kasvattajalle, ja hän odottaa, että meillä on kysymyksiä. Tokihan niitä keksimmekin, mutta jotenkin en tiedä mistä aloittaa. Onneksi miehellä on ollut koira aiemmin, hän on hiukan tyynempi. Nyt kuitenkin totean, jotta Biss später, jatkan koiratiedon opiskelua. Täytyy sanoa, että kielitieteen ja arktisen politiikan jälkeen se on todella mielenkiintoista. Taidan todella olla se "elinikäinen opiskelija", jota mainostettiin tulevaisuuden ihmisenä omana opiskeluaikana. Silloin tuntui siltä, jotta never again, kun tutkintopaperi oli kourassa. Pidin vain vuoden tauon lopulta. Maailmassa on liian paljon mielenkiintoisia asioita. Tiesittekö esimerkiksi, että on olemassa koiratanssia? Minä en, mutta se saattaisi olla seuraava hurahduksen kohde, heh ;)

kuva: pictures.4ever.eu


torstai 6. maaliskuuta 2014

I see yellow

Niin se loma hurahti, että huomenna on perjantai. Perjantai?!? Voi vitsi. Ilmat olivat hanurista, mutta sehän tiesi sitä, että olemme sisustaneet ahkerasti. Mies on maalannut seiniä ja minä olen ommellut verhoja, alkaa olla valmista, kuvia tulee heti, kun saamme huonekalut paikoilleen. Itsekin maalasin ensin, mutta jälki ei tyydyttänyt kriittistä osapuolta, joten sain siirtyä siistijän rooliin. Saimme aikaiseksi sellaisen sanasodan, että jouduin rytmihäiriöiden vuoksi pyörähtämään päivystyksessä. Se jälkeen onkin oltu hissukseen ;)


Ottaa kovasti kupoliin tämä sairastaminen. Anteeksi vuodatukseni, mutta tämä on oikeasti aika raskasta. Tänään sain kilpirauhasarvoni, ja ne olivat alarajoilla. Voiko moinen aiheuttaa tällaista kauheaa huonovointisuutta? Mykoplasmahan minulta diagnosoitiin ja olen parin viikon ajan vetänyt antibiootteja. En yhtään ihmettele huippu-urheilijoiden ongelmia, jos tämä todella on näin kauhea sairaus. Väsyttää ihan koko ajan ja palelee kaiken tämän sydämen kuuntelun lisäksi.


Olen kuitenkin sissi ja taistelen mökkiytymistä vastaan. Eilen menimme rinteeseen, ja voi että se olikin hubaa. Laskimme pari tuntia, sen jälkeen molempien jalat olivat niin muusina, että totesimme vain hyväksi sen, ettei otettu koko päivän lippuja. Suttuinen ilma oli saanut monet jäämään kotiin, mikä oli äärimmäisen hieno juttu. Monessakohan hiihtokeskuksessa saa laskea tyhjässä mäessä näillä viikoilla? Noh, mäeksi tuo ei ole kummoinen, mutta riittää aloittelijoille. Tosin oli siellä aloittelijoiden lisäksi Jussi Takakin, pikku nyppylä riittää näemmä kevyeksi treeniksi.



Meille aurinko paistoin, vaikka taivas oli pilvinen. Mieheni uusi Riden turkoosi laskutakki oli tosi hieno ja niin olivat kuulemma minunkin laskukamppeeni. Olemme aina aloittaneet uuden harrastuksen kunnon varusteiden hankkimisella, ja se kyllä kannattaa. Hyvät asiaankuuluvat vermeet ovat tosi tärkeät lajissa kuin lajissa. Itselleni hankin jouluna aleista Burtonin takin ja O'Neilin housut, maksoivat yhteensä satasen. Voitteko kuvitella? On mukavaa olla pieni, pienet koot jäävät aina myymättä, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tein moisia löytöjä.  Muun muassa nuo Burtonin lautailukengät kokoa 36 löysin syksyllä 40 eurolla. Kaiken kaikkiaan koko laskusetti maksoi alle kolmensadan vaatteineen kypärineen lautoineen päivineen. Myös mieheni teki löytöjä, miesten puolella varsinkin pienet koot jäävät myymättä. Joskus harmittelin, kun mies on vain 170 cm sulka päässä ja painaakin vähemmän kuin isokokoinen koira, mutta urheiluvarusteita hankkiessa ei voi olla kuin tyytyväinen. Toki, olisihan tuolla kolmella sadalla saanut muutakin, mutta säästämme mieluummin vaikka ruoassa kuin urheilussa.


Huomiselle on luvassa jumalatonta räntäsadetta ja kaupunkipäivä. Mieheni menee kampaajalle. Tilauksessa on yksi Mika Lehkosuo ;) Itse käyn kampaajalla kerran vuodessa, mutta mieheni tykkää trimmata paitsi tukkaansa myös partaansa vähän väliä. Tunnen itseni aika miesmäiseksi siinä rinnalla joskus, mutta onhan se mukava, kun parempi puoliskokin on kiinnostunut muodista ja ulkonäöstään. Kaikki aiemmat mieskokelaat olivatkin toista maata. Luulin silloin kauniita miehiä pinnallisiksi, mutta onneksi sain todistaa olleeni väärässä. Tuosta hetkestä tuleekin pian kuluneeksi seitsemän vuotta. Viime maanantaina, 3.3.14, juhlimme hääpäiväämme, se oli toinen ja nimeltään pumpulihäät, pumpulia tämä elämä vielä onkin onneksi -tai pitäisikö sanoa puuteria ;)



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lamour -j'aime la vie

Olen tehnyt totaalisen takinkääntötempun. Olen elänyt nuoruuttani 90-luvulla ja todennut, että never ever, sinne ei palata, ei muodissa eikä hiustyylissä. Paitsi että nyt palasin. En varsinaisesti inhonnut bodyja (tai jumppapuvuiksi niitä silloin kutsuttiin) lapsenakaan, joten... Noh, kaikki se naureskelu Jane Fondalle on turhaa. Sorruin harmaaseen bodyyn ja jouduin vieläpä toteamaan, että se on ihana. Näinä korkeiden farkkuvyötäröiden aikana body näyttää hyvältä töissä kera muhkean villatakin ja näin vapaalla se sujahtaa ihanasti kollareiden ja Uggien pariksi.





Teksteissä olen hurahtanut ranskankieleen. Viime viikolla kaikki oli ca mest egal ja tämä viikko on ollut yhtä lamouria. Koskapa ostoslakko ei taas kerran ottanut tuulta purjeisiin, olkoon ensi viikko ce la vie, ehkä siitä kuvia sitten joskus. Kaikki ovat ihania trikoopaitoja, joten en laske sortumustani kovin paheelliseksi. Suuria hankintoja ei ole tehty kuitenkaan. Vihdoin löysin tieni ihanaan printtien maailmaan, jonka ovea en avannut amerikkalaisten life is good -hömpötysten kohdalla ollenkaan. Life is good ranskaksi on ihan eri juttu sitten. Totaalisesti.










Tällä hetkellä elämä todella on ihanaa, on loma. Tänään jopa pääsimme suksille, kun vesisade lakkasi. Vesisade tuntuu äärimmäisen absurdilta tähän aikaan vuodesta, mutta näin on nähtävä. Vieläkö joku väittää, että ilmastonmuutos ei ole totta? Räpsin muutaman kuvan suksiessani, sillä jouduin pysähtelemään vähän väliä, etteivät sykkeet nouse liian korkealle. Kyllä ottaa koville hissutella jo toinen talvi putkeen. Viime vuonna akilles ja nyt tämä rytmihäiriöjuttu. Tiistaina saan lisäkonsultointia lääkäriltä, toivottavasti jatkotutkimuksia. Luettuani artikkelin "urheilijan rytmihäiriöt ja äkkikuolema" en todellakaan uskalla urheilla ihan miten vain tämän jälkeen. Tänäänkin olo oli aika hutera, mutta laitan sen osittain mykoplasma-lääkityksen piikkiin.
O'ou... aika tehdä jotain latvoille?




Kaikki tämä laittaa miettimään, minkälaista elämäni mahtaa olla 10 vuoden kuluttua. Mieheni lähentelee neljääkymppiä ja tuntuu olevan elämänsä kunnossa pienistä jumeista huolimatta. Tavatessamme vajaa 10 vuotta sitten hän oli tosin vieläkin paremmassa kunnossa. Miksi oi miksi... kaikella on varmaan tarkoituksensa, mutta silti säälin itseäni hiukan. Olisi niin hienoa urheilla vapautuneesti. Huomenna menemme juhlistamaan kaksivuotishääpäiväämme rinteeseen, se ei onneksi ole sydämelle niin vaativa laji. Kai on todettava vain, jotta ce la vie, ehkä tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Hyvää hiihtolomaa lomalaisille ja pääsiäisen odotusta niille, joiden loma meni jo :)