Ihan pihalla

Täksi päiväksi luvattiin armotonta sadetta, ja olin jo suunnitellut sisäseinien maalausprojektia. Aamulla kuitenkin aurinko näytti isojen pilvien raosta pilkahtelevat, joten hipsin pihaprojektien pariin. Kuinka ollakaan, pihalla vierähti yli viisi tuntia eikä sateesta ollut tietoakaan, jossain vaiheessa vaihdoin jopa shortsit, koska oli niin kuuma. Mahtava positiivinen yllätys!

Koskapa sateen uhka oli päällämme, olimme myös ripeitä, minä ja mies, saimme todella paljon aikaan tänään. Nyt meillä on sateelta suojattu terassin pää, jossa syyskesällä voimme istuskella iltaa lämmittimen varjossa. Meillä on myös puoliksi reunustettu syreeniaita. Kyllästyin kiertelemään ruohonleikkurilla jokaista pensasta erikseen ja siirsin ne kaikki yhteen riviin, jonka reunustan ja täytän hakkeella. Penkkiä on vain viisitosita metriä kulman mallissa, mutta, babe, se on hyvvää reeniä, niin kuin karjut täällä sanovat. Totta puhuvatkin, haukka huutaa hoosiannaa ja selkä on mukavan väsynyt lapioimisesta.

Syreenipenkin ja aidan lisälksi meillä on myös viisitoista astinlautaa, jotka ostin Terran alekorista hetken mielijohteesta. Päähäni pälkähti kuva polusta, joka täytetty pikkukivilla, esimerkiksi rantakivilla, ja johon näitä astinlautoja on ripoteltu. No mihinpä tämä polku vie? Sehän vie uudelle alennusmyynnyistä ostetulle metalliselle kuhertelupenkille saarnin varjossa. Shoot me. Sinne menivät kulutusvarat tältä heinäkuulta, money comes and money goes.... No, olen tehnyt voitavani taantuman taittamiseksi taas. Penkki oli kuitenkin pakko ostaa. Istuin siinä viime syksynä ja odotin, että hinta halpuu. Lopulta kantoivat penkin varastoon, ja kun huomasin, että se oli sieltä tuotu somisteeksi K-Raudan pihakiviosastolle halvennetun hinnan kera, en jäänyt miettimään. Se on ihana! Jos olette nähneet Notting Hill -elokuvan loppukohtauksen ja itkeneet penkillä istuvan parin onnea, ymmärrätte, mistä pakkomielteeni juontaa.

Jospa vain joskus malttaisi istua alas tämän touhun keskellä. Puutarhassa tulee niin monta ihanaa ideaa ja tämä kesäpahanen on täällä Lapissa niin lyhyt, että kaivuuaikaa roudan sulamisen jälkeen ennen räntäkeliä on pari kuukautta. Onneksi aurinko paistaa yöt ja päivät läpeensä edelleen, illalla voi kaivella ihan helposti iltayhdeksältäkin. Naapurin rouva tosin hiukan hörhti, kun näki, että teen penkkiä vatupassin ja metrimitan kanssa, jotta aikaa siinä sillä tavalla saa vierähtämäänkin. Miten niin perfektionisti? Vielä, kun nuo apumiehet, Sallin ja Jullin, saisi valjastettua lapion varteen homma nopenisi. Läsnä ne ovat kyllä, jopa niin lähellä, että Jullilta päsähti kuono päästä pala pois, kun leikkasin nurmea ja se seisoskeli leikkurin takana. Eipä näytä haittaavaan. Huooh, paree mennä nukkumaan ennen kuin juttujen taso saavuttaa uuden pohjalukemaennätyksen. Huomenna taas lapion varteen :)