maanantai 30. joulukuuta 2013

Most Wearable Spring 2014 Fashion

Sääntilassa ei ole tapahtunut muutosta. Niinpä olen jatkanut kevään trendien tutkimista. Jotenkin en malta oikein enää oottaa, että tästä synkkyydestä ja harmaudesta päästään kunnolla kevään puolelle. Värien sijaan keskityin nyt enemmän muotoihin. Minua keväässä viehättävät ehdottomasti eniten...


1. Leveät lahkeet. Olin yläasteella, kun tämä trendi viimeksi oli kunnolla valloillaan -ja rakastin sitä. Minulla oli koko ajan jalassa tällaiset löysät laskeutuvat housut. Toki 90-luvun tapaan silloin lahkeiden alle piilotettiin valtavat tolpat. Hämmennys olikin joidenkin keskuudessa suuri, kun otin lopulta tolpat pois ja vaihdoin ballerinoihin. Monet olivat luulleet, että olen 170 senttiä pitkä. No enpä ole. Jonkunlaiset korot tällä mitalla on kuitenkin edelleen housujen jatkoksi laitettava, tämä ei ole persjalkaisten trendi. Tolppia en kuitenkaan kaipaa takaisin.



2. Housulinjalla minua miellyttävät myös nämä "tuxede-meets-athletic-striped-trousers" -housut. Yhdet tämäntyyliset lähtivät tilaukseen jo ennen joulua. En tiedä, mitä niille on joulun pakettiliikenteessä tapahtunut, kun niitä ei ole näkynyt. Voisin ottaa tuon housumallin raidoilla tai ilman. Pidän porkkamallista. Senkin kanssa on tosin paree laittaa minun pituudellani korot, jos ei halua näyttää pikkupojalta.


3. Takkipuolelta iskin silmäni näihin laatikkomaisiin takkeihin. Katselin jo syyspuolella tätä mallia sillä silmällä, mutta tarjolla oli enimmäkseen vain laatikkomaisia turkkeja, ja minun itäisillä geeneilläni turkin päälle laittaminen on tuottanut huvittuneita tirskahduksia. Kerran muotinäytöksessä turkin lisäksi päähäni iskettiin vielä turkislakki eikä kenellekään varmasti jäänyt epäselväksi, minkä maan rouville noita turkiksia minun piirteilläni kaupattiin ;) Sen sijaan voisi ottaa tällaisen laatikkomaisen takin vaikkapa pastellinsävyisenä villakangastakkina.


4. Pastellivärit saavat minut hihkumaan eniten. Pastellinvärisistä laatikkotakeista nimittäin tuli mieleeni, että olen jemmannut kaapissani erästä vaaleanpunaista villankangastakkia jo seitsemän vuotta. Raahasin sen aikoinaan Rooman Zarasta 30 asteen helteellä Suomeen. Toki se oli puettava kentällä päälle, koska lensin jollakin halpalentoyhtiön purkilla enkä halunnut maksaa takkia toiseen otteeseen ylikiloina. Sen takin eteen on todellakin vuodatettu verta hikeä ja kyyneliä, mutta käyttökertoja on siihen nähden vähän. Jotenkin se täällä pohjolassa ei näyttänyt silloin vajaa kymmenen vuotta sitten enää niin vetävältä kaikkien harmaiden ja mustien ihmisten keskellä. Onneksi muoti virtaa tännekin nyt hiukan liukkaammin, ja ihmiset uskaltavat pukeutua ja uskaltavat olla kommentoimatta, jos näkevät jotain omasta mielestään kummallista ;)

Semmoista kevään osalta muodin saralla. Myös sisustustrendit ovat saaneet nenäni väpäjämään, ja ideoita olisi taas kasapäin. Joulukoristeet saavat varmaan heti loppiaisena kyytiä vaaleiden sävyjen tieltä. Joko te odotatte kevättä? :) Kuvat ovat sivulta: http://www.glamour.com/fashion.


lauantai 28. joulukuuta 2013

Kevään värejä




Vettä sataa ja kevättä ei enää odotella, vaan sitä vietetään täällä täyttä häkää. Ihmetellään tulvavesiä ja
pohditaan, kannattaako suksia voidella lainkaan, kun lumet kerran lähtevät. Piru vie, kun juuri vasta lunta saatiin riittämiin hiihtoa varten, nyt se sitten sulaa pois. Pitäisi keksiä jokin muu laji kuin murtomaahiihto, ei olisi niin kelien varassa. Tai itse asiassa. keksimme jo. Ostimme lumilautasetit viime talven mallistoista pilkkahintaan. No arvaatte varmaan, että mäkeen olla päästy eikä näköjään päästäkään.










 Täytyy siis jatkaa haaveilua sisätiloissa. Tällä kertaa ihastelin kevään värejä. Alennusmyynnit eivät jotenkin ole jaksaneet kiinnostaa minua, sen sijaan tulevan kevään sävyt kiinnostavat aina. Ihana roosabeige nousee yhdeksi hallitsevimmista väreistä. Sen rinnalla yllättäjänä tulee myös sinapinkeltainen. Jotenkin tuon jälkimmäisen olen mieltänyt aina syysväriksi, ihan jänään nähdä, miten siitä innostuu. Khakinvihreä näyttää väistyvän vähitellen. Ylipäänsä sävyt näyttävät utuisilta ja maltillisilta, maanläheisiltä ja unenomaisilta. Neonvärejä ei nähdä tänä keväänä vaatteissa eikä sisustuksessa. Yllättäjinä nousevat sen sijaan miesten paidat, superleveät lahkeet, kellohelmat ja lappuhaalarit. Ensimmäistä lukuun ottamatta täytyy vielä hiukan tunnustella, mitä noista trendeistä ajattelee.




















Printit jatkavat näemmä keväälläkin. En olekaan vielä löytänyt sopivaa printtipaitaa. Pritattuja tyynynpäällisiä sen sijaan olisi jo riittämiin, mutta voi miten nuo printit aina houkuttavatkin siitä huolimatta, että tyynynpäälliskaapin ovet irvottavat jo aukinaisina. Sisustuksessakin värit ovat maltillisia, sieltä keltainen näyttää kadonneen ja hallitsevammaksi tulee sininen. Aloinkin jo kyllästyä keltaiseen ainakin omassa huushollissani. Tällä kertaa sinisen sävy on meillekin sopiva taivaansineen taittuva eikä turkoosi.


Kevään merkki on aina raita. Sitä näkyy olevan jälleen vaatteissa ja sisustuksessa. Rytmityksiä muuttamalla raita näyttää aina uudelta. Eläimetkään eivät ole vielä kadonneet mihinkään. Pöllöistä siirryttiin pikkulintuihin ja nyt näyttää olevan nisäkkäiden vuoro. Sängyllämme on tällä hetkellä lammas-, pupu- ja jääkarhutyyny. En haluaisi hullaantua enää mistään uudesta eläimestä, mutta minkäs näille söpösilmillä tuijottelijoille mahtaa. Ihana kevät!

Kaikki kuvat: hm.com

torstai 26. joulukuuta 2013

Päivä pitenee, kesä lähenee

Kuva: www.keepcalm-o-matic.co.uk
Oikein hävettää tunnustaa, etten oikein koskaan malta juhlia joulua loppuun. Viimeistään tapaninpäivänä alan odottaa vimmatusti kevättä. Ainakin silloin, jos emme ole olleet lähdössä mihinkään. Tänä vuonna tuo pakahduttava kevään odotus alkoi kyllä jo joulupäivänä. Ilma oli +3c ja vettä satoi taivaan täydeltä. Se ei ollut "jättekliffa" muiden kuin naapurin suomenruotsalaisten mielestä. He lauleskelivat No onkos tullut kesää, kun minä ajattelin jotakin v:llä alkavaa tukan hulmahtaessa naamalleni ottaessani osumaa jäiseen pihatantereeseen.

No mutta tulkoon kesä, ihan talven keskelle, kun kerran aloitti, vaikkapa lomahaaveiden muodossa ;) Niitä minä olen nimittäin haaveillut viimeiset kaksi päivää. Kävi ilmi, että mieheni ei koskaan päässyt jouluostoksille, koska oli sairas. Hän oli siitä harmissaan, mutta minun silmäni kirkastuivat. Tiesin tasan tarkkaan mitä haluan: kesäloman. Aloin saman tien etsiä lentoja joululahjarahan hinnalla, ja nehän löytyivät.

Kuva: crazybeautifulnature.wordpress.com
Vielä emme ole varanneet mitään, mutta haluaisin kolmekymppisteni kunniaksi toteuttaa haaveeni Venetsiasta. Sinne menisimme Kroatian kautta. Lentäisimme suoralla lennolla Dubrovnikiin Helsingistä ja siirtyisimme muutaman päivän jälkeen löhöilemään Korculan saarelle, jossa pitäisi löhöilyn lisäksi olla loistavat mahdollisuudet snorklaukseen, melontaan ja vaeltamiseen. Kallein osuus on lento Dubrovnikista Venetsiaan, mutta olkoon, se on minun toiveeni, materiasta viis. Käytetään sitten vaikka synttärilahjarahatkin tähän.

Kuva: www.theguardian.com
Haaveilu lienee parasta, niin joulussa kuin muissakin asioissa. Olen viettänyt joulua jo marraskuun puolivälistä asti, joten hiipiköön vain kesä mieleen. Kunhan matkat on varattu, keskitymme uuteen vuoteen. Sinne minulla on paljon suunnitelmia, paljastukoon ne vähä vähältä, olen hiukan taikauskoinen. Vuodesta voi kuitenkin parhaimmillaan tulla yhtä mullistava kuin vuodesta 2012, jolloin päräytimme naimisiin, hankimme talon ja vaihdoimme autot.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Sydämeeni joulun teen

 




Tulihan se joulu lopulta, kalenteriin ja sydämeen.  En ole oikein koskaan ennen tätä vuotta pitänyt
kyseisestä kappaleesta. Jotenkin vasta tänä vuonna aloin kuunnella sanoja, kuultuani kappaleen riittävän monta kertaa ja hoksasin, että siinä on ihan mukiin menevä sanoma. Sydämeenhän se joulu pitäisi saada, vaikka joskus tuottaa päänvaivaa, kuka on missäkin ja milloinkin mihin aikaan. Jouluun liittyy niin paljon toiveita ja odotuksia. Tänä vuonna ei päästy joulustressin kanssa edes kunnolla kierroksille, kun valmistautumisaikaa oli koko viikonlopun ajan.


Mihin sitä oikeastaan valmistaudutaan... Sitä mietin tänään. Yhdessä oleminen on parasta, ehkä äitini saa sielunrauhan, kun tietää imuroineensa lipaston takaa. Ehkä isäni myhäilee, että teki kaikki ruoat itse (oikein luit, isäni) alusta loppuun. Ehkä mieheni siitä, että aikoi kovasti mennä joululahjaostoksille koko viime viikon -mutta ei mennyt (ei haittaa, voi käyttää rahat kesälomalentojen varaamiseen). Ehkä minä siitä, että muistin taas kaikkia naapureita joulukorteilla ja sain kivan naapurin maineen. Aion silti lyödä naapurin puudelia uudemmankin kerran katuharjalla, jos se taas ensi kesänä yrittää purra minua...kivatkin naapurit tekevät niin pakon edessä :P


Kun valmistautumisesta selvitään, aatto on parhaimmillaan tosi rentouttava. Kävimme aamulenkillä mieheni kanssa. Sen jälkeen tulimme puurolle ja joulurauhan julistukselle minun kotiini. Hetken mielijohteesta katsoimme suomalaisen elokuvan, olimme vain ja nautimme suklaasta ja kynttilöistä. Mieheni lähti jo omaan lapsuudenkotiinsa kinkulle, minä jäin omaani kalkkunalle. Pian suuntaamme hautausmaalle, sitten käynen kävelyllä kuunnellen ilmasiltaa eli muualla asuvien tervehdyksiä. Illan päätteeksi suuntaan mieheni kotiin juustoille ja viineille.
 
 




Huomenna on vielä luvassa lisää jouluruokia ja yhdessä olemista. Tässä kuitenkin muutama tunnelmapala tältä päivältä.  Toivotaan, että etelänkin sateet kääntyisivät vedestä lumeksi. Lähettäisin täältä osan, jos voisin. Oikein rentouttavaa joulua kaikille.

 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hiljaisuus


Joulussa on parasta, jos saavuttaa totaalisen rauhoittumisen tunteen. Hoidan jouluun liittyvät hakemiset, tulemiset ja menemiset yleensä hyvissä ajoin, jotta ehdin rauhoittua. Parhaita ovat ne hetket, kun saa jakaa joulukortteja ylhäisessä yksinäisyydessä ja seurata, kuinka taloissa häärätään ja puuhataan.


Tänään jouduin vielä kauppaan ja sarvihan siinä meinasi otsaan kasvaa ennen kuin sieltä ulos pääsi. Mieheni ei ole yhtä nopea liikkeissään kuin minä, ja hänellä oli vielä pari lahjaa ostamatta. Minun lahjani ovat kuulemma kaikki vielä kaupassa. Noh, yksi päivä aikaa hakea ne. Olen ainakin antanut selviä vihjeitä, muun muassa viemällä mieheni Taigakoruun eilen samalla, kun itse ihastelin Napapiirin uusia valoja.


Huomenna en aio tehdä enää mitään erityistä. Kaikki on valmista. Joulu voisi olla aina tiistaina. Nyt jäi juuri sopivasti aikaa valmistella juhlaa. Luontokin valmisti itse itsensä juhlaan, Lapissa on mahtava tykkylumi puissa. Kuvasin sitä muutaman otoksen verran eilisellä lenkilläni. Muut kuvat ovat Napapiiriltä, siellä hiljaisuutta saa tähän aikaa hakea.


Pienistä arkisista asioista muistaa harvoin olla ilmoinen silloin, kun kaikki on hyvin. Vuosi sitten tähän aikaan en pystynyt kunnolla edes kävelemään akilleeni takia. Juokseminen tuntuu mahtavalta, vaikka maratonia en vielä voisi juostakaan. Samoin oli ihana käydä pitkään selkäänsä poteneen miehen kanssa yhdessä lenkillä. Jospa osaisin ensi vuonna iloita vielä paremmin pienistä asioista. Sen voisin itselleni ottaa tavoitteeksi uudelle vuodelle. Muitakin tavoitteita on, aika korkealentoisia, saa nähdä, toteutuvatko.


Tässäpä oli oikeaa ajatuksen virran ryöppyä näin aatonaatonaaton kunniaksi. Ehkäpä tässä mieli on jo niin rentoutunut, että ajatukset vain virtaavat. Tällaisen hulabaloo-syksyn jälkeen on mahtavaa vain pysähtyä ja kuunnella hiljaisuutta. Huomasin tänään senkin, että noin vuosi sitten syntyi ajatus blogista. On mukavaa, että herätin sen jälleen henkiin. Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat olleet rakkaita harrastuksiani lapsena, nyt ne on uudelleen ehnkiin herätetty.

Hyvää joulunodotusta kaikille, tämä on parasta aikaa joulussa, nautitaan siitä :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Lumikenkäilyä


Se on loma nyt. Ja tietenkin kurkussa pesii joku siilinpoikanen. En anna sen häiritä kuitenkaan, vaan koetan rauhoittua joulutunnelmaan. Piparit ja kuuset on hoideltu tänään, ruokapuolesta ei tarvitse huolehtiakaan, lapsettomina menemme valmiisiin pöytiin. Toivottavasti pöytiä riittää, sillä lomaa on loppiaiseen asti. Ihanaa, ei voi muuta todeta.


Viimeiset työviikot menivät niin äkkiä, ettei kotona ole ehtinyt tehdä yhtään mitään. Siltä se näyttääkin. Oi voi, pyykit levällään ja pölykoirat tulevat iloisesti vastaan ulko-ovelle asti. Äkkiä tämä tästä kuitenkin järjestyy, täytyy vain saada joululahjatehdas pois olohuoneesta ennen kuin ajattelee siivoamista.


Viimeisen työviikon piristys oli työporukalla tehty lumikenkäilyretki. Olen harrastanut sitä ennenkin pari kertaa ja olen tykännyt tosi paljon. Tällä kertaa lunta oli vähänä, mutta umpisessa kulki ihan mukavasti. Saimme nähdä auringonkin pilkahtavan.


Suurin osa porukasta kulki jonossa, vaikka opas kehottikin menemään omia polkuja. Kokemattomat ajattelivat kuitenkin, että jonossa on helpompi. Kokeilin sitä hetken, ja se ei ollut kyllä helppoa eikä mukavaa. Pari ensimmäistä tallasi polun tiiviiksi, minkä jälkeen kaikki perässä tulevat liukastelivat polulla. Umpisessa kengät kantoivat eivätkä luistaneet.


Retki oli lyhyt, mutta antoisa. Kiipesimme Ounasvaaran huipulle. Joimme mehut Tottorakalla, sen alppinistien lähtömajan suojassa, mistä Tanja Poutiainenkin on maailmalle ponnistanut. Ihailmme auringonlaskua (yhdeltä) ja lähdimme takaisin. Päätimme työparini kanssa ehdottomasti hankkia lumikengät.


Minulle menee lasten kenkä, sillä olen aika pienikokoinen. Nyt minulla oli käytössä aikuisten kenkä, ja sillä olikin yllättäen haastavampaa kävellä kuin lasten lumikengällä, vaikka olin ajatellut, että isompi pinta kannattelee paremmin. Suuren pinnan hallinta oli kuitenkin haastavampaa.


Tsemppiä kaikille viimeisiin jouluvalmisteluihin. Minä en oikeastaan stressaa, kaupunkiin ei ole enää syitä lähteä, voin keskittyä naapureiden muistamiseen joulukortein ja piparien koristeluun. Ehkäpä jonkun hyvän leffankin ehtisi katsoa viiniä siemaillen. Glögi jäi ostamatta tänä vuonna, mutta ehkäpä hyvä niin, olisin juonut kuitenkin sen kokonaan yksin, kun mies ei glögistä piittaa ;)


maanantai 16. joulukuuta 2013

Suvussa on älyä...

...kun menee naimisiin oikean miehen kanssa. Miehen sisko väitteli tohtoriksi, ja voi pojat, siinä vasta saavutus tälle elämälle. Oikea opiskelijan unelma. Valvoin koko viime yön ja haaveilin omasta väitöskirjasta. Hyposteesi ja tutkimussuunnitelma tuli suunniteltua valmiiksi, sen muistan, sisältö tosin ei jäänyt mieleen, joten hukkaan meni sekin pyöriminen... ;)

Viime perjantaina kuitenkin saimme juhlia tätä fiksua sukulaista, ja todeta päivätilaisuudessa, että emme ymmärrä yhtä lääketieteellistä suomea. Tuntui todella hassulta kuunnella suomen kieltä ja olla ymmärtämättä pätkääkään. Onneksi jaoimme kokemuksen muiden sukulaisten kanssa. Siinä sitten hymyilimme kahvipöydässä, kun laitoksen työntekijät puhuivat termeillä.




Juhlatkin olivat hienot. Akateemisten piirien juhlat ovat näemmä hyvin samanlaisia kuin muutkin juhlat, hauskoja siis. Nauroimme makeasti monesti, tunnelma ei ollut ollenkaan jäykkä vaikka etikettiä pitikin noudatta tarkasti niin pukeutumisessa kuin käytöksessäkin.


Oman etikettini tosin lipsui puvun suhteen. Olin päättänyt pukea Mungolifen suunniteleman ihana kokopitkän mekon ennen kuin kuulin etiketistä, jonka mukaan pitkää pukua saavat pitää vain ne, joiden miehet pukeutuvat frakkiin. Onneksi en ollut ainoa, joka viis veisasi tästä etiketistä. En nähnyt yhtään lyhyttä pukua, vaikka pingviinejä oli läsnä vain kaksi.

Illan menu oli mahtava. En yleensä pidä pihveistä, mutta härän pihviä söin hyvällä ruokahalulla. Koko menu meni parempiin suihin kaiken jännityksen jälkeen, että hoksasin kuvata vasta jälkkärin. Oikeastaan siinä vaiheessa virallinen ohjelma oli vasta ohi, ja kuvien ottaminen oli ylipäänsä suotavampaa.


Kuvailin siis muutamat selfiet (vuoden sana, tiesittekö?) muun muassa nutturastani ja glitterkynsistäni. Halusin lettikampauksen ja sen myös sain, mahtava. Toivoin nutturaa sivulle, koska 300 kilometrin ajomatka olisi voinut tuhota niskanutturan. Laukusta olin eniten iloinen, uusi Ted Baker ja puoleen hintaan. En yleensä pidä kullasta, mutta nyt tein poikkeuksen.



Korvissa puolestaan roikkuivat Taigakorun riskut, Lapin henkeä. Rakastan Taigakorun koruja. Mieheni sormessa on niin ikään Taigakorun meille suunnittelema vihkisormus valkokultaa. Onneksi miekkonenkin on
mieltynyt Lappi-aiheisiin.

Nyt pitäisi vielä jaksaa painaa viikko duunia ennen lomaa. Jotenkin ei nyt tunnu joululta, vaikka olenkin joulua puuhannut marraskuulta asti. Ehkä se tunne tästä vielä tulee, kunhan olemme toipuneet juhlista. Täytyy tuijotella tulta ja koettaa tavoittaa joulun rauha sydämeen :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Kesämaisemia riistakamerasta

Kesämökillä käyminen keskellä talvea on joka kerta yhtä hämmentävää, erityisesti nyt marraskuussa. Emme ole koskaan käyneet siellä talviteloille laittamisen jälkeen ennen joulua. Yleensä menemme seuraavan kerran vasta, kun kevään hiihtokelit ovat parhaimmillaan.

Nyt meillä oli kuitenkin missio. Hankimme isälleni riistakameran isänpäivä- ja syntymäpäivälahjaksi, jotta hän voi seurata eläkepäiviensä ratoksi mökin tapahtumia. Sitä piti siis lähteä viemään heti, kun jäät kantoivat. Tosin, Kemijärvi on siis kummallinen järvi, että siellä ei oikeastaan ole vettä, mikä jäätyä. Viimeisillä mäkkikerroilla laituri killui rannalla ja vettä käveltiin hakemaan pakenevasta järvestä. Tässä kohtaa moni paatoksellisempi alkaisi puhua Vuotoksesta, mutta jätetäänpä se tässä kohtaa käsittelemättä ;)

Jää kantoi ja lunta oli nilkkoihin asti, pakkanen paukkui viidessätoista asteessa ja ilma oli mitä hienoin. Käytimme kaamosajan kolme valoisaa tuntia hyödyksemme ja heitimme UWAY 500hd-kameran oravien iloksi kuvaamaan mökkiä. Samalla katsastimme, ovatko viime aikojen myrskyt tai Soppelan pöjät pojat tehneet tuhojaan möksässä. Eivät olleet. Haikealta tuntui katsella niin siistiksi jäänyttä mökkiä, joka joutuu odottamaan vielä puoli vuotta yksinään meitä.


Palataksemme kameraan voin todeta, että uuden teknologisen vempaimen hankinta ei nykyään ole mitenkään yksinkertaista oli sitten kyse puhelimesta tai riistakamerasta. Sain roikkua pari viikkoa metsästyshörhöjen keskustelupalstoilla ja lukea testituloksia ennen kuin pystyin valitsemaan Lapin leveysasteilla varmasti toimivan kameran. Päädyin UWAY-kameraan, joka lähettää meille nyt päivittäin säköpostiin pari valokuvaa mökiltä. Tilasin sen valmiiksi asennettun, mutta valmis oli hiukan liioittelua. Kamera ilmoittaa meille, että heinäkuu ja kertoo kellonajan kolme tuntia pieleen....Kannattaa siis tarkistaa säädöt, vaikka sopparissa luvataan, että kameran voi heittää suoraan paketista puuhun.


Olemme kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä kuvanlaatuun. Automaattikuvat tosin tulevat aamuhämärästä kellon ja päivän ollessa pielessä. Yksikään orava ei ole vielä intoutunut juoksemaan kuvaan keskellä päivää, jotta saisimme jotakin muuta kuin hämäräkuvia. Onneksi kameran musta salama toimii hyvin ja saamme kymmenen metrin päästä selvää kuvaa valon vähyydestä huolimatta. Jospa joku on moista vempelettä miehelleen harkinnut, voin suositella, hinta tosin on suolainen, mutta hiukan kalliimman kameran avulla on mahdollista lähettää kuvia sähköpostiin tekstareiden sijaan, joten säästö tulee pikku hiljaa puhelinlaskussa. Alla näette asukuvan riistakameran linssin läpi, näillä pakkasilla ei paljon muu ole mielessä kuin kunnon toppa. Sen verran täytyy todeta, että Soreleilla ei tee mitään kylmässä, varpaat jäätyivät, H&M:n karvalakki kevään aleista sen sijaan on ehdottomasti haukkunut viiden euron hintansa jo tällä yhdellä reissulla ;)


maanantai 9. joulukuuta 2013

Juhlakauden aloitus

Viime viikonloppuna polkaisimme juhlakauden käyntiin. Vietimme paitsi itsenäisen Suomen juhlaa, myös mieheni syntymäpäiviä. On oikeastaan hyvä, että hän on syntynyt joulukuun alussa, sillä siihen päivään mennessä on aina saatava kaikki joulupuuhat valmiiksi. Piparit on siis leivottu ja koristeet laitettu paikoilleen.



Tämä viikko on todella jännittävä ja todella kiireinen. Perjantaina matkaamme väitöstilaisuuteen Ouluun, ja minun tehtäväni on olla paitsi vieraana, myös esiintyä pitkästä aikaa pianon ääressä. Ohjelmistoa on löydettävä kolmeksi vartiksi, joten olen istuksinut viime aikoina enemmän pianon kuin tietokoneen ääressä, siitä johtuu taas muutaman päivän blogihiljaisuus.


Vaikka puuhaa on kovasti, valmistautuminen juhlaan on aina yhtä ihanaa. Luottokampaajani väkertää minulle lettikampauksen aamulla seitsemältä ja tunnin työskentelyn jälkeen suuntaamme kohti Oulun lääketieteellistä tiedekuntaa. Päivätilaisuuden asu on hiukan auki, mutta ainakin puen jalkaan Parikkani, tämä on niille sopiva korkkaustilaisuus. Iltajuhlaan ne ovat liian matalat.


Iltamekkooni olen oikein tyytyväinen, se on alelöytö. Jätettäköön vielä tarkemmat yksityiskohdat paljastamatta, mutta sanottakoon sen verran, että se on etiketin vastainen. Sulhoni ei suostu vuokraamaan frakkia, joten minun tulisi sonnustautua lyhyeen mekkoon. Emme kuitenkaan tienneet tästä akateemisesta etiketistä ennen kuin viikko sitten, ja silloin oli jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Jätetään vihkisormukset hotelliin, patsastelkoon sulho puvussaan, I'll keep my dress ;)

Jotta viikolle ei olisi liian vähän ohjelmaa, sattuu kirpparipöydän avaus ja joulukorttien postittaminenkin vielä samaan syssyyn. Nyt minun pitäisi olla kirjoittamassa kortteja... mutta halusin ehdottomasti tulla jakamaan kuvia itsenäisyyspäivästämme, tai oikeastaan joulukoristuksistamme. Toisinaan hämäryys on poikaa, tunnelman saa kohdilleen, kunhan jaksaa värkätä valotuksen kanssa. Rakastan jouluvalojen taittamaa hämäryyttä, tänään laitoimme vielä tulenkin takkaan räiskymään, koska pakkanen paukkui kolmessakymmenessä asteessa.

Vaan, nyt on mentävä muistelemaan, mikä oli Hilkka-tädin osoite ja pohtimaan, laittaako kortti flegmaattiselle pikkuserkulle vai ei... ei se koskaan postita itse, mutta jospa tontut muistavat minua, kun minä jaksan ilahduttaa sukulaisia ja ystäviä. Se on parasta joulussa -muistaminen :)