torstai 4. heinäkuuta 2013

Iskelmätulilla taivaan tulet eivät räisky

Met menemä Kemppaan eli suomeksi sanottuna Kemijärveä kohti on automme nokka käännettynä huomenna iltapäivällä, ja toivon mukaan matkaa taitetaan ilman turhaa ruuhkaa tai merkittävää ukkosmyrskyrintamaa, jotka ovat kiusanneet pohjoistakin jo viikon verran. Suuntamme on iskelmätulifestivaali. Tosin mukana on myös suku rakkain, ja kesäpaikoissa tärähtää, emme ehkä löytäisi tätä pohjoista festivaalia ilman muita siteitä piskuiseen kaupunkiin, joka itse asiassa on Suomen pohjoisin kaupunki. Sitä pohjoisemaa löytää vain kirkonkyliä.
Kuva: http://personal.inet.fi/koti/msmonto/Kesair.JPG
Kemijärven on viime vuosina noustanut Suomen kartalle Kari Väänänen, joka on ahkerasti kampanjoinut kaupungin tunnettavuuden puolesta. Kylänraitti on silmin nähden virkistynyt Väänäsen Taivaan tulet -sarjan myötä. Taivaan tulethan ovat revontulia, joten niitä ei iskelmätulilla nähdä, sillä täällä aurinko mollottaa edelleen yötäpäivää kirkkaana ja kuulaana. Vaikka päivät saitaisi kuin sen kuuluisan Esterin leveästä ahterista, niin se on varma, että illaksi kirkastuu ja ilman silmälappuja unta ei saa. Festareilla se ei toki haittaa, paistakoon kirkkaasti, kun perjantaina suuntaamme katsomaan Dingoa, Anna Puuta, Tuure Kilpeläistä, Katri Helenaa ja muita mukavia, toki unohtamatta oman kylän poikaa Antti Tuiskua. Koetan taltioida filmillekin tätä tapahtumaa, katsotaan, onnistuuko.
Kuva: http://ohjelmat.yle.fi/files/ohjelmat/imagecache/mainliftup/files/ohjelmat/taivaantulet_isonosto.jpg

Päälle ajattelin laittaa  Lagosissa kehittämäni asun, jossa yhdistin perus maksimekon farkkutakkiin, kimaltaviin ballerinoihin ja pääkallohuiviin. Asu oli jotenkin ihanasti rock, vaikka kuvan pönötys ei ehkä sitä olekaan. Pidän myös mekon vihreästä väristä -mutta vain tuossa sävyssä. Onneksi Elloksen syyskuvastoa (kyllä, se tuli jo...ettei pääse totuus unohtumaan, syksy tulee) katsellessa ei jäänyt epäaselväksi, etteikö tuo väri jatkaisi vahvana myös syksyn pukeutumisessa. Kemijärven kesäkeleihin joutuu tosin yhdistämään asuun takin alle myös neuleboleron ja jalkoihin villah..legginsit piiloon helman alle. Poskiin sipaistaan punan sijasta punkkistop-pyyhettä, ja fetarilook on valmis. Tosin, jos vettä tulee kuin saavista, vedän kyllä
Goretexit päälle enkä taatusti ole ainoa. Tulevatkohan
Muotikuution festaripukeutujabongarit
sitä paikalle todistamaan? Epäilen... :D


Ei kommentteja: