Syksy

Otsikko on todella laimea. Syksy, sehän se kai on, vaikka ulkona tarkenee edelleen t-paidassa. Olo on kuin katselisin omaa elämääni televisiosta. Tapahtumat vilistävät silmien editse hurjaa vauhtia eikä puoliakaan ehdi tajuamaan. Tuleeko teille kodkaan sellainen olo? Ilmeisesti nämä ovat nyt ne ruuhkavuodet.

Ympärillä tapahtuu vähintään yhtä paljon. Tässä iässä näyttävät ihmiset lähtevän jo toiselle kierrokselle, erobuumi on valtava. Niin kai se aina on kesän jälkeen, mutta jotenkin se ei ole minua koskettanut aiemmin. On jaksettava olla myötätuntoinen je keksiä hyviä ratkaisuja, vaikka oikeastaan siitä ei ole hajuakaan, mitä nuo hyvät ratkaisut ovat.

Työssä ja väitöksessä tulee koko ajan yllättäviä tapahtumia, jotka laittavat koko pakan aina uusiksi juuri, kun luuli tajuavansa jostakin jotakin. Se tosin aiheuttaa sen, että päivät ja viikot tosiaan tuntuvat vilistelevän ohi valtaisaa ravia. Kohta on jo lokakuu, ajatelkaas.

Pysähtymisen paikka tulee aina tällaisessa myllerryksessä, niin nytkin. Pieni pentumme joutui onnettomuuteen eilen. Sen hädän katseleminen oli aivan riipaisevaa. Siinä kaikki muu kuitenkin unohtui ja prioriteetit löytyivät saman tien. Perhe on tärkein. Sen moni unohtaa mennessään houkutusten ja velvollisuuksien perässä kieli vyön alla, siitä kai kaikki erotkin johtuvat, kilpajuoksusta ajan kanssa. Tämän viikonlopun olemme olleet yhdessä ja pysähtyneet vähän väliä miettimään sitä, että meillä on meidän oma perhe ja se voi taas hyvin. Arkipäivinä se unohtuu, haluaisin pyrkiä siihen, ettei se unohtuisi, mutta vaikeaa se on. Kuten Miina Maasolan leski totesi eräässä haastattelussa: vastoinkäymiset jalostavat ihmistä hetkellisesti, mutta ellei todellisen muutoksen eteen tee töitä, on pian jälleen sama mulkvisti kuin aina ennenkin.

Kuvituksena on muutama otos metsäretkestä viime viikolla. Tuntui niin mahtavalta pystyä kävelemään taas useampi kilometri pitkän flunssan jälkeen. En malta odottaa, että saan pentuni kasvamaan niin isoksi, että voimme käydä saman ihanan lenkin yhdessä sen ja mieheni kanssa.

Rannalla pennun kanssa

Huomenna kesä näyttää heittävän viimeiset paahtavat helteet näillä leveysasteilla ennen ensi kesää. Iltapäivisin tämä on ihanaa, mutta täytyy tunnustaa, että päivisin kärsin kyllä tosin paljon. Töissä hiki valuu noroina selkää pitkin ja kainalot haisevat kaalipellolle ennen puolta päivää. Aargh.... Kaikki hokivat, kuinka ihanaa tämä on. Joku totesi, että mahtavaa olla töissä tällaisella ilmalla. Silloin oli kyllä pakko puuskahtaa, että ihan berberistähän tämä on, parempi olisi työskennellä pilvipoudassa +15. Yllättäen sain puoltavia ääniä. Miksiköhän se on tabu sanoa, että helle voi olla aika hitonmoisen tuskallista välillä, vaikka olen varma, että tosiaan moni muukin niin ajattelee?

Viikonloppuisin ottaisin toki ihan mielelläni vaikka kuinka paahtavia kelejä. Silloin helteestä voi nauttia rannalla, ja viilentyä vedessä, joka on vieläkin aivan ihanan lämmintä, mutta kuitenkin virkistävää. Viime viikonloppuna vietimme monta ihanaa tuntia Kälkäjä Beachilla Kemijärvellä. Kun suljin silmäni, olin Välimerellä. Aallot tyrkskähtelivät rantaan ja aurinko paahtoi, tuuli pyyhki paahteen pois. Aivan täydellistä! Harmillista, että ensi viikonlopulle luvataan sateita.

Koiranpentu nautti sekin aivan sydämensä kyllyydestä. Se ui, mutta pelkäsi hiukan aaltoja. Olemme opettaneet sitä uimaan siten, että kannamme veteen ja se ui rantaan lyhyen matkan. Ajattelimme, ettei se oikein pidä vedestä, kun se ei ole omaehtoisesti aiemmin mennyt uimaan, kahlaillut vain. Yllättäen eilettäin se alkoi pelastamaan meitä oikein urakalla, kun menimme vesijuoksemaan läheiseen rantaan. Viimeisillä voimillaan se ponnisteli hakemaan meitä kerta toisensa perään vedestä. Lopulta luovutimme itse uimisen suhteen, eihän toista voi näännyttää.












Pennun aikuistuminenon ollut aivan huomattavaa 3 kk synttäreiden jälkeen. Se on rauhoittunut ja järkiintynyt aivan toden teolla. Se on myös oppinut monia uusia temppuja, ja alkanut jotenkin vuorostaan huolehtia meistä. Toki se myös alkaa kokeilla, ketä kannattaa uskoa ja ketä ei. Alamme olla luottavaisia siihen, että voimme jättää sen yksin kotiin eikä se täällä tee tuhoja. Toki se on lyhyempiä aikoja ollutkin yksin ilman suurempia vahinkoja. Pitkiä kahdeksan tunnin työpäiviä se ei ole kuitenkaan vielä joutunut viettämään yksin, vaan on ollut hoidossa mummolassa. Ehkäpä ensi viikolla uskallamme kuitenkin jo jättää sen siten, että käymme lounastunnilla vuoroin kurkkaamassa, mitä se touhuilee.

Tässäpä hieman kuva-aineistoa rannalta koirajuttujen kera. Aiemmin lupailin näyttää todisteita siitä, kuin 30 Day Ab Challenge toimii. Tässäpä niitä, itse havaitsen häämöttävät vatsalihakset, mikä ilahduttaa kovasti. Ryhtikin pysyy suorempana, kun pakki on kunnossa. Kotijumppa oli hauskaa, mutta aika aikaansa kutakin, nyt olen valmis palaamaan salille. Saapas nähdä, mikä ruuhka siellä koittaa, kun ilmat viilenevät....

Koiranpennun käyttöohjeet

H-heti lähestyy vinhaa vauhtia.... pentu nimittäin muuttaa kotiimme aika tarkalleen kuukauden päästä. Jos alatte laskea, miten se on mahdollista, niin totean, että emme saaneet haluamaamme pentua, koska sitä ei syntynyt. Sen sijaan löysimme suhteellisen lähellä olevasta kaupungista toisen pentueen, joka syntyi vapun alla. Sieltä saamme pennun siis heti kesäkuun puolessa välissä, mikä onkin kesälomamme ajoituksen kannalta paras mahdollinen ajankohta.

Nyt olen kiihkeästi lueskellut pentuasioita ja miettinyt, mitä kotiutuva vauva tarvitsee heti ja minkä voi hankkia myöhemmin. Onneksi on olemassa internet, sillä en olisi millään ehtinyt kirjastoon koirakirjoja lainaamaan, vaikka niitä toisaalta olisikin kivempi lukea. Mieheni on koirakonkari eikä paljon pennunkasvatusohjeista piittaa, vaikka minun mielipiteeni onkin, että olisi parempi piitata. Hänen koiransa oli aika kieroon kasvanut lellikki, jos minulta kysytään,mutta niin kai se on tässäkin tapauksessa, että omat lapset rakkahat, muiden katalat kakarat....

Naksutinta ilman en ilmeisesti pysty elämään, se on selvinnyt tähän mennessä. Myöskin kupit on tottakai oltava. Koiran pedistä olemme mieheni kanssa eri mieltä. Minusta olisi mukavaa ja turvallista, jos pennulla olisi oma pesä, mutta mieheni nauraa koiranpetikuvilleni. Mitähän mieltä tästä nyt pitäisi olla? Toisaalta olisi tietysti helpottavaa, jos selviäisin vaikkapa huovalla eikä tästä asiasta tarvitsisi stressata, mutta toisaalta haluan, että pentu tuntee olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Vinkeistä tässä ja muussa asiassa olen kiitollinen :)

Ruokinta-asiat tuottavat nekin päänvaivaa, mutta niissä saan varmasti apua kasvattajalta. Varmaan myöskin pentupanta lähtee mukaan sieltä. Leluja aion hankkia ulkomailta, uskon, että vinkupossu ei ole siellä kultaa kalliimpi niin kuin täällä vaikuttaa olevan.... Hohhoijaa, yleensä keväällä lasken päiviä lomaan, mutta nyt tassu on jarrupolkimella. Tuntuu, etten mitenkään ehdi tehdä kaikkea ja toisaalta tuntuu myös, että kotiin tultua väsyttää niin järjettömästi, etten edes jaksa tehdä mitään. Tässä kuvituksena on pari kuvaa pentueestamme. Emme vielä tiedä, kuka heistä on meidän koiramme, mutta viikon päästä se selviää, kun matkustamme katsomaan viikareita. Mukavaa keskiviikkoa!