maanantai 3. kesäkuuta 2013

Kasaria kehiin

Viime viikolla sain enemmän kommentteja asustani kuin koskaan. Ei varmaan tarvitse mainita, että työpaikallani konservatiivinen pukeutuminen on suosittua, vaikkakaan ei vaadittua. Siksipä ajattelin päräyttää, en vain voinut vastustaa näitä housuja, kun näin ne Cubuksella. kuvat ovat siis viime viikolta, ajalta ennen jumalaista helleaaltoa. Ajalta, jolloin neuleen päälle piti vielä laittaa takki. Tuntuupa kaukaiselta!



Koska housut ovat levottomat, yhdistin ne yksiväriseen neuleeseen. Neuleen materiaali on ilmavaa, ei lainkaan villaa seassa. Kesäneuleeksi se on oikein mainio, ja sen nappasin Henkalta lahjakortilla, kun en oikein muutakaan keksinyt. Farkkutakki on snd eli second hand ja kokoa 38. Normaalisti kokoni on 34, mutta ajattelin kokeilla, ja tämähän sopi. Kannattaa joskus kokeilla erityisesti takeista normaalia isompaa kokoa, vaikka malli olisi tarkoitettu napakaksi, se voi näyttää hyvältä myös isommassa koossa. Käsikoru on aikanaa Sardiniasta hankittu ja siinä on etnan tuhkasta (ainakin niin minulle uskoteltiin) muotoiltuja helmiä.

Näistä kuvista omiin silmiini hyppää tuo kauhea nurmikko. Miksi ne sateet eivät tule? Huolella perustettu nurmikko on kuivaa käpyä ja kohta mennyttä. Olisi mukavaa saada kevätlannoitteet kehiin ennen juhannusta, mutta tällä helteisellä menolla täällä tuulisen vaaran päällä niitä ei kannata laittaa. Seuraavaan postaukseen olen kerännyt hiukan meinikejä puutarhastamme muutoin. Vaikka nurmikko kituu, muut kasvit ovat aloittaneet hurjan kasvupyrähdyksen näiden lämpimien ansiosta. Ihanaa! Olen hurahtanut tähän puutarhahommaan ihan täysin, vaikka pari vuotta sitten en voinut käsittää, mitä hienoa on käsien työntämisessä multaan kyynärpäitä myöden. Nyt polvissani on ruskeat pyörylät kaikesta konttaamisesta ja kynsien alla kilo multaa -ja sydän hymyilee :)

Ei kommentteja: