sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vaatekaapin keväthävitys

Nyt se on tehty. Olen shoppaillut omassa vaatekaapissani koko päivän, ja kokeillut päälleni jokaista vaatetta, jota en ole pitänyt pariin vuoteen. Kummasti mielikuvat muuttuivat. Jotkut sellaiset vaatteet, joilla vielä uskoi olevan potentiaalia, osoittautuivat aivan kauheiksi. Jotkut jo kirpparikasassakin olleet ajattomat vaatekappaleet puolestaan päätyivät sovituksen jälkeen takaisin kaappiin. Olen aivan poikki. Olen suorastaan yhtä poikki kuin Olavi -sisustuskaniinimme (lankopoika meinasi pyörtyä tämän nähdessään...), jonka saimme tuparilahjaksi. Se on Pentikin pupuja se, ja aivan ihanan rakastettava.



Vaatekaappien selailu oli aika pysäyttävää. Kerta kaikkiaan mulla on aivan ihania vaatteita! Mutta. Niitä on liikaa. Tunsin aivan valtaisaa ahdistusta, kun viikkasin vaatteita kaappiin. Niitä on nyt kolme hyllykaappia ja yksi henkarikaappin täynnä. Tähän eivät sisälly urheiluvaatteet. Se osasto odottaa vielä läpikäymistä. Tästä lähin täytyy alkaa harjoittaa harkintaa hieman enemmän. Peruspuvusto, vai pitäisikö sanoa "vaatekaappini kulmakivet" ovat nyt kasassa, ja johan se oli aikakin näin kolmenkympin saavuttamisen kunniaksi. Voin tästedes panostaa todella silmään tarttuviin vaatekappaleisiin, jotka oikeasti tuovat jotakin lisäarvoa puvustolleni. En osta mitään enää ainakaan siitä syystä, että halvalla saan. Siihenkin on tullut sorruttua. Nyt odottaa pari kassillista kampetta toukokuun kirppisvuoroa.

Huomenna suunta on kohti Helsinkiä. Työjuttujen jälkeen olisi ehkä tunti tai kaksi aikaa pyöriä kaupungissa, ja ajattelin suunnata Zaraan, lempikauppaani. Onneksi se on siellä Helsingissä, ja pääsen sinne vain pari kolme kertaa vuodessa. Onneksi Zaralla ei myöskään ole nettikauppaa. Se olisi vienyt minut vararikkoon ja kauan sitten. Katselin valikoimia hieman ennakkoon, ja näillä näkymin olen lähdössä hakemaan paitsi miehelle t-paitoja (hänen kaappinsa ei vielä pursua niitä yli äyräiden) sekä tätä aivan ihanaa tikrupaitaa. Toivottavasti niitä sattuu olemaan. Se on vielä mietinnässä, mitä sinne etelään pukisi. Täällä pohjoisessa on ollut -20c koko viikonlopun, Helsinki kuulemma hukkuu lumeen. Can't wait to see it. Not. Huoh. Mukavaa viikon aloitusta teillekin!



Ei kommentteja: