lauantai 16. helmikuuta 2013

Tervehdys Joulumaasta :)

No niin, nyt pyörivät silmät vinhaa ympyrää tätä lukiessa, mutta tosi kuin vesi se on: olen aloittanut joululahjaostokset. Helsingin Zaran lasten alessa oli jäljellä vaikka mitä ihanaa, ja nappailin mukaan muutamia nuttuja ensi joulua varten. Omaa lasta ei ole, mutta varsinkin pienten poikien neuleet olivat niin auttamattoman söpöjä, että on ihanaa, kun tänä vuonna lähipiiriin on syntynyt peräti kolme poikavauvaa.

KUVA: zara.com
Onko siellä ruudun toisella puolella ketään muuta, joka on ostanut lahjat jo viimeistään lokakuuhun mennessä? Mikään tunne ei ole mahtavampi kuin se, että istuu tyytyväisenä glögimukin ja takkatulen ääressä niinä viikonloppuina, kun suurin osa suomalaisista hikoilee täpötäysissä kauppakeskuksissa. Rakastan joululahjojen ostamista, on ihanaa ilahduttaa läheisiä jollakin juuri heille sopivalla ja kauniilla asialla, siksi nappaleilen lahjoja mukaan pitkin vuotta sitä mukaa, kun silmiin sattuu jotakin täydellistä.

KUVA: kotiliesi, fi

Se tietenkin tarkoittaa sitä, että minulla on joulu mielessä hiukan koko ajan. Tänäänkin kevättyynynpäällisten postipaketissa tuli mukana myös yksi joulutyynynpäällinen odottamaan ensi joulunaikaa. Olen hassu, mutta meitä jouluhulluja on muitakin, tiedän sen.

Rajansa kaikella kuitenkin, tänään kävelylenkillä teki mieli käydä vetämässä töpseli seinästä niiltä naapureilta, jotka vielä polttavat jouluvaloja. Itse irrotin omani vasta tammikuun viimeisenä viikonloppuna, ja sekin tuntui myöhältä. Ei valoista enää näin helmikuussa saa edes talven tunnelmaa, kun aurinkokin jo paistelee.

Tästäpä sain rakennettua loistavan aasinsillan sille, että huomenna ajattelin mennä joulumaahan Napapiirille
katselemaan Marimekon tehtaanmyymälään kevään uutuuskankaita. Jospa jostakin niistä olisi ainesta kangastauluun, eteinen kaipaisi jotakin piristävää. Katsokaapa vaikka tätäkin ihanuutta, Kippoa:

KUVA: gloria.fi


Ei kommentteja: