perjantai 30. elokuuta 2013

Leather Sleeves

Oli pakko laitta otsikko tällä kertaa englanniksi, sillä leather sleeves vain kuulostaa yksinkertaisesti niin paljon paremmalta kuin nahkahihat. Suomenkielisestä sanasta tulee mieleen lepakko ;) Olen pohtinut jo puoli vuotta, mitä mieltä olisin nahkahihoista -tai koko nahasta ylipäänsä. Rajani nahan suhteen kulkee, tai ainakin on kulkenut, siinä, etten pidä nahkahousuja tai -hameita. Minulla oli sellaiset yläasteen ja lukion vaihteessa 2000-luvun alkupuolella, kun nahka oli viimeksi todella in. Naapuri kertoi valtavalla naurunpyrskähdyksellään, mitä mieltä hän oli niistä minun enkelimäisen olemukseni rinnalla. Myös hihittely matikan tunnilla laskiessani kotitehtäviä taululle takasi sen, että nahkahousujen käyttö jäi pariin viikkoon. Ne olivat sitä paitsi isotkin, silloin pienin housukoko oli 27 ja sillä mentiin. Onneksi paras ystäväni kehittyi naisellisemmaksi ja keksi housuille käyttöä diskoissa ja baareissa. Lainasin mielelläni.
Kuva: https://encrypted-tbn2.gstatic.com/
Viime keväänä annoin periksi nahkahimolleni ja hankin Selected Femmen trenssi, joka on kuvassa olevan Coverin trenssin kaltainen. Tykästyin takkiin kovasti, vaikka hiukan alussa jännitin sen pitämistä. Kaikin puolin muutoin takki on mieleinen, mutta se on hiukan kuuma perinteisillä trenssikeleillä. Päätin, että tämän kuumuusongelman vuoksi en sorru enää vastaaviin. Vaan, kuinkas sitten kävikään...

Kuva: http://redcfa.wpengine.netdna-cdn.com/wp-content/uploads/2011/11/Leather-sleeves.jpg
...aloin himoita talvimallia. Villakangas ja nahka näyttävät mahtavalta yhdistelmältä. Näiden yhdistäminen kuitenkin takaa sen, että myös hinta on materiaaliyhdistelmän mukainen enkä ole valmis maksamaan tällaisesti "ei klassisesta" hankinnasta maltaita. Yhtä yksilöä olen katsellut Elloksella sillä silmällä, mutta päädyin jo kerran siihen, etten hanki takkia. Eilen kuitenkin kyseisestä verkkokaupasta napsahti -50% koodi ja ajattelin, jotta why not, kokeillaan nyt sitten.

Kuva: rushpurfashion.com
Tiedän kyllä julistaneeni ostoslakkoa taas kerran, ja teknisesti ottaen se pitää edelleen. Epäilen vahvasti, että takki lähtee palautukseen. Silmääni miellyttäisi enemmän yllä olevan kuvan harmaamustan yksilön kaltainen takki. Haluan kuitenkin kokeilla, miltä tällainen yhdistelmä näyttäisi päälläni. Alla oleva takki on siis matkalla luokseni ja ensi viikolla tiedän, mitä ajatella. Mitäs mieltä te olette nahan vahvasta paluustas? Tuleeko vielä epäasiallisia konnotaatioita vai joko tämä on arkinen materiaali? :)

Kuva: ellos.fi

Ei kommentteja: