perjantai 9. elokuuta 2013

Raidallista

Olen tällä hetkellä innostunut raidoista. Keväällä kaikki oli yhtä palloa, mutta syksy saa minut innostumaan aina mustavalkoisista raidoista. Olen siis hiukan myöhäisherännyt seilori. Editoidessani tämän postauksen kuvia huomasin, että nyt olen ottanut oikein raitaöverit syksyn kunniaksi, more is more näköjään ;)

Olohuone on ärsyttänyt minua pitkään. Lattialla oli valkea nukkamatto, ja olin kurkkuani myöden täynnä sitä, mutta täydellisen maton etsintään meni yllättävän kauan. Suomalaiset kuulemma perinteisesti ostavat liian pieniä mattoja, niin minäkin. En kuitenkaan yhtään ihmettele, 200cmx290cm matot olivat aika vähissä. Kaupungissa en ole kohdannut yhtäkään, ja netissäkin mahdollisuudet ovat olleet aika rajalliset. Lopulta Elloksen syyskuvasto kuitenkin pelasti, sieltä löytyi täydellinen raitakuosinen villamatto sopivassa koossa, nyt nojatuolikaan ei ole ulkona olohuoneesta, vaan matto sitoo kaikki huonekalut yhteen. Lisäksi se lämmittää jalkoja, ah!


Matossa on raitoja kolmessa koossa, jonkilainen muunnelma Stockholm Randista se on mitä ilmeisimmin, mutta äärimmäisen onnistunut siinä. Väreiltään se on musta ja luonnonvalkea, passaa kivasti keväällä hankittuihin pellavasekoiteverhoihin. Kuvia kokonaisuudesta on luvassa, kunhan saamme sohvatyynyt vaihdettua. Raitatyynyt saavat nyt lähteä levolle, ja sohvan kaveriksi laitetaan jotakin levollisempaa kuosia. Seinälle puolestaan on tilattu myös Finnish Design Shopin alesta jotakin täydennystä, nyt se ammottaa valkoisena. Harmi vain, että kyseisen kaupan toimitusajat ovat niin pitkät, että seinän kanssa joudun odottelemaan syyskuun puoliväliin...

                

Itseni verhoilin H&M:n raitapaitaan, joka on ainoa syksyn malliston hankintani. Aleissa mopo lähti sen verran käsistä, että uuden kauden päivitys on oltava hienovaraista. Tätä raitapaitaa en kuitenkaan voinut vastusta, ja se olikin eilisen helteessä ihanan vilpoinen. Takana on resori, joka saa paidan istumaan täydellisesti. Omaan makuuni se on aika naisellinen, joten yhdistin sen boyfriend-farkkuihin, joita näkyy tänä syksynä olevan sekä revittyinä että siisteinä jokaikisen kaupan mallistosta. Pyllytreenin puutteessa täytteet takamuksesta puuttuvat, ja housut löpöttävät omaan makuuni ehkä vähän liikaakin, huomaan kuvasta, että tänään ohjelmassa on muutama sata askelkyykkyä ;)  Kyykyt on kyllä tehtävä paljain jaloin nimittäin tällä viikolla joka ikiset iänvanhat työkengät ovat tehneet jalkoihini rakot, yhteensä kummassakin jalassa on kuusi rakkoa, auts. Compeed it is, kuvastakin pilkottaa tuolta korkkarin alta. Syksyn paras uutinen muuten on mielestäni se, että korot madaltuvat, en oikein koskaan hiffannutkaan megakorkoja, joten on kiva, että muutkin laskeutuvat pilvistä rinnalleni matalien korkojen maailmaan :) Mukavaa viikonloppua!



Ei kommentteja: