sunnuntai 18. elokuuta 2013

Häähölyt Uralin pihlajan alla

Eilen juhlimme pihlajien alla häähölyjä kymmenen tuntia. 40 lasta ja yli 100 aikuista saivat aikaan aikamoiset töminät Lehtojärven lumikartanolla, n.21 kilometriä Rovaniemeltä Pelloon päin. Ilma oli ankeahko, mutta juhla imaisi mennessään, Minna Parikkakin säästyi vaurioitta menossa mukana. Olen onnellinen, että valitsin kuitenkin halvat henkan korkkarit. Ne ovat ravassa juoksemisen jälkeen entiset. Jotakin hyvää kuitenkin siitäkin juoksemisesta seurasi, huomasin, että talven vihoitellut akillekseni ei ollut korkkareista moksiskaan, ehkäpä juokseminen ihan oikeilla lenkkareillakin alkaa kohta olla mahdollista.




Valikoin päälleni lopulta noin vuosi sitten Nellyltä tilaamani mekon Minna Parikan kaveriksi. Mikään uusista tilatuista mekoista ei säväyttänyt eikä pinkki tuntunut liian kesäiseltä. Myös J pukeutui sukumme teemaväriin, pinkkiin. Itse asiassa suku kuin suku, noin puolet häävieraista oli valinnut saman värin. Rakkauden väri, maybe? Pinkeissä liehuimme paikallisen bändin tahtiin ja maistelimme Kodassa jännää vermuttiboolia. Ilta päättyi Sodankylän kansallislauluun, Volgaan (don't ask...) ja lähes kymmenminuuttiseen ilotulitukseen. Melkein teki mieli järjestää itsekin uudet häät, niin hienoja juttuja näihin oli keksitty.

















Häät olivat noin vuosi meidän häidemme jälkeen, ja huomasimme monia tuttuja elementtejä koristelussa. Molemmissa häissä teemana oli Lappi, joten toki kelot sun muut kuuluvat kuvioihin. Suurimmassa roolissa olivat kuitenkin pihlajat ja Lappia väritti pieni itäinen mauste, tanssihan pari häävalssinaankin Uralin pihlajan ja Sinisen huivin.


 Minulle nämä häät olivat elämäni ensimmäiset häät, joissa en ollut töissä missään roolissa. Vieraana oli aika jännää olla. Jotenkin ilta tuntui aika pitkältä, kun ei ollut mitään aikataulua itsellä tiedossa. Tosin pitkää iltaa värittivät mm-kisat, joita seurattiin yhdessä jo toisessa pöydässä ohjelman lomassa. Tänään olemme koettaneet toipua univeloista, ensi viikosta on tulossa kiireinen. Viikonloppuna ehdimme kuitenkin käydä myös Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla, joista koetan koostaa juttua viikolla. Reipasta maanantain valloitusta!










Ei kommentteja: