torstai 22. elokuuta 2013

Wanhoilla markkinoilla Nonas ja muutama muu

Rovaniemen Wanhat Markkinat on vakiinnuttanut muutamassa vuodessa paikkansa kaupungin tapahtumakartalla. Onhan markkinoilla vanhat perinteet, joten ihmekös se, että kaupunkilaiset innolla vanhalle torille aina elokuun toisena viikonloppuna suuntavaat. Siellä olimme mekin.
Tapahtuman tunnelma on hauska sekoitus nostalgiaa ja hipahtavaa fiilistä. Paikalliset taiteilijat myyvät tuotteitaan hauskoissa puukojuissa joen rannalla, muikku tuoksuu ja vanhoja aikoja henkivä ohjelmatarjonta viihdyttää koko viikonlopun ajan. Olennaisena osana aluetta ovat vanhat kuvat 30-luvun markkinoista ja kinoteltan historiapätkät. Kävijäkunta ulottuu vanhoja muistelevista ikäihmisistä lapsiperheisiin.
Itse lähdin kurkistelemaan lähinnä nuorten suunnittelijoiden tarjontaa. Markkinoilta on joka kerta tarttunut mukaan jotakin jännittävää, niin tälläkin kertaa. Pisimmän tovin viivähdin Osuuskunta Nonaksen kojulla. Sieltä tarttuivat mukaan Veera Kuuren virkkaamat pienet pitsiliinakorvikset. Koetan napata niistä kuvan ihan itsenikin päällä, mutta tässä kuvassa keltaiset yksilöt roikkuvat vasemmalla olevan Veeran korvissa. Seuraavan kerran Veera myy tuotteitaa Arktisilla markkinoilla marraskuussa. Olen kantis.
 Jos tyyliini sopisivat vintagevaatteet, mukaan olisi tarttunut yhtä jos toista Second Hand Lunan kojusta. Nyt tyydyin vain kuvailemaan. Rovaniemellä vintage ei ole lyönyt sillä tavalla läpi, että se kävelisi vastaan katukuvassa. Arvelisin, että vintagehaukan markkinat näillä leveyksillä ovat hyvät, poiketkaapas siis ruskamatkoillanne Rovakadun Vintage-liikkeessä tai kirppareilla.

Jonakin vuonna olen ostanut myös sepän paikan päällä tekemiä koruja. Tällä kertaa tyydyimme vain katselemaan taontaa. Hauskan surrealistinen fiilis tuli siitä, että sepä kojun takaa meitä tuijotti poro ja viereisestä kojusta nenäämme kantautui intialaisen korman tuoksu. Paikallinen Ranga Mahal -yrittäjä siellä myös tuokkosia tulista intialaista. Emme kuitenkaan tyytyneet markkinoiden pieniin annoksiin, vaan oikaisimme hakemaan ravintolasta kunnon kassin take avayta, lemppariamme koftaa, adrak lamb -lammasta ja curry kanaa. Kulinaristinen viikonloppumme jatkui sunnuntaina kesäteatterin ja burgereiden merkeissä, mutta siitä lisää myöhemmin :)






Ei kommentteja: