...kun menee naimisiin oikean miehen kanssa. Miehen sisko väitteli tohtoriksi, ja voi pojat, siinä vasta saavutus tälle elämälle. Oikea opiskelijan unelma. Valvoin koko viime yön ja haaveilin omasta väitöskirjasta. Hyposteesi ja tutkimussuunnitelma tuli suunniteltua valmiiksi, sen muistan, sisältö tosin ei jäänyt mieleen, joten hukkaan meni sekin pyöriminen... ;)Viime perjantaina kuitenkin saimme juhlia tätä fiksua sukulaista, ja todeta päivätilaisuudessa, että emme ymmärrä yhtä lääketieteellistä suomea. Tuntui todella hassulta kuunnella suomen kieltä ja olla ymmärtämättä pätkääkään. Onneksi jaoimme kokemuksen muiden sukulaisten kanssa. Siinä sitten hymyilimme kahvipöydässä, kun laitoksen työntekijät puhuivat termeillä.
Juhlatkin olivat hienot. Akateemisten piirien juhlat ovat näemmä hyvin samanlaisia kuin muutkin juhlat, hauskoja siis. Nauroimme makeasti monesti, tunnelma ei ollut ollenkaan jäykkä vaikka etikettiä pitikin noudatta tarkasti niin pukeutumisessa kuin käytöksessäkin.
Oman etikettini tosin lipsui puvun suhteen. Olin päättänyt pukea Mungolifen suunniteleman ihana kokopitkän mekon ennen kuin kuulin etiketistä, jonka mukaan pitkää pukua saavat pitää vain ne, joiden miehet pukeutuvat frakkiin. Onneksi en ollut ainoa, joka viis veisasi tästä etiketistä. En nähnyt yhtään lyhyttä pukua, vaikka pingviinejä oli läsnä vain kaksi.
Illan menu oli mahtava. En yleensä pidä pihveistä, mutta härän pihviä söin hyvällä ruokahalulla. Koko menu meni parempiin suihin kaiken jännityksen jälkeen, että hoksasin kuvata vasta jälkkärin. Oikeastaan siinä vaiheessa virallinen ohjelma oli vasta ohi, ja kuvien ottaminen oli ylipäänsä suotavampaa.
Kuvailin siis muutamat selfiet (vuoden sana, tiesittekö?) muun muassa nutturastani ja glitterkynsistäni. Halusin lettikampauksen ja sen myös sain, mahtava. Toivoin nutturaa sivulle, koska 300 kilometrin ajomatka olisi voinut tuhota niskanutturan. Laukusta olin eniten iloinen, uusi Ted Baker ja puoleen hintaan. En yleensä pidä kullasta, mutta nyt tein poikkeuksen.
Korvissa puolestaan roikkuivat Taigakorun riskut, Lapin henkeä. Rakastan Taigakorun koruja. Mieheni sormessa on niin ikään Taigakorun meille suunnittelema vihkisormus valkokultaa. Onneksi miekkonenkin on mieltynyt Lappi-aiheisiin.
Nyt pitäisi vielä jaksaa painaa viikko duunia ennen lomaa. Jotenkin ei nyt tunnu joululta, vaikka olenkin joulua puuhannut marraskuulta asti. Ehkä se tunne tästä vielä tulee, kunhan olemme toipuneet juhlista. Täytyy tuijotella tulta ja koettaa tavoittaa joulun rauha sydämeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti