torstai 12. joulukuuta 2013

Kesämaisemia riistakamerasta

Kesämökillä käyminen keskellä talvea on joka kerta yhtä hämmentävää, erityisesti nyt marraskuussa. Emme ole koskaan käyneet siellä talviteloille laittamisen jälkeen ennen joulua. Yleensä menemme seuraavan kerran vasta, kun kevään hiihtokelit ovat parhaimmillaan.

Nyt meillä oli kuitenkin missio. Hankimme isälleni riistakameran isänpäivä- ja syntymäpäivälahjaksi, jotta hän voi seurata eläkepäiviensä ratoksi mökin tapahtumia. Sitä piti siis lähteä viemään heti, kun jäät kantoivat. Tosin, Kemijärvi on siis kummallinen järvi, että siellä ei oikeastaan ole vettä, mikä jäätyä. Viimeisillä mäkkikerroilla laituri killui rannalla ja vettä käveltiin hakemaan pakenevasta järvestä. Tässä kohtaa moni paatoksellisempi alkaisi puhua Vuotoksesta, mutta jätetäänpä se tässä kohtaa käsittelemättä ;)

Jää kantoi ja lunta oli nilkkoihin asti, pakkanen paukkui viidessätoista asteessa ja ilma oli mitä hienoin. Käytimme kaamosajan kolme valoisaa tuntia hyödyksemme ja heitimme UWAY 500hd-kameran oravien iloksi kuvaamaan mökkiä. Samalla katsastimme, ovatko viime aikojen myrskyt tai Soppelan pöjät pojat tehneet tuhojaan möksässä. Eivät olleet. Haikealta tuntui katsella niin siistiksi jäänyttä mökkiä, joka joutuu odottamaan vielä puoli vuotta yksinään meitä.


Palataksemme kameraan voin todeta, että uuden teknologisen vempaimen hankinta ei nykyään ole mitenkään yksinkertaista oli sitten kyse puhelimesta tai riistakamerasta. Sain roikkua pari viikkoa metsästyshörhöjen keskustelupalstoilla ja lukea testituloksia ennen kuin pystyin valitsemaan Lapin leveysasteilla varmasti toimivan kameran. Päädyin UWAY-kameraan, joka lähettää meille nyt päivittäin säköpostiin pari valokuvaa mökiltä. Tilasin sen valmiiksi asennettun, mutta valmis oli hiukan liioittelua. Kamera ilmoittaa meille, että heinäkuu ja kertoo kellonajan kolme tuntia pieleen....Kannattaa siis tarkistaa säädöt, vaikka sopparissa luvataan, että kameran voi heittää suoraan paketista puuhun.


Olemme kuitenkin enemmän kuin tyytyväisiä kuvanlaatuun. Automaattikuvat tosin tulevat aamuhämärästä kellon ja päivän ollessa pielessä. Yksikään orava ei ole vielä intoutunut juoksemaan kuvaan keskellä päivää, jotta saisimme jotakin muuta kuin hämäräkuvia. Onneksi kameran musta salama toimii hyvin ja saamme kymmenen metrin päästä selvää kuvaa valon vähyydestä huolimatta. Jospa joku on moista vempelettä miehelleen harkinnut, voin suositella, hinta tosin on suolainen, mutta hiukan kalliimman kameran avulla on mahdollista lähettää kuvia sähköpostiin tekstareiden sijaan, joten säästö tulee pikku hiljaa puhelinlaskussa. Alla näette asukuvan riistakameran linssin läpi, näillä pakkasilla ei paljon muu ole mielessä kuin kunnon toppa. Sen verran täytyy todeta, että Soreleilla ei tee mitään kylmässä, varpaat jäätyivät, H&M:n karvalakki kevään aleista sen sijaan on ehdottomasti haukkunut viiden euron hintansa jo tällä yhdellä reissulla ;)


Ei kommentteja: