maanantai 4. maaliskuuta 2013

Viiniä ja korkkeja

Eilen juhlistimme ensimmäistä hääpäiväämme hyvällä viinillä. Yleensä hankimme noin kymmenen euron viinejä, mutta juhlapäiviin satsaamme. Mies on loistava kokki, joten harvemmin käymme ravintoloissa, siellä tulee vain pettyneenä ajatelleeksi sitä, kuinka itse olisi tehnyt saman annoksen paremmin. Siispä sijoitamme laadukkaisiin aineksiin ja hyvään viiniin mieluummin. Eilen lampaan kyytipoikana oli italialainen Tommasi Ripasso Valpolicella, joka taitaa olla tämänhetkinen lempiviinimme. Se on juuri sopivan mausteinen ja täyteläinen, eikä noin kahdeksantoista euron hintakaan vielä romuta budjettia.

Tästä viinistä sitten muistinkin eilen kuvat, jotka otin keräilemiemme korkkien uudelleen järjestelystä noin viikko takaperin. Mieheni on kerännyt viinipullon korkkeja jo ennen kuin tapasimme, ja jatkoimme harrastusta yhdessä. Noin kymmenen vuoden aikana korkkeja on kertynyt jo aika mojova määrä, ja niiden sijoittelu tuottaa päänvaivaa. Onneksi ulkomailla saa kivoja ideoita ravintoloisssa, joissa korkit usein ovat esillä mitä luovimmilla tavoilla. Nämäkin alla olevat ideat on napattu jostakin italialaisesta raflasta. Nyt korkit miellyttävät pitkästä aikaa silmää. Joulun kuusenpalloista vapautunut koristekupukin pääsi jälleen töihin, ja säilytysongelma sen kohdalta poistui.

Puisessa korissa säilytämme tyhjiä pulloja, ja muutamia täysiäkin. Takana nojailee Miina Äkkijyrkän Kevätjuhla-kankaasta tehty kangastaulu, joka kuumeisesti etsii paikkaansa. Se ehkä sijoittuu tuohon keittiöön, mutta ensin pitäisi aikaseksi tapetoisa seinä. Tapettikin on jo valmiina, täytyisi vain ensin opiskella, kuinka se laitetaan seinään. Työläältä tuntuvaa hommaa on siirrelty jo aika kauan. Ehkä loppuviikosta sitten.... :)




Ei kommentteja: