sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Peltitipu ja iso kana

Tänään olen laitellut hiukan pääsiäistä ja iloinnut ihanista pienistä virpojista. Kerrostalossa niitä ei juuri näkynyt, mutta täällä omakotitaloalueella noitia, pupuja ja trulleja kävi lähes kymmenen kappaletta. Mahtavaa! On niin mukavaa, että nuoret äidit ja isät pitävät perinteistä kiinni ja laittavat lapsensa kierrokselle kivasti puettuina. Kaikki noidat olivat myös tyytyväisiä antamiini pieniin suklaamuniin. Etelässä kuulemma lapset ovat jo valikoivampia, eivätkä kelpuuta mitä tahansa palkkioksi. Kuulostaa minusta hiukan oudolta, mutta tällaisesta kohkattiin Facebookissa tänään.

Ensi viikolla onkin käytännössä vain kolme työpäivää. Torstaina voin lopettaa jo puolelta päivin, ja ehdin toivottavasti jäälle hiihtämään. Siellä hiihto maistuu jotenkin entistä paremmalle, ja tänään oli ensimmäinen päivä, kun aurinko oikein kunnolla lämmitti jäälläkin. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hyvä ja pitkä, voi levänneenä lähteä töihin. Tässäpä hiukan kuvasaalista pääsiäiskoristeistamme. Kaikki ovat jo vuosia vanhoja, harkinnalla valittuja ja sisustukseen sopivia. En pidä krääsästä, mutta tykkään kuitenkin koristaa vuodenaikojen ja juhlien mukaan, siten arki jotenkin katkeaa ja kevenee. Mukavaa alkuviikkoa!






Ei kommentteja: