keskiviikko 8. tammikuuta 2014

DIY: tyynyn tuunaus

Pitkästä aikaa tein käsityöitä. Monet vauvan sukat ovat olleet ajatuksessa ja omat reisivillasukatkin viime talvelta vielä vaiheessa. Vauvat lähtevät kouluun ennen kuin saan tätä menoa sukkia valmiiksi. Miksi on aina niin kiire? Viime lauantaina oli kuitenkin otettava aikaa ja toteuttava nimpparilahjaidea, jota varten tarvikkeet oli hankittu eikä muita vaihtoehtoja siinä viime tingassa lahjaksi enää ollut. Tuunasin parin H&M homen tyynynpäällistä. Oli oikein rentouttavaa vain kuunnella radiota ja pistellä itseään neulalla sormeen kokonainen räntäsateinen iltapäivä. Tulos oli ainakin lahjan saajan mielestä mukiinmenevä.



Löysin taannoin äidin varastosta ison tarpeettoman pitsiliinan. Toisen nappasin mukaani kirppikseltä eurolla. Näin tuunausprojekti sai kick startin. Jos olisi pitänyt aloittaa liinan virkkauksesta, ei olisi vielä valmista... ;) Kiinnitin liinat käsin liinan värisellä langalla kiinni. Kiinnityksessä sai olla huolellinen, jotta liina tarttui tyynyyn suoraan. Virheliike oli kiinnittää isoa liinaa illalla Shildnerin listaa katsellen. Seuraavana aamuna luvassa oli purkutöitä. Niin koskettava elokuva oli tuo, varsinkin, kun on nyt käynyt tapahtumapaikalla.

Seuraava DIY-projektini voisi olla samanlaisten tyynyjen tekeminen itselleni. Löysin lapsuudenkodistani 15 vuotta sitten virkkaamiani sinisiä pieniä liinoja. Ajattelin tilata niitä varten mustia tyynynpäällisiä. Sohva kaipaa jotakin uutta. Printteihin olen hiukan kyllästynyt jo. Myös verhopolitiikka kaipaa uudistusta. Niin ikään olohuoneen seinälle pitäisi saada sisustustarra ja kangastaulu. Paljon projekteja ja niin vähän aikaa -elämäni dilemma.


Mukavaa loppuviikkoa. Etelän ihmiset tuntuvat palavasti kaipaavan lunta. Lähettäisin täältä, jos voisin. Olen lopen kyllästynyt lumitöihin. Räntälumen lapionti on kyllä tehokasta liikuntaa, mutta rajansa kaikella, alkaa tämä hyötyliikunta jo parin viikon jälkeen tympiä :P

Ei kommentteja: