maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ballerinas for the Summer from Yosi Samra -really!

Sairastelu käy kalliiksi. Olen pysynyt ihan mukavasti poissa kaikkien houkutusten ääreltä, kun nyt kuukauden verran olen ollut terve. Annappas kuitenkin, kun taas sain tämmöisen perus old school -lenssun mieheltäni, niin johan alkoi taas nettikauppojen tarjonta kiinnostaa. Tänäänkin olen selaillut pari tuntia, välissä niistänyt nessuvarastoja tyhjemmäksi.

Tämän päivän täsmäiskua ei kuitenkaan voi sanoa aivan turhaksi. Oikeastaan voisi sanoa, että tein pitkästä aikaa aivan täydellisiä löytöjä. Sain Booztille erään lahjakortin, mutta sieltä en löytänyt mitään himottavaa, myöskään Brandosin -50% -otsikon alta ei tarttunut mitään silmiin. Niin ikään H&M:n uusi Conscious Collection oli ihan kiva, mutta ei mitään erityistä. Zalandolta sain mieltä lämmittävän -10% -alennuksen ja ajattelin jo, että noilla prosenteilla en liikahdan mihinkään. Kävin kuitenkin tsekkaammaassa ballerinatajonnan ja olin pudottaa silmät päästäni. Vuoden takaista himotustani Yosi Samraa oli saapunut Zalandoon. voitteko uskoa! Suunnittelin jo reittejä Yosi Samran liikkeeseen tulevalle matkalle kälyn luo Isoon Omenaan. Eipä onneksi tarvinnut siihen asti (noin vuoden päähän?) odottaa.



Tilailin useampaa eri mallia sovitukseen, vaikka aikomukseni on nyt hankkia vain yhdet alkuun. En kuitenkaan millään osannut päättää, mikä olisi paras malli. Onneksi kaikista oli vielä kokoja jäljellä. Matkaan lähtivät myös kauan aikaa sitten bongaamani Michale Korsin sandaalit. Olen kyllästynyt nakkelemaan ballerinoja ja sandaaleja roskikseen joka kesä, en aio enää sortua huonoihin kenkiin kesällä enkä talvella. Seitsemän halvan parin hinnalla saa jo yhden hyvä. Viime kesän jälkeen roskiin meni neljä paria, joten sievoisen summan laitoin kankkulan kaivoon. lisättäköön vielä, että minä en todellakaan heitä hyviä kenkiä pois. Yhdet sandaalit kirjaimellisesti hajosivat jalkaani, kun olin kävelemässä rannalta hotelliin.









Nyt odotan mielenkiinnolla, sopivatko koot. Zalandolla perinteisesti toimitusajat eivät ole ihan olleet sitä neljää päivää, mitä parhaimmillaan luvataan. Oletan kuitenkin, että saan kengät ennen kesäkuun alun lomalle lähtöä. Ja tämä ei ole vitsi. Yhtä kälyni väitötilaisuutta varten tilaamaani laukkua en ehtinyt kolmessa viikossa saada. Onneksi oli suunnitelma B.

Sellaisia shoppailujuttuja vaihteeksi täältä sairatuvalta. Viimeisiä keväisiä kuvia pohjoisesta on luvassa vielä tällä viikolla. Kävimme nimittäin nauttimassa kemijärven keväästä viikonloppuna. Ilma oli mahtava! jotenkin uskomatonta, että se oli vasta toissapäivänä. Nyt katson ulos, sataa kaatamalla ja lumipeite on vajonnut varmaan kolmekymmentä senttiä kiitos öisen kaatosateen. Biss Später!

Ei kommentteja: