torstai 21. marraskuuta 2013

Kun vauhti hiljenee...

Tämä viikko on ollut jälleen tosi raskas. Alanko toistaa itseäni? Otimme pikku speed up -sessiot joulun laittamisen kanssa ja saimme itsemme todella kärttyisiksi. Sitten yhtäkkiä tajusimme, että koko talo on nyt siivottu, jouluvalot roikkuvat lähestulkoon joka ikkunassa ja voimme pysähtyä. Noh, senhän tietää, mitä siitä pysähtymisestä seuraa.... kurkku on kuin beduiinin sandaalinpohja ja huominen lentäminen tässä tulehdustilassa kauhistuttaa enemmän kuin retki Saharan poikki.

Lennän huomenna opiskelemaan Helsinkiin pariksi päiväksi. Sen tulisi näillä näkymin olla viimeinen reissu siihen suuntaan vähään aikaan. Sääennustetta katsoessa huominen lähtö ei kauheasti houkuttele. Täällä on tällä hetkellä -15 astetta ja ihana auringonpaiste haloilmiöineen kaikkineen. Helsingissä näyttää tulevan vettä kuin aisaa ja lämpöä viisi astetta plussan puolella. Ei mulla ole enää yhtään järkevää syystakkiakaan kaapissa. Mitä ihmettä ne ihmiset siellä pitävät päällään tähän aikaan?


Huomisen reissun lisäksi kipeytyminen vaikeuttaa ensi viikolla alkavalle Crossfit-kurssille osallistumista. Ajattelin mainoksen nähdessäni, että nyt hikoilen itseni jouluksi kuntoon ja ilmoittauduin, pääsin varasijalta sisään ja iloitsin itseni pähkinöiksi. Nyt huippurankkaan treeniin osallistuminen maanantaina mietityttää, jospa tämä olisi tällainen 24h sairaus.... Noh, raportoin maanantaina, kuinka minulle käy. Pitää toivoa, että ryhmä olisi rapakunnossa, että pysyisin perässä. Harmi, odotin aloitusta kovasti.

Yksi ja ainoa ilonaihe tällä hetkellä on se, että minä voitin. Viime viikonloppuna hain siistiin kotiini postista paketin, jossa olivat voittamani Marimekon tuotteet, jotka sopivat kotiimme paremmin kuin hyvin. Voitin tuotteet kilpailusta White&Black -blogissa, yhdessä minulle mieleisimmistä sisustus- ja inspiraatioblogeissa. Käykääpäs tsekkaamassa, sieltä olen löytänyt monena vuonna jo ihana vinkkejä muun muassa jouluvalmisteluihinkin, tänäkin vuonna täytyy kokeilla ainakin risutähti :)

Tässä kohti voisin todeta niin kuin oman kylän poika Antti Tuisku TTK:ssa: "Mahtavaa, en ole ikinä voittanut mitään, edes hiihtokilpailuja!". Minun kohdallani tosin hiihto olisi kääntynyt ykköstilaksi, jos listaa olisi luettu lopusta alkuun.... Noh, mutta tällainen yllätys kumminkin. Täytyy varmaan lotota tänä viikonloppuna, jos tämä on vaikka uuden voitokkaan elämänvaiheen alku ;)

2 kommenttia:

J/whiteandblack kirjoitti...

Onneksi paketti tuli ehjänä perille, paketoin sen kyllä niin hyvin kuplamuoviin :)
Mukavaa Helsingin reissua, toivotaan että flunssa hellittää! Ja kiitos kauniista sanoista blogistani <3

Satu kirjoitti...

Toden totta tuli ehjänä ja hyvin paketoituna ;) Miekkonen vain ei uskonut, että en ole tilannut sitä mistään, heh. Kiitos toivotuksista ja mukavaa joulunodotusta :)