Joululaulut soivat Helsingin kentällä ja vieressä bisnemies irvistelee Joulumaalle, kaipa se on täältä aika kaukana tuo joulumaa, henkisesti ja fyysisesti. Hikoilen talvitamineissani japanilaisturistien keskellä ja mietin, oliko tämä nyt hyvä reissu. Kaipa se oli. Opinko uutta? Enpä tainnut oppia, mutta tajusin sen, kuinka hyvin asiat ovat pohjoisessa omalla alallani ja oikestaan koko elämässä. Perusta on vankka ja yhtestyötä tehdään koko Lapin tasolla. Oikeasti tunnemme toisemme ja välitämme toisistamme. Se on jotain, mihin täällä ei ole mahdollisuuksia, porukkaa on liikaa. Se on itse asiassa jotain, mitä he eivät pysty edes käsittämään, vaikka kuinka yritän selittää. Ja täällä muuten moikataan naapuria, ja muuten vain tutun näköisiä ihmisiä, vaikka joku väitti, että Suomessa ei niin tehdä ;)
Reissu oli sen verran kuluttava, että lupasin itselleni tulevaan väitöstilaisuuteen iltalaukun. Löysinkin sen yllättävän halvalla. Mutta täytyy tunnustaa, että sekosin ihan täysin Stockan laukkuosastolla. Siellä vierähti melkein pari tuntia. En ollut tiennyt, että siellä on noin hyvä tarjonta. Kukkaro kuitenkin käski minut pois haaveilemasta lopulta. Sitä jouluosastoa en tainnut löytääkään. Jos löysin, en kyllä ymmärrä, miksi ihmmiset kohkaavat siitä. Pari tonttua.... toisen niistä otin äidille tuliaisiksi. Ehkä valikoima kuin valikoima olisi kalvennut joulukaupunkimme tarjonnan rinnalla.
Perinteinen Zaralla pyörähdyskin piti suorittaa. Sielläkin homma lähti lapasesta perinteiseen tyyliin. Onneksi löysin myös joululahjoja. Pikkujoulutoppikin lähti mukaan. Tottakai sorruin myös pariin muhkeaan villatakkiin
ja huiviin. Sallin ne itselleni. Joulua varten kaikki on valmiina, säästölinja alkakoon, näkkileivän syönti pari viikkoa tästä eteenpäin on ihan fine, kyllä sitä jouluna sitten taas saa oikeaa ruokaa riittämiin.... heh.
Kaiken kaikkiaan Helsinki hämmentää kerta kerralta enemmän. Mihin ne kaikki ihmiset juoksevat? Miksi ne juoksevat ratikoiden perässä, vaikka ratikoita tulee viiden minuutin välein? Miksi kaikki törmäilevät? Kolme miestä onnistui solmiutumaan lentolaukkuuni, he vain juoksivat pahki siihen ja yhtäkkiä se oli jotenkin heidän jalkojensa välissä. Kolmannen kohdalla repesin ihan totaalisesti ja arvaatte, että mies ei ottanut sitä kovin hyvin, kummaa koheltajasakkia nämä pääkaupunkilaiset. Onneksi kohta saa taas hengittää vapaasti. Nuorempana halusin muuttaa Helsinkiin, niin kuin kaikki täällä "landella", onneksi elämä päätti toisin. Olisin varmaan oppinut elämään siellä ja tykännytkin siitä, mutta parempi näin. Ei tarvitse juosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti