torstai 14. marraskuuta 2013

Epäonnistunut metsästysretki

Olin valmistautunut hyvin. Oli koneella kaksikymmentä minuuttia yli 11, typäivä sattui loppumaan ennen lounasta (oikeasti). Kun ohjelma kaatui, hain välipalaa, jossa oli proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja, jotta aivoni toimisivat mahdollisimman nopeasti. Esseen kirjoituksen lomassa jonottelin pari tuntia ja odottelin vuoroani. Vihdoin pääsin sisälle, mutta myöhästyin. Paikalle oli ehtinyt minua parempia metsästäjiä. Versace-kierroksella onnistuin paremmin.

Sain kuitenkin yhden tuotteen himoamistani artikkeleista, saappaat. Tiesin, että naisten puolelle ei kannata edes yrittää, ruuhka on siellä suurin. Menin suoraan lastenosastolle. Jäin ihailemaan korviksia liian pitkäksi aikaa ja neule, jonka olin jo klikannut koriini, ehti mennä. Unelmani villa-alpakkasekoiteneuleesta on nyt mennyttä, täytyy odottaa tyytymättömien palautuksia. Nämä alla näkyvät jäivät käteen, jään odottamaan niiden saapumista. Huh, rankkoja nämä metsästyspäivät. Nyt palaan taas normaaliin arkirytmiin, onneksi essee tuli kirjoiteltua tämän tohinan lomassa ja sen osalta saan vetää viivan to do -listaan. Miten te onnistuitte kyynärpäätaktiikassanne H&M:llä Isabel marantin vaatteiden kanssa? Kiinnostuitteko edes? Olisipa ollut hauskaa katsella webbikamerasta oikeaa käsirysyä Helsingin, Turun ja Tampereen kaupoissa. Siellä en edes olisi halunnut olla, tämä nettiryysis lienee pientä siihen taisteluun verrattuna ;)



Ei kommentteja: