Kalman henki

Auswitchin keskitysleiri on kyllä yksi kaameimpia paikkoja, missä olen käynyt. Olen nähnyt myös Buchenwaldin, mutta tähän kokemukseen en pystynyt varautumaan. Auswitch on jaettu itse asiassa kahteen leiriin: Auswitchin työleiriin ja Birkenaun tuhoamisleiriin. Näistä paremmin säilynyt on jälkimmäinen, jossa vierailimme viime viikolla.

Leiri oli valtava ja saksalaisella järjestelmällisyydellä millintarkasti koottu. Laaja pelto oli täynnä hevostalleiksi alunperin suunniteltuja säilyttämisparakkeja. Leiriä ympäröi kauttaalta piikkilanka-aita ja vartiotornit. Keskellä kulki rata, jota pitkin vangit tekivät viimeisen matkansa kaasukammiohin. Suuren osan leiristä saksalaiset ehtivät polttaa ennen kuin jäivät kiinni, mutta muutamia puisiakin rakennuksia, kuten tämä pesuhuone, on säilynyt.
 

Kaikkein karmivinta oli ajatella, kuinka joku saattoi tehdä tuollaista työtä jopa viiden vuoden ajan. Suurin osa ihmisistä laitettiin suoraan kaasukammioon, erityisesti lapset ja naiset. Leirin yllä leijui edelleen hiljainen kalma. Vaikka paikka oli täynnä turisteja oli täydellisen hiljaista ja äärimmäisen kolkkoa. Suurin osa tyytyi käymään leirin keskikäytävällä, mutta me puikkelehdimme syvemmälle ja olimme paljolti kaksistaan, mikä teki kokemuksesta entistä vahvemman.

Mielenkiintoisinta oli kiertää leiriä hetken kahden entisen brittisotilaan perässä. Heidän selviytymiskeinonsa oli musta huumori. Jotenkin se yhdistettynä kalman henkeen, auringopaisteeseen pilvien lomasta ja ulvovaan tuuleen sai aikaa todella suuren henkisen väsymyksen. Nukahdimme saman tien junassa ja olimme aivan poikki koko illan. Kokemus oli jotenkin liian suuri. Onneksi en ole mennyt paikkaan aiemmin, tälläkin järjellä sen kaiken näkeminen oli jotenkin liian paljon. Ihmettelen saksalaisia, jotka näyttävät raahaavan paikalle kaikki maansa juuri 14 vuotta täyttäneet tutkimaan isiensä historiaa...

Kaiken kakkiaan ajattelimme kuitenkin, että tässä oravanpyörässä tänä vuonna juostessamme, tämä oli tällä kertaa meille juuri sopivanlainen loma. Olemme molemmat halunneet nähdä Krakovan ja tutustua keskitysleiriin jo omien historioidemmekin takia. Tänä syyslomana tuskin olisimme nauttineet Maltan auringosta ja merestä yhtä paljon kuin syvällisemmästä kaupunkilomasta. Suosittelen leirillä käymistä erityisesti kaikille niille, joiden omaa elämää sota jotenkin koskettaa. Leirillä käyminen oli valaisevaa. Kun antaa arjen viedä, voi joskus hukkua omaan pinnallisuuteensa, tekee hyvää ravistella itseään ja omia ajatuksiaan ajoittain.