tiistai 28. toukokuuta 2013

The Clock is Ticking...

Syntymäpäivien viettäminen kahdenkymmenen rajapyykin ylittymisen jälkeen on mielestäni turhaa, puhumattakaan kolmestakympistä. Viikonloppuna vietin kuitenkin yhdet hyvin työntäyteiset syntymäpäivät pihamaalla riehuen. Nyt on puutarhalla hieman lisää seiniä ja yksi uusi katto. Sivuoven terassiaidan valmistuskin polkaistiin oikein hurjaan juoksuun, jospa se siitä vaikka tämän kesän aikana. Kuvassa ei ole puutarha, vaan viime vuoden marjoista väsätty mainio juustomustikkatorttu, jonka ohje löytyy Pirkasta :)

 Alkuviikolla rauhoitun pakkaamaan, sillä tasan viikon päästä kone lentää aurinkoon, sitä ennen on vielä tehtävä mutka sukulaisten ylioppilasjuhlissa. Ollapa nuori ja nätti vielä.... vaan kun ei, the clock is ticking... Rypyt lisääntyvät ja munasolut masentuvat, minkäs teet. Onneksi pää terävöityy vuosi vuodelta. Yhtä yksinkertainen ja mustavalkoinen en haluaisi enää olla kuin kaksikymppisenä.
kuva: www.dirtyandthirty.com
Viimeinen viikko ennen lomaa on kyllä aivan jäätävä töissä. Olo on kuin juoksuhiekassa kävelijällä, ja tehtävää niin paljon.... Huooh. Olen ottanut tosin asukuviakin, siitäkin huolimatta, että tässä helteessä kaikki vaatteet liimaantuvat päälle ei niin nätisti. Tosin, ei passaa valittaa, ihanaahan tämä on ;)

2 kommenttia:

J kirjoitti...

Hih :) naurattaa tuo rypyt lisääntyvät ja munasolut masentuvat :D
Paljon Onnea Satu ja ihanaa matkaa!

Satu kirjoitti...

Kiitokset onnitteluista, osanottojakin olen saanut :D Matka on toivon mukaan ihana, tosin tämä helle pilaa hiukan lähtöfiilistä, kun täälläkin on nyt niin ihana pihalla touhuilla :)