sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lamour -j'aime la vie

Olen tehnyt totaalisen takinkääntötempun. Olen elänyt nuoruuttani 90-luvulla ja todennut, että never ever, sinne ei palata, ei muodissa eikä hiustyylissä. Paitsi että nyt palasin. En varsinaisesti inhonnut bodyja (tai jumppapuvuiksi niitä silloin kutsuttiin) lapsenakaan, joten... Noh, kaikki se naureskelu Jane Fondalle on turhaa. Sorruin harmaaseen bodyyn ja jouduin vieläpä toteamaan, että se on ihana. Näinä korkeiden farkkuvyötäröiden aikana body näyttää hyvältä töissä kera muhkean villatakin ja näin vapaalla se sujahtaa ihanasti kollareiden ja Uggien pariksi.





Teksteissä olen hurahtanut ranskankieleen. Viime viikolla kaikki oli ca mest egal ja tämä viikko on ollut yhtä lamouria. Koskapa ostoslakko ei taas kerran ottanut tuulta purjeisiin, olkoon ensi viikko ce la vie, ehkä siitä kuvia sitten joskus. Kaikki ovat ihania trikoopaitoja, joten en laske sortumustani kovin paheelliseksi. Suuria hankintoja ei ole tehty kuitenkaan. Vihdoin löysin tieni ihanaan printtien maailmaan, jonka ovea en avannut amerikkalaisten life is good -hömpötysten kohdalla ollenkaan. Life is good ranskaksi on ihan eri juttu sitten. Totaalisesti.










Tällä hetkellä elämä todella on ihanaa, on loma. Tänään jopa pääsimme suksille, kun vesisade lakkasi. Vesisade tuntuu äärimmäisen absurdilta tähän aikaan vuodesta, mutta näin on nähtävä. Vieläkö joku väittää, että ilmastonmuutos ei ole totta? Räpsin muutaman kuvan suksiessani, sillä jouduin pysähtelemään vähän väliä, etteivät sykkeet nouse liian korkealle. Kyllä ottaa koville hissutella jo toinen talvi putkeen. Viime vuonna akilles ja nyt tämä rytmihäiriöjuttu. Tiistaina saan lisäkonsultointia lääkäriltä, toivottavasti jatkotutkimuksia. Luettuani artikkelin "urheilijan rytmihäiriöt ja äkkikuolema" en todellakaan uskalla urheilla ihan miten vain tämän jälkeen. Tänäänkin olo oli aika hutera, mutta laitan sen osittain mykoplasma-lääkityksen piikkiin.
O'ou... aika tehdä jotain latvoille?




Kaikki tämä laittaa miettimään, minkälaista elämäni mahtaa olla 10 vuoden kuluttua. Mieheni lähentelee neljääkymppiä ja tuntuu olevan elämänsä kunnossa pienistä jumeista huolimatta. Tavatessamme vajaa 10 vuotta sitten hän oli tosin vieläkin paremmassa kunnossa. Miksi oi miksi... kaikella on varmaan tarkoituksensa, mutta silti säälin itseäni hiukan. Olisi niin hienoa urheilla vapautuneesti. Huomenna menemme juhlistamaan kaksivuotishääpäiväämme rinteeseen, se ei onneksi ole sydämelle niin vaativa laji. Kai on todettava vain, jotta ce la vie, ehkä tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Hyvää hiihtolomaa lomalaisille ja pääsiäisen odotusta niille, joiden loma meni jo :)

Ei kommentteja: