Mie, sie ja lamphan pie -aitoja elämyksiä

Useassa blogissa on puhuttu tällä viikolla suomalaisten blogien kuvien laadusta. Olen itsekin asiaa pohtinut viime aikoina. Tykkään lukea blogeja, joissa kuvat ovat hyviä, aitoja. Peilin kautta otetut kuvat ovat jotenkin kökköjä, mutta jostakinhan se on aloitettava toki. Aika äkkiä kameran itselaukaisijan ja erinäisten kasojen avulla oppii ottamaan paljon kelvollisempia kuvia. Vielä parempi, jos saa koukutettua kuvaajaksi jonkun surevan omaisen. Tosin, olen huomannut senkin ilmiön, että, kun blogi on Suomen mittakaavassa huippusuosittu, peilikuvat palaavat, iPhonella toki. En ymmärrä.

Minun omaisillani on muita harrastuksia joten aika harvoin kukaan heistä alkaa kuvata. Viime viikonloppuna sain kuitenkin isäni nakitettua hauskaan kuvaussessioon. Harrastamme molemmat kuvausta, joten kuvaaminen oli huippuhauskaa. Käytössä olivat heijastimet ja kaikki vaadittavat härpäkkeet, harvinaista herkkua. Luovuuskin puhkesi kukkaan, hypittiin ja roikuttiin sydämemme kyllyydestä. Tavoitteena oli kuvata Kemijärven kummitädille mie ja lamphan pie, joka on keritty tuohon villapaitaan. Kummitädin lampaat, R.I.P, ovat nyt lankoina suvun naisten päällä. Kummitäti on uskomaton neuloja, rakastan tätä villaliiviä. Ette usko, miten lämmin se on, ja värikin on hyvä, hyvin on lammas karvansa valinnut. Myös haju on toistaiseksi autenttinen, heh, mutta se haihtuu. Tämä jos mikä on aitoa materiaalia.

"Mä haluun jotain aitoo...", totesi yksi teini taannoin. Hän taisi kiteyttää tulevan trendin, epäaito ja digitaalinen alkaa pikkuhiljaa herättää vastareaktioita. Ihmiset haluavat palata juurilleen asiassa kuin asiassa. Kiistelin isäni kanssa vastikään siitä, saako keskellä metsää asuva kummitätini koskaan naapureita. Minä olin sitä mieltä, että saa. Kun etätyö ja ostaminen internetistä ovat arkipäivää, kuka tahansa haluaisi ostaa kolmen aarin järvenrantatontin tädin naapurista, minä ainakin. Jos haluatte tietää, minkälainen tämä kummitädin paratiisi on, katsokaapas YLE2 keskiviikkona kello 21.00, ensi viikosta alkaen Kemijärven Taivaan tulista alkavat uudet jaksot, siellä vilahtavat minulle monet tutut rakkaat maisemat. Sarja on erinomaisesti tehty, kaikki menee kuin oikeassakin elämässä, paitsi hiukan hitaammin se oikea elämä kyllä Kempassa rullaa. Yksi asia kautta aikojen on kuitenkin mennyt pieleen, tehtäkön selväksi, että otsikon toteamus ei mennyt sarjan otsikoijilta toisella tuotantokaudella aivan oikein. Tuo lausahdus olisi rovaniemeä, aito menisi näin: Mää, nää ja lampaan pää-ä-ä-ä-ä-äää.... ;) Semmoista ajatuksenvirtaa tämän viikon alkuun.

Helsinki

Pääni on niin tyhjä junassa matkustamisen jälkeen, että otsikkoon en keksi tasan muuta sanottavaa kuin Helsinki. Helsinki on Helsinki, rakastettu ja vihattu, etelän varikset, uudet tuulet, elämän edelläkävijät ja keväthankien perässähiihtäjä, täällähän ne kaikki ovat. Nyt olen myös minä.

kuva: zara.com

Helsingissä käymisestä on vierähtänyt jo puoli vuotta, jos kentällä käymistä ei lasketa. Tein kaupungilla vaeltaessani muutamia huomioita:
- pääkaupungissa on pakko olla Louis Vuitton Neverfull -laukku
- tyylikkäimmät vastaantulijat tänään olivat somalityttöjä
- kaikki pukeutuvat hyvin täällä päin, ainakin keskustassa
- ne, jotka eivät pukeudu hyvin, ovat juoppoja tai muuten laitimmaisilla raiteilla kulkevia
- täällä ei vieläkään tarvitse takkia, ainakaan nahkaista, phuh
- lapset ovat myöhään ulkona -ja hekin pukeutuvat hyvin
- polvipussit seminaarissa istumisen jäljiltä saivat oloni tuntumaan ryönäiseltä, luvassa ei ole kuvia

Tuosta listasta ihmettelen eniten ensimmäistä kohtaan. Sitten Nizzan vierailuni en ole nähnyt näin paljon Neverfulleja. Jos joskus pienen hetken ajan sellaista halusin, niin se hetki unohtui viimeistään nyt.
Haluaisin nähdä sen tehtaan, joka takoo LV:n Neverfulleja,
niitä on paree lentää useita per sekunti, että jokaiselle
riittää edes Helsingissä.

kuva: zara.com

Muutoin tein tyylihavaintojani lähinnä Zarassa. Aijai sitä liikettä, rakasta jokaista vaatekappaletta siellä -ja se on ongelma lompakolleni. Nyt annan itselleni kuitenkin anteeksi ja suljen tyhjyyttä mankuvan lompakkoni, hiljaa senkin, olen pitänyt nyörit kiinni jo heinäkuusta asti, jos Soreleita ei lasketa. Ja eihän niitä tietenkään nyt lasketa, kun löysin molemmat syksyn himotukseni, sekä ylipolvensaappaat että leather sleeves -takin, nuo, jotka poimin kuvatuksiksi. Helou Lapin ensilumi, voit ihan vapaasti tulla milloin vain! :)

Lämmintä syksyä

kuva: blog.kriatomic.com

kuva:blog.krisatomic.com

Syksyn on tullut ja sen tuntee luissa ja ytimissä. Viima ja pakkanen saavat unelmoimaan huiveista -paksuista huiveista. Haluaisin jättimäisen huivin, johon voisin hautautua. Haluaisin upota pehmeään huiviin ja piilotella lämpimässä, nukahtaa vaikka sinne. Jättihuivi jääköön unelmaksi, ehkä toteutumattomaski sellaiseksi. Lämmikkeeksi hankin kuitenkin ihanan 100% villahuivin Marimekon alennusmyynneistä, jotka parhaillaan ovat käynnissä. Se lämmittää ihanasti ja on niin ihanan pehmeä. Olen onnellinen, kun minulla vihdoinkin on aito pehmoinen villahuivi. Te, jotka haluatte saada samanlaisen ja asutte täällä poronhoitoalueen pohjoispuolella, kiiruhtakaa kipin kapin Marikylään Napapiirillä. Siellä on muuttomyynti ja kaikki tuotteet ovat -50%. Lämmintä viikonloppua! P.S. Glögi oli saapunut ruokakauppaan. Onko liian varhaista aloittaa jo joulun odotus? ;)

kuva:marimekko.fi

Somero-huivi 100% villaa, Marimekko

Retrokengät

kuva: ellos.fi

Surin sitä, ettei minulla ole vesitiiviitä kumppareita syksylle. Keväällä sellaisia olisin todella kaivannut. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kumppareita ei tarvita, vaan näillä pohjoisilla leveysasteilla siirrytään suoraan pakkaskeleihin.

kuva: ellos.fi

Olen onnellinen, että tulin kevätalennusmyynneistä ahnehtineeksi 70 prosentin alennuksella kahdet Guessin saappaat konjakinruskeina ja mustina. Ne ovat olleet käytössä vuorotellen. Mustat ovat kokoa 35 ja aika naftit, mutta ovat juuri sopivan lämpimät nailonsukan kanssa. Siksi toisekseen nahkaisina ne venyvät päivä päivältä isommiksi ja ensi viikolla mahtuu jo varmaan normaali sukka ;) Kannattaa huomioida tätä venyminen nahkakenkiä ostaessa, hiukan puristavat ovat ennen pitkään väljtä, erityisesti pituussuunnassa, leveyssuunnassa venysmistä ei kuulemma tapahdu niin paljoa.

Nyt kiikarissani ovat kumpparien sijaan lämpimäöt talvikengät. loskakeleille sain hankittua roimalla alella Bradokselta (hox, ale on vieläkin käynnissä) Sorrelin vedenpitävät kengät. Sen sijaan parinkymmenen asteen pakkasille on haussa mukava kenkä, jonka voi vetäistä jalkaan niin salille lähtiessä kuin armottomilla pakkasilla töihin mennessäkin. Uggeja olen katsellut sillä silmällä pitkään, mutta en sitten kuitenkaan ole hankkinut. ja en varmaan hankikaan. Haluan jotakin sporttisempaan.

Eilen  nasahti. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Näin Duffyn retrot talvisaappaat elloksen mainoskuvastossa ja tiesin, että tässä se on. Ne ovat niin kauhean hirveän kamalan ihanat, että minun on pakko saada ne. Minulla oli lapsena juuri tuollaiset. Muistatteko niitä 70-luvun tiilenpunaisia klopsottimia? Ah, mikä nostalgia. En malta odottaa pakkasia :)

Isabel Marant pour H&M

"H&M:llä on ilo ilmoittaa syksyn yhteistyöstään pariisilaisen designerin Isabel Marantn kanssa. Vaivattomalla tyylillään Isabel Marant on luonut vaikuttavan ja upeasti menestyneen version pariisilaisesta chic-muodista. "

\o/ Wohoo! Tämähän on toki jo vanha uutinen, mutta nyt sitä elävöittävät julkisuuteen tulleet kuvat Marantinn mallistosta. Olen käynyt Ranskassa puolisenkymmentä kertaa, ja jos jotain olisin sieltä voinut mukanani tuoda, niin ranskalaisen tavan olla huolettomasti huolletun näköinen, chic. Minun silmääni miellyttää juuri tällainen pariisilainen tyyli. Paksut neuleet yhdistettynä löysiin mutta istuviin yläosiin ja juuri sopivan napakoihin housuihin, joiden lahkeet upotetaan tyylikkäisiin saappaisiin. Hiukset valuvat vallattomina tai ne on koottu huolettomasti täydelliseksi pesäkkeeksi niskaan. Silmämeikkiä on vain aavistu, pohja on tehty huolella ja jos jotain korostetaan, niin huulia -toki kirkkaan punaisella.

Ja tiesittehän, että pariisilainen ei luovu tyylistään sellaisen pikkuseikan kuin muuttuvan ilman vuoksi. Vaikka syksyinen koela aamusumu kääntyisi suomalaisittain helteeksi, pariisilainen hymyilee villakangastakissaan ja talvisaappaissaan. Silti siinä helteisessä metrossa tätä näkyä vuonna 2006 shortsiasussani ihmetellessäni, minä tunsin itseni väärin pukeutuneeksi. Siitä lähtien tyylimissioni on ollut tulla idolieni kaltaiseksi parisia chic -naiseksi. Olen tehnyt kaiken kaikkiaan neljä opintomatkaa Ranskaan ja joka kerta oppinut jotakin uutta ;) Paitsi vaatteet, myös ruoka ja tunnelma ovat Ranskassa vertaansa vailla, kehotan kokeilemaan, jos ette ole sitä vielä tehneet, vaikka ette tyylimissiota kanssani jakaisikaan.

Minä sen sijaan kokeilisin mielelläni koko yllänäkyvän tumman mallin päällä olevaa asukokonaisuutta. Voisin haluta joka ikisen noista vaatekappaleista, erityisesti nuo saappaat.  Lisää kuvia Isabel Marantin mallistosta löytyy Voguen sivuilta, juttua mallistosta voi puolestaan lukea H&M Life -sivulta. Aikaa lempivaatekappaleiden valitsemiseen on vielä kuutisen viikkoa. Mallisto tulee myyntiin H&M nettikauppaan sekä muutamiin valitkoituihin myymälöihin. Veikkaan, että Rovaniemi ei taaskaan ole näiden myymälöiden joukossa, joten alan treenata hiirikättäni :)

Over the knee boots

..elikkä ylipolovensaappaat. Eikä tämäkään muoti-ilmiö kuulostaa niin hienolta suomen kieleltä kuin miltä se näyttää. Edellisen himotukseni, leather sleeves coat eli nahkahihatakin, suhteen kerrottakoon, että etsintä jatkuu. Tilaamani Elloksen malli oli tehty rehevämmille, vaikka muuten ihan kaunis olikin. Harmi sinänsä, se olisi irronnut puoleen hintaan.

Ylipolvensaappaita en sen sijaan ole katiivisesti vielä etsinyt, ihaillut vain. Jotenkin tämänkin trendin kohdalla mietin, miltä se minulla näyttää. Vaikka muut näyttäisivät upeilta saappaissa, jotenkin itse epäilen, että lyhyet töpsykkäjalkani näyttäisivät näissä bootseissa vain koomisilta. Ylipolven saappaista voisi tulla kahluusappaat. Kovasti haluaisin kuitenkin kokeilla.

Kuva: http://www.collegefashion.net

Helsingin pyrähdys parin viikon kuluttua sekä Krakovan matka puolessa kuussa voivat tuoda tilaisuuksia eteen, pidän silmät avoimina. Sitä ennen visioin mahdollisia yhdistelmiä, en enää halua ostaa mitään sellaista, mitä en tulisikaan käyttäneeksi. Haluaisin saappat ehdottomasti matalalla korolla, koska minun hapituksella näytä muutoinkin sitleteillä tai liian korkeilla koroilla katutytöltä, kiitos itäisten piirteideni.

Vaikka jaksan tuijottaa saappaita tuntitolkulla, vanteiden valinta ei kiinnosta minua oikein yhtään. Sellaiset tässä pitäisi nyt kuitenkin ensi hätään ihan ennen saapasostoksiakin hankkia uusien talvirenkaiden kera -ja niiden käyttöikä on huomattavasti saappaita pidempi. Kriteerini olivat mahdollisimman monta puolaa ja mahdollisimman pieni hinta. Arvatkaapa löytyikö? Plääh. Ehdottivat minulle alla olevaa Rundoa valkeaa autooni. En ollenkaan tiedä. Mitäs luulette? Onko siellä vannespesialisteja? Minulle tuli mustasta väristä mieleen ensin vanhat bmw:t ja pilluralli, mikä kauhistutti sekä myyjät että mieheni... Siitä huolimatta palvelu oli erittäin hyvää. Enpä ole yhdessäkään vaateliikkeessä saanut käyttööni neljää myyjää, en edes hääpukua ostaessani.

Omaa aikaa

Kuulen usein parisuhteista sanottavan, että pitäisi olla omaa aikaa ja omia harrastuksia. Olen aina ollut pikkaisen huolissaan siitä, että meillä ei tuollaista omaa aikaa hirveästi ole. Ihan omasta valinnastamme olemme olleet kohta seitsemän vuotta 24/7 yhdessä. Toki molemmilla on omia kiinnostuksen kohteita, joita voi toiselle esitellä. Nämäkin jutut kuitenkin tapahtuvat usein kuin kaksivuotiaiden leikit: istumme vierekkäin omissa puuhissamme, on mukava, että toinen on lähellä, vaikka kirjaimellisesti emme tee mitään yhdessä.

Tämä vuosi on kuitenkin erilainen. Minulla on omaa aikaa, aikaa harrastaa ilman sitä pientä syyllisyydentunnetta, että olen poissa ja aikaa olaa myös kotona yksin. Huomasin tänään, että yksin olemiset tässä talossa voi toistaiseksi laskea yhden käden sormilla. Olinkin hieman sormi suussa, mitä tekisin -no arvaatte varmaan, siivosin tietenkin. Mies tulee opiskelemaan omaa alaansa yhteensä 11 viikonloppuna tänä vuonna, minulla tulee siis olemaa 11x15h eli 165 ihan omaa aikaa.

Ne 15 tuntia, jotka mies eilen ja tänään opiskeli, olivat hyvin mielenkiintoiset. Ihan kuin olisi palannut ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, kun oli vain minä eikä me. Mitä minä tein sitten? Kävin spinnigissä ja Grit Strenghtissä, ostamassa joululahjoja, hakemassa roskaruokaa, tutustuin hotjoogaan ja menin uudestaan spinningiin, kävin tuijottamassa auton vanteita rengasliikkeessä ja siivosin valtaisan pyykkiläjän parissa. Tunnit olivat pitkiä, mutta hauskoja kumminkin. Tavallaan innostuin siitä, mitä kaikkea tänä vuonna voin tällä omalla ajallani tehdä, toisaalta tuli pieni haikeus siitä, että esimerkiksi keväällä emme tule hiihtämään kaikkia viikonloppuja aamusta iltaan yhdessä.

Kaikista parasta oli kaivata toista. Sitä tunnetta ei yhdessä ollessa koe, ja se on kai se oman ajan tärkein asia, kaipaaminen. Oli ihanaa hakea mies kotiin ja käydä yhdessä kaupassa, mennä saunaan ja leipoa pizzaa. Tahdon, niinhän minä lupasin, joka vuosi ja kaikissa tilanteissa, ylä- ja alamäessä -ja etenkin tasamaalla, tahdon olla yhdessä ja tänään sen taas muistin :) Kuvituksen yhteistä viiniharrastustamme, aika paljon on ehditty lipittää seitsemän vuoden aikana ;)