11 viikkoa vanha koiranpentu

Tuntuu hullulta, että pentu on ollut meillä jo kuukauden. Aika kuluu jotenkin hitaasti sen kanssa mutta samalla kuitenkin nopeaa. Jokainen hetki sen kanssa pitää kyllä elää huolella, ei ehdi ajatella menneitä tai tulevia, kun tarpeet ovat tässä ja nyt. Se on oikeastaan aika tervettä välillä. Itsekin tuppaan ajattelemaan usein yhtä ja tekemään toista.

Jos olisi tiennyt, kuinka työlästä tämä pentuaika on, olisi ehkä miettinyt vielä uudestaan. Onneksi en kuitenkaan tiennyt, niin paljon iloa pentu tuo meidän ja kaikkien läheistemme elämään. Rotuna kultainen on kuitenkin sellainen helposti oppiva ja hyväntahtoinen. Meidän pennullamme virtaa tosin riittää.

Tässä muutamia juttuja, jotka olen kokenut suurimpina ahaa-elämyksinä. Suurimman osan vastauksista muihin kysymyksiini olen löytänyt Tuire Kaimion pentukirjasta, jota en voi kyllin kiitellä. Se pitäisi jokaisen pentua hankkivan lukea ennen kuin alkaa kasvattaa pentua. Monessa asiassa voi mennä pieleen ilman sitä, mekin olisimme olleet ihan kentällä.

Lohtua lämmikkeeksi ja muutama lipaisu melonia... putosi laiturilta... tekemällä oppii -toivottavasti.

1. Pentu kaipaa aina huomiota. Isäntä päättää koska sitä annetaan. Huomion antamisella on helppo johdatella pentu oikeille jäljille siitä, minkälaista käytöstä odotetaan. Esimerkiksi meillä rajut puremisleikit aiheuttavat nyt sen, että sulkeudumme pennun ulottumattomiin toiseen huoneeseen. HUOM, emme siis sulje pentua mihinkään koppiin vaan menemme pois sen ulottumattomista.

2. Pennun tassuja, korvia, silmiä, kynsiä ja koko kehoa tulee käsitellä päivittäin alusta alkaen. Näin se tottuu käsittelyyn, ja kaikki toimenpiteet kynsien leikkuusta eläinlääkärikäyntiin tulevat helpoiksi.

3. Temppujen opettaminen on helpointa ruoan antamisen yhteydessä. Pentumme osaa jo istua ja katsoa omistajaansa sekä pysyä paikallaan. Ruokakuppi on riittävän suuri motivaattori näiden asioiden oppimiseen.

4. Ruokakupille kutsutaan viheltämällä. Välillä pentu saa mennä ulkoilemaan ennen ruokaa ja se kutsutaan suoraan pihalta kupille viheltämällä. Näin pentu oppii tulemaan luokse aina, kun sitä kutsutaan, koskaanhan se ei voi tietää, milloin se saa superpalkinnon, milloin pienen namin tai milloin rapsutuksia. Se tulee varan vuoksi luokse aina.

5. Sukulaisten kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä. Sukulaiset ovat pahin nakki, he opettavat pennulle kaiken sen, mitä kotona pyritään välttämään. Heille kannattaa siis kertoa, mitä käytöstä ei tule käsitellä suopeudella antamalla huomiota.

Itsellämme tuo viimeinen kohta on pahin.... pentu tervehtii hyppäämällä. Itse emme sitä salli, mutta ne mummit, ne mummit.... Noinkohan he tervehtivät pentua yhtä ilolla, kun se vuoden päästä 40-kiloisena hyppää ja laittaa tassut olkapäille. Huooh...saa antaa vinkkejä, tässä hyppimisasiassa emme kokeneet Kaimion oppeja onnistuneiksi. Muutoin kirja on meille pelastatus. Tällaisia koirajuttuja loppuviikkoon. Hauskaa alkavaa lomaviikkoa! Kehtaanko edes kertoa, mutta toivon syyskuvastojen kolahtavan huomenna postilaatikkoon, mikähän se onkin aina tähän aikaan...... ;)