What I would like to wear in the spring 2014

H&M:n ja Elloksen välikausikuvastot tulivat eilen ja liimauttivat minut tunniksi unelmoimaan keväästä. Ihana puuteriroosa, jonka bongasin jo syksyllä näyttää olevan kevään väri. Jotakin siinä värissä täytyy saada kevääksi. Roosa näyttää äärettömän hyvältä harmaan kanssa. Suurin materialistinen haaveeni voisi tällä hetkellä olla puuteriroosa kietaisupusero. Sellainen olisi kiva yhdistää farkkuihin tai nahkahousuihin.

Kuvastoa sellaillessani pyrin kuitenkin enimmäkseen miettimään, mitä minulla on jo kaapissa. Kaikkea ihanaa uutta olisi kiva saada, mutta muodin kierto on nykyään niin nopea, että kaapisata alkaa löytyä edellisten kausien jäljiltä samoja sävyjä ja malleja. Esimerkiksi hyviä flared- ja bootcut-lahkeisia farkkujani en ole myynyt skinny leg -kauden aikana. On niin järjettömmän vaikeaa löytää istuvia farkkuja. Tänään vetaisin pitkästä aikaa yhdet leveälahkeiset jalkaani, ja kylläpä ne tuntuivatkin uusilta ja virkistäviltä, vaikka ovat kymmenen vuotta vanhat.
Bootcut-housut saavat vielä majailla ylähyllyllä, ihan vielä en innostu niistä ;)

Kuvastojen selaileminen on älyttömän rentouttavaa. Pidin siitä jo lapsena. Kun aloin tienata, tilasin joskus hetken huumassa kaikkea, mitä halusin ja sitten häpesin isoa pakettia hakiessani. Toki palautin paljon katumuspäissäni. Nyt alan olla jo maltillisempi. Lisäksi nykyään on muitakin nettikauppoja kuin H&M. Jokin suhden siihen on kuitenkin syntynyt jo teininä, ja edelleen merkin vaatteet miellyttävät minua. Laatukin on vuosien varrella parantunut aika huimasti. Enää ei käy niin kuin yläasteen jumppatunnilla, kun kuminauha irtosi jumppahousujen vyötäröstä ja housut humahtivat alas vyötärönauhan jäädessä lanteille. Great. Teinin unelmahetki ;)























Kuvastot ja keväthaaveilu toivat tilatun breikin arkeen. Uskaltauduin viime maanantaina viimein lääkäriin outojen oireiden vuoksi, ja sain määräyksen kaiken kattaviin tutkimuksiin perjantaina. En oikein ole pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Tiedättehän tunteen, kun vain kuuntelee omaa kroppaansa koko ajan? Sormet ristiin, että kaikki on kunnossa. Juuri kun pääsin urheilun makuun... plääh. Rinteessä olemme käyneet kuitenkin lautoinemme parina päivänä,se ei ole liian raskasta. Mieheni pysyy jo pystyssä, ja minä onnistuin näyttämään niin aidolta lautailijalta, että venäläinen turisti pyysin minua opettamaan itseäänkin. Siinä sitten kahden kaatuilevan ukkelin kanssa lautailin tunnin verran, hauskaa ;) Mukavaa pikkulauantaita!