Ripaus keltaista

Ensin se oli tällainen....

...sitten siitä tuli tällainen.

The story of our wall. Kun kaikki ei mene putkeen, maalataan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Nyt on niin monta maalikerrosta, että seuraava rapisee palasina alas. Onneksi olemme kuitenkin oikein tyytyväisiä tähän nykyiseen välimerelliseen keltaiseen seinään eikä viidettä maalauskertaa tule ;)

Maalasimme siis ensin Tikkurilan Harmony maalilla sävyllä Pai koko seinän ensin kahteen kertaan. Kipsilevyseinä kuitenkin kuivui epätasaisesti ja jäi laikukkaaksi. Tämän näki tosin vain sivusta, kun aurinko osui. Jotenkin asia kuitenkin otti pannuun, kun näimme sen koko ajan keittiössä istuessamme. Siispä mies suti seinän kolmanteen kertaan. Odottelimme kuivumista viikon, mutta kummempaa ei tapahtunut.

Googlailimme eri vaihtoehtoja ja löysimme Tikkurilan Tunto Hieno -maalin, jota on nimenomaan tarkoitus levittää samansävyisen alumaalin päälle. Tunto-maaliin voi vetää kuvioita, lopputulos riippuu siitä, laittaako maalia paksummin vai ohuemmin. Me laitoimme ohuemmin, ja alumaali kuultaa läpi. Kuvioista teimme pieniä, sillä tuttavillamme on isosti kuvioitu seinä, emme halunneet samanlaista.

Sävyn nimi on rikki, ja kuviot on tehty taipuisalla mattolastalla. Sävy on siis yhden asteen tummempi kuin alkuperäinen sävy, vaikka kuvat muuta valehtelevatkin. Auringolla on osuutta asiaan. Uusi sävy on joka tapauksessa lämpimämpi. Halutessaan seinän voi käsitellä Taika-maalilla, jolloin siitä tulee sileä. Toisin kuin luulimme, Taika-maali ei kimaltele. Hopeinen on käytännössä täysin läpinäkyvä. Nyt seinä on karhea ja tulee hiukan rapisemaan, mikäli sitä näpräilee. Koska lapsia ei ole, joten toistaiseksi seinä varmaan saa jäädä tuollaiseksi.

Tikkurilan maalikoulun videoista oli maalausoperaatiossa paljon apua. Siistein lopputulos tuli, kun toinen telasi maalia ja toinen alkoi samantien vetämään kuvioita. Maali kuivahti aika nopeasti siten, että kuviosta ei tullut sievä, joten taaksepäin ei auttanut palata. Myöskään liian suurta alaa ei kannattanut telata kerralla.

Lopputulos tyydyttää edelleen silmää, vaikka operaatiosta on jo vuorokausi ;) Ihan viimeistellystä tilasta ei vielä ole kuvia. Seinä saa kuivaa noin kolme vuorokautta. Annamme siis sohvien olla toistaiseksi keskellä lattiaa, jotta seinä pääsee kuivumaan.  Sellainen projekti siis tänä viikonloppuna. Mitähän sitä seuraavaksi maalaisi.... ;)

Harmaata arkea

Kaikki on harmaata! huudahti äitini, kun näki sisustusprojektimme lopputuloksen. Sitten hän näki olohuoneen keltaisen seinän...mutta se onkin jo toinen tarina ;) Harmaata on, mutta olemme tyytyväisiä. Se tuo kotoisan ja levollisen taustan kaikelle muulle sisustukselle. Asunnon liiallinen valkoisuus alkoi jo ahdistaa, täällähän oli kaikki valkeaa lattiasta kattoon, kun muutimme kaksi vuotta sitten. Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu päivänvalossa ja viimeinen iltavalaistuksessa. Oikeastaan viimeisessä värit ovat todellisimpia, aurinko on niin kirkas paistaessaan puolelta taivaalta sisään, että se hiukan laimentaa kontrasteja.

Harmaata laitoimme ensiksi mediahuoneen seinään. Huone on mieheni unelma, ja sitä lienee sisustettu kaikista huoneista eniten, heh. Täytyy todeta, että se on kyllä tosi hieno. Sohvan tyynyjä täytyy ehkä vielä pohdiskella, mutta muutoin olen täysin tyytyväinen. Ikean "blogimatto" tuo yksivärisyyteen hiukan rytmiä. Keltainen ja harmaa toimivat mielestäni tosi hyvin. Kulahtanut sohvakin piristyi taustasta. Jos jollakin on vinkkejä sohvan kirkastamiseen, niin otetaan mielellään vastaan. Sohvan arvo nousi tuon taustan edessä nyt kovasti enkä halua enää peittää tai vaihtaa sitä. Onko muita vaihtoehtoja kuin uudelleenverhoilu?

Nyt, kun sisällä on päästy hiumin loikin eteenpäin, alkaa katse kääntyä ulos. Lueskelin äitin luona Viherpiha-lehteä menneellä viikolla, ja innostuin jo suunnittelemaan istutusalueita. Nehän meiltä vielä puuttuvat. Viime kesänä laitettiin seinät ja katto eli puut ja pensaat. Nyt olisi sitten istutusten vuoro. Äiti, kummitäti ja anoppi ovat kaikki onneksi hortonomeja, joten istutuksia voisi saada ilman suuria sijoituksia. Polkuja on niin ikään tarkoitus tehdä. Saa nähdä, mitä "vauvanhoidolta" sitten käytännössä ehtii, kiirehän ei tässä valmiissa maailmassa ole mihinkään. Jos ei ensi kesänä, niin sitten seuraavana, näin täällä pohjoisessa ajatellaan ;) Rentouttavaa viikonloppua!

Meille syntyy vauva...

Kuva: https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images

..huhtikuussa :) Puhutaan siis koiravauvasta, mutta en kyllästy tuohon vitsiin ollenkaan. Hauskaa saada katseita liikkumattomuudesta turvahtaneeseen alavatsaan ja laittaa ihmiset pohtimaan, onko kyse vitsistä vai ei ;)

Heh, noh, ei siis synny oikeaa vauvaa, mutta toivottavasti saamme pienen poikapuolisen koiravauvan. Kai tosin koirienkin raskaudessa on niin kuin ihmisillä, että koskaan ei tiedä, miten käy. Jos kaikki kuitenkin menee hyvin ja poika syntyy, se on meille varattu :) Olen jotenkin ihan innoissani, en ole pitkään aikaan ollut näin innoissani. Ajatus perheestä saa minut tosi iloiseksi. Koirien raskausaika on tosin niin lyhyt, että parempi innostua, jos meinaa ehtiä enne syntymää.

Olemme harkinneet koiraa jonkun aikaa, mutta mieheni ei ole oikein lämmennyt, koska ajoitus ja rotu eivät ole natsanneet. Nyt syntyvät kultaisennoutajan pennut kuitenkin syntyvät tänne Rovaniemelle ja ovat luovutusikäisiä kesäkuussa juuri sopivasti lomamme aikana. Tämä on hiukan samanmoinen onnenkantamoinen kuin talon ostommekin. Silloinkin kävimme katsomassa taloa, jonka omistaja halusi talosta niin kovasti eroon, että osti asunnon altamme. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa silloin -eikä nyt :) Uskon kohtaloon, ja hyviin tilaisuuksiin on tartuttava.

kuva: www.mrwallpaper.com

Paljon on tapahtunut sisustuksen osalta, mutta en ole jotenkin nyt malttanut pysähtyä kuvailemaan sinänsä tosi hienoja muutoksia. Olen roikkunut päivät netissä lukemassa koirista. Aiomme nimittäin kohta soittaa kasvattajalle, ja hän odottaa, että meillä on kysymyksiä. Tokihan niitä keksimmekin, mutta jotenkin en tiedä mistä aloittaa. Onneksi miehellä on ollut koira aiemmin, hän on hiukan tyynempi. Nyt kuitenkin totean, jotta Biss später, jatkan koiratiedon opiskelua. Täytyy sanoa, että kielitieteen ja arktisen politiikan jälkeen se on todella mielenkiintoista. Taidan todella olla se "elinikäinen opiskelija", jota mainostettiin tulevaisuuden ihmisenä omana opiskeluaikana. Silloin tuntui siltä, jotta never again, kun tutkintopaperi oli kourassa. Pidin vain vuoden tauon lopulta. Maailmassa on liian paljon mielenkiintoisia asioita. Tiesittekö esimerkiksi, että on olemassa koiratanssia? Minä en, mutta se saattaisi olla seuraava hurahduksen kohde, heh ;)

kuva: pictures.4ever.eu

I see yellow

Niin se loma hurahti, että huomenna on perjantai. Perjantai?!? Voi vitsi. Ilmat olivat hanurista, mutta sehän tiesi sitä, että olemme sisustaneet ahkerasti. Mies on maalannut seiniä ja minä olen ommellut verhoja, alkaa olla valmista, kuvia tulee heti, kun saamme huonekalut paikoilleen. Itsekin maalasin ensin, mutta jälki ei tyydyttänyt kriittistä osapuolta, joten sain siirtyä siistijän rooliin. Saimme aikaiseksi sellaisen sanasodan, että jouduin rytmihäiriöiden vuoksi pyörähtämään päivystyksessä. Se jälkeen onkin oltu hissukseen ;)

Ottaa kovasti kupoliin tämä sairastaminen. Anteeksi vuodatukseni, mutta tämä on oikeasti aika raskasta. Tänään sain kilpirauhasarvoni, ja ne olivat alarajoilla. Voiko moinen aiheuttaa tällaista kauheaa huonovointisuutta? Mykoplasmahan minulta diagnosoitiin ja olen parin viikon ajan vetänyt antibiootteja. En yhtään ihmettele huippu-urheilijoiden ongelmia, jos tämä todella on näin kauhea sairaus. Väsyttää ihan koko ajan ja palelee kaiken tämän sydämen kuuntelun lisäksi.

Olen kuitenkin sissi ja taistelen mökkiytymistä vastaan. Eilen menimme rinteeseen, ja voi että se olikin hubaa. Laskimme pari tuntia, sen jälkeen molempien jalat olivat niin muusina, että totesimme vain hyväksi sen, ettei otettu koko päivän lippuja. Suttuinen ilma oli saanut monet jäämään kotiin, mikä oli äärimmäisen hieno juttu. Monessakohan hiihtokeskuksessa saa laskea tyhjässä mäessä näillä viikoilla? Noh, mäeksi tuo ei ole kummoinen, mutta riittää aloittelijoille. Tosin oli siellä aloittelijoiden lisäksi Jussi Takakin, pikku nyppylä riittää näemmä kevyeksi treeniksi.

Meille aurinko paistoin, vaikka taivas oli pilvinen. Mieheni uusi Riden turkoosi laskutakki oli tosi hieno ja niin olivat kuulemma minunkin laskukamppeeni. Olemme aina aloittaneet uuden harrastuksen kunnon varusteiden hankkimisella, ja se kyllä kannattaa. Hyvät asiaankuuluvat vermeet ovat tosi tärkeät lajissa kuin lajissa. Itselleni hankin jouluna aleista Burtonin takin ja O'Neilin housut, maksoivat yhteensä satasen. Voitteko kuvitella? On mukavaa olla pieni, pienet koot jäävät aina myymättä, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tein moisia löytöjä.  Muun muassa nuo Burtonin lautailukengät kokoa 36 löysin syksyllä 40 eurolla. Kaiken kaikkiaan koko laskusetti maksoi alle kolmensadan vaatteineen kypärineen lautoineen päivineen. Myös mieheni teki löytöjä, miesten puolella varsinkin pienet koot jäävät myymättä. Joskus harmittelin, kun mies on vain 170 cm sulka päässä ja painaakin vähemmän kuin isokokoinen koira, mutta urheiluvarusteita hankkiessa ei voi olla kuin tyytyväinen. Toki, olisihan tuolla kolmella sadalla saanut muutakin, mutta säästämme mieluummin vaikka ruoassa kuin urheilussa.

Huomiselle on luvassa jumalatonta räntäsadetta ja kaupunkipäivä. Mieheni menee kampaajalle. Tilauksessa on yksi Mika Lehkosuo ;) Itse käyn kampaajalla kerran vuodessa, mutta mieheni tykkää trimmata paitsi tukkaansa myös partaansa vähän väliä. Tunnen itseni aika miesmäiseksi siinä rinnalla joskus, mutta onhan se mukava, kun parempi puoliskokin on kiinnostunut muodista ja ulkonäöstään. Kaikki aiemmat mieskokelaat olivatkin toista maata. Luulin silloin kauniita miehiä pinnallisiksi, mutta onneksi sain todistaa olleeni väärässä. Tuosta hetkestä tuleekin pian kuluneeksi seitsemän vuotta. Viime maanantaina, 3.3.14, juhlimme hääpäiväämme, se oli toinen ja nimeltään pumpulihäät, pumpulia tämä elämä vielä onkin onneksi -tai pitäisikö sanoa puuteria ;)

Lamour -j'aime la vie

Olen tehnyt totaalisen takinkääntötempun. Olen elänyt nuoruuttani 90-luvulla ja todennut, että never ever, sinne ei palata, ei muodissa eikä hiustyylissä. Paitsi että nyt palasin. En varsinaisesti inhonnut bodyja (tai jumppapuvuiksi niitä silloin kutsuttiin) lapsenakaan, joten... Noh, kaikki se naureskelu Jane Fondalle on turhaa. Sorruin harmaaseen bodyyn ja jouduin vieläpä toteamaan, että se on ihana. Näinä korkeiden farkkuvyötäröiden aikana body näyttää hyvältä töissä kera muhkean villatakin ja näin vapaalla se sujahtaa ihanasti kollareiden ja Uggien pariksi.

Teksteissä olen hurahtanut ranskankieleen. Viime viikolla kaikki oli ca mest egal ja tämä viikko on ollut yhtä lamouria. Koskapa ostoslakko ei taas kerran ottanut tuulta purjeisiin, olkoon ensi viikko ce la vie, ehkä siitä kuvia sitten joskus. Kaikki ovat ihania trikoopaitoja, joten en laske sortumustani kovin paheelliseksi. Suuria hankintoja ei ole tehty kuitenkaan. Vihdoin löysin tieni ihanaan printtien maailmaan, jonka ovea en avannut amerikkalaisten life is good -hömpötysten kohdalla ollenkaan. Life is good ranskaksi on ihan eri juttu sitten. Totaalisesti.

Tällä hetkellä elämä todella on ihanaa, on loma. Tänään jopa pääsimme suksille, kun vesisade lakkasi. Vesisade tuntuu äärimmäisen absurdilta tähän aikaan vuodesta, mutta näin on nähtävä. Vieläkö joku väittää, että ilmastonmuutos ei ole totta? Räpsin muutaman kuvan suksiessani, sillä jouduin pysähtelemään vähän väliä, etteivät sykkeet nouse liian korkealle. Kyllä ottaa koville hissutella jo toinen talvi putkeen. Viime vuonna akilles ja nyt tämä rytmihäiriöjuttu. Tiistaina saan lisäkonsultointia lääkäriltä, toivottavasti jatkotutkimuksia. Luettuani artikkelin "urheilijan rytmihäiriöt ja äkkikuolema" en todellakaan uskalla urheilla ihan miten vain tämän jälkeen. Tänäänkin olo oli aika hutera, mutta laitan sen osittain mykoplasma-lääkityksen piikkiin.

O'ou... aika tehdä jotain latvoille?

Kaikki tämä laittaa miettimään, minkälaista elämäni mahtaa olla 10 vuoden kuluttua. Mieheni lähentelee neljääkymppiä ja tuntuu olevan elämänsä kunnossa pienistä jumeista huolimatta. Tavatessamme vajaa 10 vuotta sitten hän oli tosin vieläkin paremmassa kunnossa. Miksi oi miksi... kaikella on varmaan tarkoituksensa, mutta silti säälin itseäni hiukan. Olisi niin hienoa urheilla vapautuneesti. Huomenna menemme juhlistamaan kaksivuotishääpäiväämme rinteeseen, se ei onneksi ole sydämelle niin vaativa laji. Kai on todettava vain, jotta ce la vie, ehkä tästä kaikesta seuraa jotain hyvää. Hyvää hiihtolomaa lomalaisille ja pääsiäisen odotusta niille, joiden loma meni jo :)

Tulppaaneja ja kotoilua

Mitä pitäisi ajatella, kun lomaan on kaksi tuntia? Mahtava tunne, tulihan se sieltä, niin minä ehkä nyt ajattelen. Tämä on ollut ehkä pahin alkuvuosi ikinä. Hitaasti toipilaana tuolla kävelylenkkeillessäni mietin, kuinka jouluna hehkutin, että tästä vuodesta tulee hieno. Ei pitäisi näemmä ikinä manata tuolla tavalla. Koskaa ei tiedä, milloin iskee tauti. Jotenkin joululomalla olin niin innoissani, mutta nyt olen lähinnä kauhuissani. Liika innostuneisuus tuppaa minun kohdallani myös tarkoittamaan hommien haalimista ja stressaantumista.Työkuviot menevät uusiksi eikä se enää tunnukaan niin innostavalta, vaan lähinnä hermostuttaa. Onneksi on loma.

Lomalla aion vain olla kiireettömästi. Toivottavasti aurinko paistaisi ja pääsisimme rinteeseen ja hiihtämään. Tunturit taitavat jäädä käymättä, mutta onhan sitä täälläkin mäkeä ja latua. Pukeutumisinnostuskaan ei oikein ole ottanut tuulta purjeisiin. Talvikengät ja -takit kyllästyttävät. Viime aikoina olen lähinnä vieraillut mieheni kaapilla, tässä tulosta. Miksi miehille tehdään niin paljon parempia kollareita ja järkevämpiä printtejä? Tässä tosin printti on aika unisex, kälyn tuliaisia jorpakon takaa. Tykkäisin printeistä, mutta kuten todettua, live, love, laugh -tekstit ei uppoa. Onneksi tänä keväänä näkyy hiukan variaatiota, ranskan kieli esimerkiksi uppaa minuun kuin kuuma veitsi voihin. Nuo kollarit vedin kuormasta, kun mies tilasi itselleen lökäreitä H&M:ltä. Nämä olivat hänelle pienet, mutta minä pidin ne. Täydellistä matskua! Eivät löpsähdä heti niin kuin naisten kollarit.

Huomenna aion mennä töistä salille ja treenailla ihan varovasti hiukan painoilla. Eilen kävin rvp:ssä, ja kylläpä se tuntuikin hyvältä! Lihkaset tärisivät ihan pienestä treenistä, vaikka otin niin varovasti, ettei tullut kuumakaan. Onneksi pohjakunto on niin hyvä, että superrankaksi lupailti tunti ei ottanut koville ollenkaan. Huomenna voisi kiusata vatsaa ja peppua hiukan lisää, rantekeleihin on enää kolme kuukautta, Korcula on my mind... ;)

Huomenna haen myös jotain simppeliä helppoa ruokaa ja ehdottomasti kimpun tulppaaneja. Saikkupäivieni ilo olivat nämä keltaiset tulppaanit. Ensin ne olivat kaikki maljakossa, mutta niiden alkaessa nuupahtaa rakentelin osasta asetelmia pyöreään maljakkoon. Tulppaani saivat viikon lisäaikaa. Toisen tulppaanit leikkasin ihan lyhyeksi ja laitoin laseihin. Ne elivät niin ikään viikon lisää. Kaiken kaikkiaan yksi kimppu ilahdutti kahden viikon ajan. Se on aika hyvä hinta-laatu-suhde viiden euron kimpulle.

Arktista mykoplasmaa

Tänä vuonna meni Arctic Design Week ohi sairastelun vuoksi. Sehän siis päättyy tänään, ja tapahtumaa on ollut monenlaista. Tänä vuonna olisi päässyt hienojen näytösten lisäksi vierailemaan taiteilijoiden työpajoilla, mutta enpäs nyt päässyt mukaan. Kylläpä harmittaa. En yhtään epäile, etteikö se olisi vieläkin mielenkiintoisempi kuin viime vuonna. Kiinnostuneet, oikaiskaapas tänne katsomaan, mitä hienoa näinkin pohjoisessa saadaan aikaan dissainin saralla.

Sairastelulle saatiin onneksi kuitenkin lopulta nimikin: mykoplasma. Sitä mukaa löytyi lääkitys, joka vei lämmöt ja tykytykset hiiteen. Toivottavasti antibiooteilla saadaan tämä onneton pöpö pois. Palan todellakin halusta jo päästä liikkumaan. Toisaalta nyt on ollut aikaa katsella seiniä ja pohtia sisustusta. Lomalle on suunnitelmissa maalausta ja tapetointia. Tosin, jos sää on hieno, hiihto menee kaiken edelle. Myös olympialaiset on tullut toipilaana vahdattua paremmin kuin koskaan. En tiennytkään mitä kaikkia ihmeen lajeja on olemassa, heh... :D

Viime viikolla saikkupäivänä paistoi ihanasti aurinko, ja kuvailin muutamia yksityiskohtia lisää. Alkaa näyttää todella mustavalkoiselta, mikä miellyttää tällä hetkellä todella paljon. Valkoinen on jotenkin raikas ja musta tuo särmää. Ehkä kaipaan tämän hektisen elämän rinnalle jotakin tosi simppeliä ;) Tosin eiköhän tämä tästä nyt pikkuhiljaa rauhoitu. Alamme jo siirtää ajatukset kesään ja pihaan töiden ja opiskeluiden sijaan.


Tässäpä näitä kuvia nyt kuitenkin. Verhot ovat uudet. Koivuprintit päätyivät olohuoneeseen, vaikka tarkoitin ne ihan muualle. Keittiön paneeliverhot puolestaan pyörähtivät kapoiksi, sillä paneelit eivät sopineet ollenkaan tunnelmaan. Tyynynpäälliset ovat kaikki tekstipäällisiä ja paksua raitaa lukuun ottamatta H&M Homesta. Paksu raita on Pentikiltä ja saamenkielinen teksti on löytynyt joskus jostain jo paikkakunnalta lähteneestä sisustusliikkeestä. Pidän noista saamelaispäällisistä kyllä tosi paljon, kerrankin tekstissä on jotakin oikeaa symboliikkaa eikä vain latteita toteamuksia elämän ihanuuksista. Tai itse asiassa, mistäpä minä tiedän, mitä niissä sanotaan.... mieheni mummo oli suvun viimeinen saamenkielinen, mutta hän meni mullan alle jo kuutisen vuotta sitten. Saa paljastaa, jos joku ruudun takana hallitsee kielen ;)

Huomenna toivon, että viimeisetkin lämmöt ovat laskeneet ja jaksan iloitella mäessä. Olemme varanneet 90 min opetusta lautailuun Oukulla. Tarkoituksena olisi oppia hiukan lisää laudan hallintaa, jotta voimme viikon päästä lomien koitettua käydä vaikkapa Pyhällä, Luostolla tai Suomulla (Kemijärvellä) laskemassa jonakin päivänä. Sormet ristiin, että kukaan ei sairastu tai satu mitään muutakaan yllättävää. Mukavaa viikkoa!