Krakova -idän ja lännen kohtauspaikka

Otsikon toteamuksen poimin jostakin lukemastamme oppaasta mieleeni jo ennen matkaa. Toteamus osoittautui täydeksi todeksi. Idän vaikutteet olivat vahvasti läsnä pukeutumisessa ja ruoassa, mutta länsimaistuminen ja modernistuminen olivat ilmeisiä. Ihmiset halusivat todella kiihkeästi olla moderneja tietyissä asioissa, avaruuden kuvia ja uutta teknologiaa vilisi siellä ja täällä. Hotellihuonekin oli kuin toisesta todellisuudesta, ihan nauratti, kun emme saaneet puoleen tuntiin edes valoja päälle kaikkien kosketusnäyttöjen keskellä.

Krakovassa leijui kuitenkin kaiken länsimaistumisen ja jopa hiukan naivin trendien seurailun yllä melankolinen tunnelma. Historia henki vahvasti arkkitehtuurissa, ympäristössä ja ihmisissä. Holokausti oli edelleen kaupungin yllä -ja sitä katsomaan oli tuota varmaan useampi tusina saksalaisia koululaisia. Ihmiset olivat miellyttäviä, mutta heissä oli tuttua alakuloa, aivan tunsimme hetkittäin olomme kotoisaksi siellä alaspäin painuvien päiden ja suupielien seassa. Puolalaiset olivat ihan toista maata kuin vaikka virolaiset.

Ruoka ja juoma olivat kenties parhaita elämyksiä reissullamme. Parilla kympillä ruokaili fiinisti, neljällä kympillä jo Michelin ehdokkaassa. Tuohon jälkimmäiseen tosin eksyimme vahingossa. Yleisesti ottaen Michelin-pönötysravintolat eivät kiehdo minua, pidän bistroista enemmän, mutta tämä kokemus mielllytti, sillä iltaa siivitti klezmer konsertti. Ruoka oli ihan fine. Parasta sapukaa ja aidointa tunnelmaa kohtasimme kuitenkin aidossa maitobaarissa 1800-luvulta. Siellä ruokailivat kaikki teineistä vanhuksiin ja kiireiset keski-ikäiset hakivat ruokaa kotipakettiin, turisteja ei näkynyt. Itse tilasin vahingossa kaalia kaalilla, mutta ei se mitään, molemmat kaalit olivat hyviä. Täytyy treenata puolaa ennen seuraavaa reissua, ettei miehen tarvitse tukehtua narusta vartaaseensa toista kertaa ;) Kertokoon kuvat oman tarinansa. Kirjoittelen piipahduksesta keskitysleirille vielä erillisen postauksen, mikäli se teitä kiinnostaa.

Fur Fashion

Terveisiä Puolasta! Paluu oli hyytävä, lämpötila on täällä noin 30 astetta kylmempi, maa jäinen ja lunta vihmoo vaakasuorassa. Pikku talvimyrsky oli heitellyt kaikki ennen reissua istutetut kanervat ruukkuineen (entisine ruukkuineen...plääh) pitkin pihoja ja roskiskin oli tehnyt tuttavuutta naapurin kuusten kanssa. Kaksi viikkoa räköstämäni pensaansuojukset olivat nekin siellä ja täällä, toki jänis oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja popsinut Maurin makean vadelman suihinsa. Home sweet homw, indeed. Ihan vaan pikkasen kattelin lentoja jouluksi...

kuva: style.mtv.com

Noh, onhan kotiin mukavakin tulla. Tosin nyt pari päivää vat olleet työntäyteisiä. Autotalli on pitänyt siivota, että saa jäätyneen auton sinne sulamaan ja talvitakin piti kaivaa varastosta. Oli jokseenkin hyytävää käydä edes kaupassa kesätakilla, kun miinusasteita oli liki kymmenen ja viima puhalsi suoraan Jäämereltä.

kuva: theclothingmenu.com

Aloin todella harmitella, etten ostanut jotakin niistä mahtavista karvaluomuksista, joka lähestulkoon jokaisella puolalaisnaisella oli. Siellä jos missä ollaan edelläkävijöitä tekoturkismuodin kanssa. Omassa kaapissani uutta tulemista odottavat häitä varten ostetut tekoturkikset, joten maltoin pitää näppini kurissa. En myöskään sortunut nahkahihoihin, vaikka niitäkin osattiin yhdistellä paljon taidokkaammin kuin täällä lännempänä. Ylipäänsä ihmiset olivat yllättävän muodikkaita. He seurasivat trendejä, mutta loivat niihin oman twistin. En yhtään ihmettele, että itä inspiroi monta suunnittelijaa. Kuvia Krakovasta on luvassa sitten myöhemmin, mutta tässä hieman turkisinspiraatiota. Näitä alkaakin näkyä jo monissa kaupoissa, midseason saletkin alkoivat juuri sopivasti ainakin Henkalla ja Nellyllä.

kuva commetrics.com

Krakow it is...

Nyt se on vihdoin täällä. Nimittäin loma. Ja minä olen tuolla, tuon joen rannalla Krakovassa, juutalaiskaupungiosassa, nautin laadukkaista oluista, historiasta, spa-hotellistamme ja ehkä hitusen shoppailusta. Blogin ja muiden tietokonejuttujen pariin palailen torstaina 17.10. Siihen asti minulla on kännykät kiinni, koneet kiinni ja aistit auki :) Kaunista syysviikkoa! Toivottavasti maa on valkea, kun palaan :)

Mie, sie ja lamphan pie -aitoja elämyksiä

Useassa blogissa on puhuttu tällä viikolla suomalaisten blogien kuvien laadusta. Olen itsekin asiaa pohtinut viime aikoina. Tykkään lukea blogeja, joissa kuvat ovat hyviä, aitoja. Peilin kautta otetut kuvat ovat jotenkin kökköjä, mutta jostakinhan se on aloitettava toki. Aika äkkiä kameran itselaukaisijan ja erinäisten kasojen avulla oppii ottamaan paljon kelvollisempia kuvia. Vielä parempi, jos saa koukutettua kuvaajaksi jonkun surevan omaisen. Tosin, olen huomannut senkin ilmiön, että, kun blogi on Suomen mittakaavassa huippusuosittu, peilikuvat palaavat, iPhonella toki. En ymmärrä.

Minun omaisillani on muita harrastuksia joten aika harvoin kukaan heistä alkaa kuvata. Viime viikonloppuna sain kuitenkin isäni nakitettua hauskaan kuvaussessioon. Harrastamme molemmat kuvausta, joten kuvaaminen oli huippuhauskaa. Käytössä olivat heijastimet ja kaikki vaadittavat härpäkkeet, harvinaista herkkua. Luovuuskin puhkesi kukkaan, hypittiin ja roikuttiin sydämemme kyllyydestä. Tavoitteena oli kuvata Kemijärven kummitädille mie ja lamphan pie, joka on keritty tuohon villapaitaan. Kummitädin lampaat, R.I.P, ovat nyt lankoina suvun naisten päällä. Kummitäti on uskomaton neuloja, rakastan tätä villaliiviä. Ette usko, miten lämmin se on, ja värikin on hyvä, hyvin on lammas karvansa valinnut. Myös haju on toistaiseksi autenttinen, heh, mutta se haihtuu. Tämä jos mikä on aitoa materiaalia.

"Mä haluun jotain aitoo...", totesi yksi teini taannoin. Hän taisi kiteyttää tulevan trendin, epäaito ja digitaalinen alkaa pikkuhiljaa herättää vastareaktioita. Ihmiset haluavat palata juurilleen asiassa kuin asiassa. Kiistelin isäni kanssa vastikään siitä, saako keskellä metsää asuva kummitätini koskaan naapureita. Minä olin sitä mieltä, että saa. Kun etätyö ja ostaminen internetistä ovat arkipäivää, kuka tahansa haluaisi ostaa kolmen aarin järvenrantatontin tädin naapurista, minä ainakin. Jos haluatte tietää, minkälainen tämä kummitädin paratiisi on, katsokaapas YLE2 keskiviikkona kello 21.00, ensi viikosta alkaen Kemijärven Taivaan tulista alkavat uudet jaksot, siellä vilahtavat minulle monet tutut rakkaat maisemat. Sarja on erinomaisesti tehty, kaikki menee kuin oikeassakin elämässä, paitsi hiukan hitaammin se oikea elämä kyllä Kempassa rullaa. Yksi asia kautta aikojen on kuitenkin mennyt pieleen, tehtäkön selväksi, että otsikon toteamus ei mennyt sarjan otsikoijilta toisella tuotantokaudella aivan oikein. Tuo lausahdus olisi rovaniemeä, aito menisi näin: Mää, nää ja lampaan pää-ä-ä-ä-ä-äää.... ;) Semmoista ajatuksenvirtaa tämän viikon alkuun.

Helsinki

Pääni on niin tyhjä junassa matkustamisen jälkeen, että otsikkoon en keksi tasan muuta sanottavaa kuin Helsinki. Helsinki on Helsinki, rakastettu ja vihattu, etelän varikset, uudet tuulet, elämän edelläkävijät ja keväthankien perässähiihtäjä, täällähän ne kaikki ovat. Nyt olen myös minä.

kuva: zara.com

Helsingissä käymisestä on vierähtänyt jo puoli vuotta, jos kentällä käymistä ei lasketa. Tein kaupungilla vaeltaessani muutamia huomioita:
- pääkaupungissa on pakko olla Louis Vuitton Neverfull -laukku
- tyylikkäimmät vastaantulijat tänään olivat somalityttöjä
- kaikki pukeutuvat hyvin täällä päin, ainakin keskustassa
- ne, jotka eivät pukeudu hyvin, ovat juoppoja tai muuten laitimmaisilla raiteilla kulkevia
- täällä ei vieläkään tarvitse takkia, ainakaan nahkaista, phuh
- lapset ovat myöhään ulkona -ja hekin pukeutuvat hyvin
- polvipussit seminaarissa istumisen jäljiltä saivat oloni tuntumaan ryönäiseltä, luvassa ei ole kuvia

Tuosta listasta ihmettelen eniten ensimmäistä kohtaan. Sitten Nizzan vierailuni en ole nähnyt näin paljon Neverfulleja. Jos joskus pienen hetken ajan sellaista halusin, niin se hetki unohtui viimeistään nyt.
Haluaisin nähdä sen tehtaan, joka takoo LV:n Neverfulleja,
niitä on paree lentää useita per sekunti, että jokaiselle
riittää edes Helsingissä.

kuva: zara.com

Muutoin tein tyylihavaintojani lähinnä Zarassa. Aijai sitä liikettä, rakasta jokaista vaatekappaletta siellä -ja se on ongelma lompakolleni. Nyt annan itselleni kuitenkin anteeksi ja suljen tyhjyyttä mankuvan lompakkoni, hiljaa senkin, olen pitänyt nyörit kiinni jo heinäkuusta asti, jos Soreleita ei lasketa. Ja eihän niitä tietenkään nyt lasketa, kun löysin molemmat syksyn himotukseni, sekä ylipolvensaappaat että leather sleeves -takin, nuo, jotka poimin kuvatuksiksi. Helou Lapin ensilumi, voit ihan vapaasti tulla milloin vain! :)

Lämmintä syksyä

kuva: blog.kriatomic.com

kuva:blog.krisatomic.com

Syksyn on tullut ja sen tuntee luissa ja ytimissä. Viima ja pakkanen saavat unelmoimaan huiveista -paksuista huiveista. Haluaisin jättimäisen huivin, johon voisin hautautua. Haluaisin upota pehmeään huiviin ja piilotella lämpimässä, nukahtaa vaikka sinne. Jättihuivi jääköön unelmaksi, ehkä toteutumattomaski sellaiseksi. Lämmikkeeksi hankin kuitenkin ihanan 100% villahuivin Marimekon alennusmyynneistä, jotka parhaillaan ovat käynnissä. Se lämmittää ihanasti ja on niin ihanan pehmeä. Olen onnellinen, kun minulla vihdoinkin on aito pehmoinen villahuivi. Te, jotka haluatte saada samanlaisen ja asutte täällä poronhoitoalueen pohjoispuolella, kiiruhtakaa kipin kapin Marikylään Napapiirillä. Siellä on muuttomyynti ja kaikki tuotteet ovat -50%. Lämmintä viikonloppua! P.S. Glögi oli saapunut ruokakauppaan. Onko liian varhaista aloittaa jo joulun odotus? ;)

kuva:marimekko.fi

Somero-huivi 100% villaa, Marimekko

Retrokengät

kuva: ellos.fi

Surin sitä, ettei minulla ole vesitiiviitä kumppareita syksylle. Keväällä sellaisia olisin todella kaivannut. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kumppareita ei tarvita, vaan näillä pohjoisilla leveysasteilla siirrytään suoraan pakkaskeleihin.

kuva: ellos.fi

Olen onnellinen, että tulin kevätalennusmyynneistä ahnehtineeksi 70 prosentin alennuksella kahdet Guessin saappaat konjakinruskeina ja mustina. Ne ovat olleet käytössä vuorotellen. Mustat ovat kokoa 35 ja aika naftit, mutta ovat juuri sopivan lämpimät nailonsukan kanssa. Siksi toisekseen nahkaisina ne venyvät päivä päivältä isommiksi ja ensi viikolla mahtuu jo varmaan normaali sukka ;) Kannattaa huomioida tätä venyminen nahkakenkiä ostaessa, hiukan puristavat ovat ennen pitkään väljtä, erityisesti pituussuunnassa, leveyssuunnassa venysmistä ei kuulemma tapahdu niin paljoa.

Nyt kiikarissani ovat kumpparien sijaan lämpimäöt talvikengät. loskakeleille sain hankittua roimalla alella Bradokselta (hox, ale on vieläkin käynnissä) Sorrelin vedenpitävät kengät. Sen sijaan parinkymmenen asteen pakkasille on haussa mukava kenkä, jonka voi vetäistä jalkaan niin salille lähtiessä kuin armottomilla pakkasilla töihin mennessäkin. Uggeja olen katsellut sillä silmällä pitkään, mutta en sitten kuitenkaan ole hankkinut. ja en varmaan hankikaan. Haluan jotakin sporttisempaan.

Eilen  nasahti. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Näin Duffyn retrot talvisaappaat elloksen mainoskuvastossa ja tiesin, että tässä se on. Ne ovat niin kauhean hirveän kamalan ihanat, että minun on pakko saada ne. Minulla oli lapsena juuri tuollaiset. Muistatteko niitä 70-luvun tiilenpunaisia klopsottimia? Ah, mikä nostalgia. En malta odottaa pakkasia :)