Mitä puuhaa neljä kuukautta vanha koiranpentu?

Koiramaisia juttuja olisi taas luvassa. He, joita jylmääminen kultaisennoutajan kansa ei kiinnosta, voivat siis lopettaa lukemisen tähän. Sisustusinspiraationi on nyt just valtava, mutta niin on myös pennun hajottamisinspiraatio. Sisustuksen kuvaaminen on toisin sanoen hyvin hankalaa, kun se on nanosekunnissa laitettu uusiksi. Heh. Nyt naurattaa, mutta sillä hetkellä kun kakkapökäle pötkähtää silmien eteen ei ihan just hymy irtoa. Onneksi tosin noita löytyy tosi harvakseltaan nykyään (kop,kop), mutta paperi- ja pahvisilippua sen sijaan on.

Pentu silppuaa kaikkea luvallista sen, minkä ehtii. Siinä lieneekin syy siihen, että mitään luvatonta ei ole silppuriin uponnut. Hyppimällä ja näykkimällä se on saanut reikiä vaatteisiin, mutta olemme todenneet, että sekin ärsyttävä tapa vähenee. Odottakoon arvokkaammat vaatekerrat muutaman kuukauden kaapissa, ehtiipä noita vielä pitää.

Tämä hyppinen kuitenkin lienee oiretta myös uhmaiästä. Emme tienneet sellaista olevankaan, koiraopas ei sitä ainakaan maininnut, mutta 4kk neuvolassa siitä kysyttiin ja totesimme, että saattaapa hyvinkin olla myös meidän pennulla pientä uhmaa. Parhaiten sen huomaa ulkoa sisään tullessa, pentu saattaa jumittaa ihan täysin hihnassa, lyödä maate niin kuin lapsi karkkihyllyn edessä. Vapaana ollessa korvia ei taas tunnu olevan ollenkaan, joskus luokse tuleminen onnistuu vain nappulapurkkia ravitamalla. Älkää edes kertoko, että tämä ei ole hyvä tapa kutsua, tiedämme sen jo, mutta joskus hätä sallii heinot. Parempi tapa saada uhmakas pentu luokse on sulkea ovi. Silloin pennun uhma laimenee ja yleensä heti oven avattuamme se tulee seuraavasta kutsusta. Aina tähän ei kuitenkaan ole aikaa.

Kaikenlaisia temppuja tällainen koira rakastaa opetella. Niitä olemmekin sille nyt opettaneet sekä sisällä että ulkona. Leikit puolestaan ovat parasta sen mielestä! Erityisesti piiloon meneminen ja erilaiset haasteet, joissa herkku on kätketty johonkin purkkiin tai rasiaan, ovat tosi mieluisia ja nenätehtävinä rauhoittavia. Myös metsän nuuhkiminen rauhoittaa. Sinne pyrimmekin viemään pentua ainakin hetkeksi päivittäin. Onneksi metsä on lähellä.

Kaiken kaikkiaan koira alkaa aikuistua. Se on rauhoittunut tosi paljon pahimmasta pentuvillistä ja siitä on tulossa kiva kävelykaveri. Se on samaan aikaan lapsi, nuori ja hiukan aikuinenkin. Oikeastaan pentu on aika rakastettava juuri nyt. On ihanaa, kun se on vielä pieni, söpö ja pörröinen mutta ei kuitenkaan niin kauhean menevä ja sottainen kuin pienen pieni pentu. Erityisesti orastava sisäsiisteys saa meillä juhlat aikaan. Tilasimme jo uudet matot eteiseen...ja se ei ollut heräteostos, vaikka sen eilen teinkin ;)