Something new

On onni, että on löytänyt kumppanin, joka katselee maailmaa yhtä avoimin silmin kuin itse. Tai no ei onneksi aivan yhtä avoimin, realismin ääni tulee kyllä sieltä suunnasta, jos jostakin innostun yks kaks liikaa... Nyt on kuitenkin hurahdettu yhdessä. Aiemmin postailinkin tämän talven uudesta harrastuksesta, lautailusta. Mies on ollut nyt viitisen kertaa laudalla pikku höntsämäissä, mutta viime maanantaina ensimmäisen kerran ihan oikeassa mäessä.

Harkkailimme ensin tasapainoa pienillä kukkulailla ja Ounasvaaran yläpäässä siten, että laskimme vähän matkaa ja kävelimme ylös. Olimme siis hissienkin yläpuolella, joten emme olleet kenenkään tiellä. Se oli mainio tapa aloittaa, ja aika nopeasti miekkonen löysi tasapainon. Onneksi olen itse käynyt lautailukoulut pariin kertaan viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten tiesin, että ensimmäisen kerran jälkeen epätoivo voi iskeä. Siitä noustiin onneksi nopeasti, ja maanantaina ihka oikealla lautailutunnilla ei nähty montakaan pannua. Siinä oli lautailuopettaja ymmällään, kun "ensikertalainen" veti lumi pöllyten. Kuvassa hän kurvailee etualalla.

Hauskaa sitä oli katsellakin. Alunperin minun piti olla mukana, mutta pitkittynyt kuumeilu esti rinteeseen menon. Olin myös maanantain kytkettynä Holter-mittariin, joka seuraili sydänääniäni.  Siltä rintamalta kuuluu sellaista, että olen hylännyt Buranan, se on mitä todennäköisimmin kaiken pahan alku ja juuri. Nappailin pari tablettia päivässä parin viikon ajan pieneen flunssaan ja kuumeeseen. Siitä seurasi rytmihäiriöitä ja närästystä. Ottakaatte tämä siis huomioon, mikäli olette yhtä fiksoituneita Buranaan kuin minä. Pidemmästä käytöstä voi seurata myös aivoverenkierron häiriöitä.

Kipulääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen kuumeet humpsahtivat asteella ylös ja tämän viikon olen kirjaimellisesti viettänyt sohvalla. Kauheat omantunnontuskat on toki siitä, mitä töissä mahtaa tapahtua ja kuinka kollegat jaksavat hoitaa minun työni omansa ohella. Sellainen stressiä lievittävät tekijän kuitenkin on tämän viikon aikana saatu aikaiseksi, että lähetin viimeisen esseeni.
Onko mitään hienompaa tunnetta kuin laittaa kirjaston kirjat kassiin
ja mapittaa paperit kaappiin? Hiphei :)

Koska olen valmistunut taas kerran (cum laude) ja hienosti pätevämmäksi pätevöitynyt, itseni mieliksi annoin luvan itselleni hankkia tuon alesta löytyneen lasten pörröisen fleecen. Se tuli tarpeeseen, kuten näkyy. Kengät ovat jo vanhempi löytö, mutta niitä ei ole vielä täällä näkynyt. Olen haaveillut neule-Uggeista jo kauan, mutta en ole sulattanut suolaista kahden ja puolen sadan euron hintaa arkikengistä. Nyt ne irtosivat alle satkun, joten ei jäänyt yhtään syytä olla klikkaamatta, eikä kaduta. Pohja on samaa valkoista lampaankarvajäljitelmää kuin fleecekin. Tykkään tunkea toppahousun lahkeet kengän sisään, tulee ulkoilulookistakin vähän katu-uskottavampi. Eipä sillä..kyllä näillä leveysasteilla kehtaa käydä muuallakin kuin rinteessä näissä vermeissä :P Tosin tällä kasiviikolla paikallisessa Revontulikeskuksessa hiihteli poikkeuksellisen suuri määrä Neverfulleja.. epäilen, että yksikään monikaan niistä ei ole paikallisia ;) Videolla pikkaisen multitalenttimieheni laskua 20 minuutin harjoittelun jälkeen. Uskomatonta, eikö totta? Mitähän sitä seuraavaksi... Golfia? Curlingia? Paippia? Parisprinttiä? Heh, ehkä ei, mutta onneksi joku osaa, ja Rovaniemi juhlii tänään kultapoika Samia! Mie olen niiiiin onnellinen Samin puolesta, tätä on odottanut kokon kaupunki jo kymmenen vuotta :) Onnea Sami ja Iivo! Onnea Suomen hiihto, kyllä tästä taas noustaan.