Treeni koostui lyhyestä lämmittelystä ja sen jälkeen kolmesta kierroksesta Omnia-laitteella. Osallistujia oli kahdeksan. Laitteessa tehtiin oman kehon painolla koko vartaloa rasittavia liikkeitä 30 sekuntia kerrallaan. Tämän session jälkeen oli aina väliliike, kuten polvennostojuoksu tai syväkyykky, ennen uutta puolen minuutin pätkään ja vaihtoa seuraavaan. Meinasin koko ajan revetä, kun ohjaaja huusi "väliliike" ja alkoi kyykkimään yksinään, kun me treenaajat kömmimme laitteistamme mukaan. Tuli niin elävästi mieleen Siskonpedin "yllätyskyykky". Apua, en ole pitkään aikaan nauranut millekään vitsille niin paljon kuin tuolle. Tsekatkaa jakso Areenasta, jos ette ehtineet nähdä livenä. Koko ohjelma on sitä paitsi hupaisa, nauran vedet silmissä joka kerta. Mieheni ei aivan tajua, mutta... ;)
http://areena.yle.fi/tv/2096951
yllätyskyykky kohdassa 07:04
Joka tapauksessa juuri nuo väliliikkeet saivat sykkeet pysymään ylhäällä ja tanko alkoi minullakin painaa jo kolmannella kierroksella. Lopussa jaksoin hädin tuskin tehdä liikkeitä loppuun, kun olin painanut kaksi kierrosta täysillä. Ehdottomasti menen kuitenkin uudestaa. Treeni on mielestäni onnistunut, jos ei jaksa nostaa kättään sen vertaa, että harjaisi hiukset suihkun jälkeen. Puhumattakaan tämän aamun sängystä nousemisesta, oijoi...mutta, bikinikausi häämöttää, tätä lisää heti ensi viikolla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti