Viikon illat ovat kuluneet arktisia asioita pohtiessa -nimittäin tieteellisessä merkityksessä. Opiskelu on rakas (ja täysin ymmärtämystä keräämätön) harrastukseni. Olen opiskellut jo kymmenen vuotta yhteen putkeen enkä voi lopettaa. En ole vienyt kenenkään nuoren opiskelupaikkaa huvin vuoksi -hommien takia, vaan olen koko ajan pikkuhiljaa pätevöitynyt omassa työssä.
Viime aikoina olen pohdiskellut maan johtavien opettajien johdolla arktista politiikkaa ja maamme arktisia erityispiirteitä. Tunnen taas suurta ylpeyttää siitä, että ole ehta lappilainen. Suurta ihmetystä sen sijaan tunnen saamelaiskysymysten äärellä; mitä enemmän niihin tutustun, sitä vaikeampia ne ovat.
Politiikka sikseen, koska kyseessä on lifestyle-blogi eikä poliittinen foorumi, arktisuudesta tuli toki mieleen myös arktinen design ja pohjoinen osaaminen sillä saralla. En ole koskaan ollut ns. Louis Vuitton -rouva, vaikka jotkut mallit silmää miellyttävätkin. En vain tunne sellaista omakseni. Sen sijaan rakastan löytää pienten designereiden innovatiivisia tuotteita, ja halusinkin esitellä kaksi lempimerkkiäni.
kuva: mieland.fi |
Toinen arktinen lempparini on Karkkilakko. En oikeastaan tykkää karkeista muuten kuin näin koruina. Englannin lakritsit korvissa ovat mitä mainioin keskustelun avaaja. Karkkilakkodesignia pääsee katselemaan tästä. Minulta löytyy sarja alla olevassa kuvassa olevaa punavalkeaa englannin lakua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti