Rannalla pennun kanssa

Huomenna kesä näyttää heittävän viimeiset paahtavat helteet näillä leveysasteilla ennen ensi kesää. Iltapäivisin tämä on ihanaa, mutta täytyy tunnustaa, että päivisin kärsin kyllä tosin paljon. Töissä hiki valuu noroina selkää pitkin ja kainalot haisevat kaalipellolle ennen puolta päivää. Aargh.... Kaikki hokivat, kuinka ihanaa tämä on. Joku totesi, että mahtavaa olla töissä tällaisella ilmalla. Silloin oli kyllä pakko puuskahtaa, että ihan berberistähän tämä on, parempi olisi työskennellä pilvipoudassa +15. Yllättäen sain puoltavia ääniä. Miksiköhän se on tabu sanoa, että helle voi olla aika hitonmoisen tuskallista välillä, vaikka olen varma, että tosiaan moni muukin niin ajattelee?

Viikonloppuisin ottaisin toki ihan mielelläni vaikka kuinka paahtavia kelejä. Silloin helteestä voi nauttia rannalla, ja viilentyä vedessä, joka on vieläkin aivan ihanan lämmintä, mutta kuitenkin virkistävää. Viime viikonloppuna vietimme monta ihanaa tuntia Kälkäjä Beachilla Kemijärvellä. Kun suljin silmäni, olin Välimerellä. Aallot tyrkskähtelivät rantaan ja aurinko paahtoi, tuuli pyyhki paahteen pois. Aivan täydellistä! Harmillista, että ensi viikonlopulle luvataan sateita.

Koiranpentu nautti sekin aivan sydämensä kyllyydestä. Se ui, mutta pelkäsi hiukan aaltoja. Olemme opettaneet sitä uimaan siten, että kannamme veteen ja se ui rantaan lyhyen matkan. Ajattelimme, ettei se oikein pidä vedestä, kun se ei ole omaehtoisesti aiemmin mennyt uimaan, kahlaillut vain. Yllättäen eilettäin se alkoi pelastamaan meitä oikein urakalla, kun menimme vesijuoksemaan läheiseen rantaan. Viimeisillä voimillaan se ponnisteli hakemaan meitä kerta toisensa perään vedestä. Lopulta luovutimme itse uimisen suhteen, eihän toista voi näännyttää.












Pennun aikuistuminenon ollut aivan huomattavaa 3 kk synttäreiden jälkeen. Se on rauhoittunut ja järkiintynyt aivan toden teolla. Se on myös oppinut monia uusia temppuja, ja alkanut jotenkin vuorostaan huolehtia meistä. Toki se myös alkaa kokeilla, ketä kannattaa uskoa ja ketä ei. Alamme olla luottavaisia siihen, että voimme jättää sen yksin kotiin eikä se täällä tee tuhoja. Toki se on lyhyempiä aikoja ollutkin yksin ilman suurempia vahinkoja. Pitkiä kahdeksan tunnin työpäiviä se ei ole kuitenkaan vielä joutunut viettämään yksin, vaan on ollut hoidossa mummolassa. Ehkäpä ensi viikolla uskallamme kuitenkin jo jättää sen siten, että käymme lounastunnilla vuoroin kurkkaamassa, mitä se touhuilee.

Tässäpä hieman kuva-aineistoa rannalta koirajuttujen kera. Aiemmin lupailin näyttää todisteita siitä, kuin 30 Day Ab Challenge toimii. Tässäpä niitä, itse havaitsen häämöttävät vatsalihakset, mikä ilahduttaa kovasti. Ryhtikin pysyy suorempana, kun pakki on kunnossa. Kotijumppa oli hauskaa, mutta aika aikaansa kutakin, nyt olen valmis palaamaan salille. Saapas nähdä, mikä ruuhka siellä koittaa, kun ilmat viilenevät....