Tietoa ja turhuutta

Elämäni sisältää tällä hetkellä paljon opiskelua. Yksi ystävistäni hymähti, että olen todella sisäistänyt elinikäisen oppimisen eetoksen osaksi elämääni. Olen opiskellut taukoamatta siitä asti, kun menin ensimmäiselle luokalle. Voisi kai sanoa, että tiedonjanoni on kyltymätön. Olen tartuttanut sen myös mieheeni ja olemme nyt molemmat opiskelijoita, tosin valmistumme jo ensi keväänä, joten eiköhän sen jälkeen taas pidetä ainakin hiukan taukoa opinnoista tässä perheessä.

Olen jatko-opiskelija jatkoajalla, mikä aiheuttaa usein ihmisissä mielikuvan tylsästä ja harmaasta tyypistä, joka datailee selkä kyyryssä pimeässä huoneessa 70-luvun lampun kelmeässä loisteessa. Kiinnostukseni sisustukseen, muotiin ja kauneuteen kirvoittaa usein outoja kommentteja, kuten "mutta ethän sinä ole sellainen tyyppi". Millainen tyyppi? Olen pohtinut tätä kovasti, kun sain takkiini eräässä kommenttilaatikossa. Puolustin niin ikään korkeasti koulutettua naista, joka pohti pitkällisesti etuhiuksiensa syksyn mallia. Joku koki tämä juuri "sellaiseksi tyhmäksi asiaksi", jota korkeasti koulutetun ei sopisi avoimesti pohtia. Minua kiinnosti suuresti tämä asia ja kritisoinkin teilaajaa puhumalla koulutuksestani. Tämä vastasi: "olisit valinnut oikein, ei tarvitsisi enää opiskella". Sittenkö saisin keskittyä turhuuksiin, kun olen jämähtänyt kulkemaan tuttuja uria?

En ole koskaan kokenut, että minun tarvitsee opiskella. Olen aina ajatellut, että saan opiskella. Yksiskään tutkinto ei ole turha. Olen koko ajan pätevöitynyt omassa työssäni ja kiivennyt portaita ylöspäin. Se motivoi ja innostaa perehtymään entistä enemmän nopeasti muuttuvaan alaani. Mutta. Minua kiinnostaa myös perehtyä muotiin. Pohdin etuhiusteni syksyn leikkausta varmasti yhtä kauan kuin bloggaajakolleganikin. Pohdin myös aamuisin vaatetustani ja haluan seurata trendejä. Huoliteltuna olen parempi palvelija. Kuitenkin koko ajan on mietittävä, missä raja kulkee.

Voin näyttää tiettyyn pisteeseen asti trendikkäältä ja seurata uusia tuulia, mutta on varottava ylittämästä näkymätöntä rajaa. En voisi esimerkiksi kuvitella laittavani tekoripsiä tai räikeästi erottuvia tekokynsiä. En myöskään voisi klopsutella töihin 12 sentin piikkikoroissa. Niin ikään ihana minihame ja muhkea villapusero on minulta pois suljettu. Kukaan ei kiellä, mutta siltä vain tuntuu. Oletteko joutuneet pohtimaan vastaavia asioita koskaan? Minua kiinnostaisi todella saada tähän pohdintaan vastakaikua, puolesta tai vastaan. Mietinkö aivan turhia? :) Kuvituksena tässä postauksessa on maanantaisen kävelylenkin kuvia Napapiiriltäniistä, niissä näkyy muuten uusi tukkani -se malli, johon lopulta päädyin ;)